Sini Mononen 31.5.2015
Fanny Tavastilan näyttelyn aiheena on rakkaus. Tavastila kuvaa ikiaikaista aihetta perinteisin menetelmin, suurin öljymaalauksin. Ekspressionismin perinnettä Tavastila on tuonut tähän päivään inspiroitumalla populaarimusiikin tunneilmaisusta. Teokset onkin nimetty muun muassa Leonard Cohenin ja Tori Amosin tuotannosta lainatuilla nimillä.
Cohenin ja Amosin repertuaarissa rakkaus on täynnä ristiriitoja. Maalauksissa rakastuneen sisäinen, myrskyävä maailma, hahmottuu kangastuksina värikerrosten lomassa. Tavastilan töissä on suuria väripintoja ja valuvaa maalausjälkeä. Rakkaus on sokeaa, rakastunut ei näe eteensä. Teosten kuvakieli muistuttaa monin paikoin Anna Retulaisen Villa Karossa maalaamia töitä. Siinä missä Retulainen kuvasi ulkopuolisen vaikeutta nähdä vierasta kulttuuria selvästi, Tavastilan subjekti ei näe omaa elämäänsä vahvan tunteen takaa. Retulaista ja Tavastilaa yhdistävät näkemisen vaikeuden tematiikan lisäksi myös kuva-aiheet. Palmupuut huojuvat Tavastilan töissä eri sävyissä. Tällä kertaa palmut eivät vie kuitenkaan ajatuksia Villa Karon maisemiin, vaan rakastuneen ympäristöön, paratiisiin.
What’s so amazing about really deep thoughts? (2014–15)
Teosten nimet avaavat niille monimerkityksellisen ja vahvasti soivan ulottuvuuden. If it be your will on Leonard Cohenin antautuva klassikko. Cohenin tuotantoon viittaa myös Don’t love me quite so fiercely now when you know that you are not sure, joka on suora lainaus Avalanche-kappaleesta. Amosin ravokas tunne soi teoksissa: Maybe she’s just pieces of me you’ve never seen, What’s so amazing about really deep thoughts? ja You’re just an empty cage, girl, if you kill the bird. Mukana on myös Benny Andersonin tuotantoon viittaava Min saknad och min stumma sorg.
Etenkin Amosin ja Cohenin tuotannon kautta teoksista tulee hyvin henkilökohtaisia. Molemman laulaja-lauluntekijän tuotanto on paikoin vahvasti päiväkirjamaista ja tunnustuksellista lyriikkaa. Molemmilla rakkauden kaipuuseen ja sen menettämiseen liittyy myös uskonnollinen ulottuvuus. Cohen on buddhalaisuudesta kiinnostunut juutalainen. Tori Amos, pastorin tytär, kohautti 90-luvulla kristinuskoa rienaavilla lauluillaan. Amos ei ollutkaan pettynyt vain maallisen rakkauden petollisuuteen. Hänelle myös ihmisen ja historian ylittävän rakkauden symboli, jumala, oli pettymysten ja väkivallan sävyttämä.
Rakkaudessa jätetyksi tulemisen tunne onkin toisinaan sietämätön.
Kappaleessa Silent all these years kysytään kumppanin löydettyään uuden, ”syvällisemmän” rakkauden: What’s so amazing about really deep thoughts? Tavastilan aiheen tulkinnassa rakkauden paratiisi on hajonnut fragmenteiksi, kadotetussa maisemassa riutuu musta palmupuu. Rakkauden kärsimys on pääosassa myös teoksessa If it be your will, joka on alistuvan harmaa, myrskyn ja sateen tuivertama maisema. Tukahdettuun raivoon ja menetettyyn ääneen viitataan Amosin Crucify-kappaleelta nimensä saaneessa You’re just an empty cage, girl, if you kill the bird –installaatiossa. Teos on tyhjä huone, joka on naamioitu häkiksi. Katsoja astuu häkkiin, on vangittu ja sanaton. Amosin pettynyt raivo on visuaalisena kuvastona ongelmallista. Musiikissa affektiivisuus lävistää kuulijan merkittäviltä osin sanattomana virtana, kuvaksi käännettynä se on helposti alleviivaavaa.
If it be your will (2015)
Jos Tavastilan maalauksia katsoo ilman teosnimien luomaa viittausta, ne avautuvat useaan eri suuntaan. Nimet ohjaavat kuitenkin voimakkaasti musiikin lähteille.
Ekspressionismin traditioon kuuluu temperamentin ja taiteilijan sisäisen maailman kuvaaminen. Myös musiikilliset viittaukset ovat tavanomaisia. Musiikin rooli onkin Tavastilan näyttelyssä suuri. Jokainen joka on joskus katsonut elokuvia, tietää, että tarinoiden hahmojen tunne-elämään samaistutaan aivan erityisesti musiikin kautta. Suurten yleisöjen kulttuurina erityisesti populaarimusiikin luonteeseen kuuluu lisäksi henkilökohtaisten ja jaettujen muistojen kohtaaminen. Nykytaiteen kontekstissa musiikki toimii samalla tavalla. Musiikin kautta Tavastila luo mielikuvan jaetusta muistosta, tunteesta jonka jokainen meistä on jossain elämänsä vaiheessa käynyt läpi. Affektin, katsomisen ja kuulemisen suhde muotoutuu näyttelyn yläsävelissä kirkkaiksi kysymyksiksi. Kuinka katse ja maalauksen liike tunkeutuvat tunnerekisteriin? Miten musiikki velloo sielun sisällä ja purkautuu säveliksi? Tavastilan ratkaisu liittää teokset nykymusiikin traditioon on tehokas ja ristiriitaisia tunteita herättävä. Täysin tunteettomana rakkauden sokeutta, menettämisen surua ja yksinäisyyden pakahtunutta raivoa käsittelevästä näyttelystä ei soisikaan kävelevän ulos.
Fanny Tavastila
Galleria Ama
19.6.2015 asti