Berlin Burlesque Week 2019
27.5.–2.6.2019
Berlin Burlesque Week on Manner-Euroopan suurimpia burleskitapahtumia. Neljättä kertaa järjestettävä festivaali näki ensi kertaa päivänvalon vuonna 2016. Tänä vuonna silmään pisti festivaalin vahvan suomalaisedustuksen lisäksi vähemmistöteemojen ja poliittisuuden esille nostaminen.
Viikko eroaa muista burleskifestivaaleista sekä kokonsa että konseptinsa vuoksi. Sen lisäksi, että burleskia juhlitaan maanantaista sunnuntaihin viikon jokaisena päivänä, se tarjoaa paljon erilaista ohjelmaa ja kokoaa yhteen berliiniläisiä säännöllisiä burleskitapahtumia. Viikon aikana järjestettiin kahdeksan klubia ja gaalaa, yksi keskustelutilaisuus sekä peräti yhdeksän kovien tekijöiden työpajaa. Tuotantotiimiin kuuluivat Lolita Va Voom, La Viola Vixen sekä Lady Lou, jotka tuottivat myös osan festivaaleilla nähtävistä klubeista.
Yhteiskritiikin kirjoittaminen kahdeksasta erilaisesta tapahtumasta asettaa omat rajansa ja hankaluutensa. Kun tapahtumia on lähes kymmenen ja esiintyjiä noin seitsemänkymmentä, on mahdotonta keskittyä edes murto-osaan viikon tarjonnasta sillä intensiteetillä, minkä se ansaitsisi. Monet tekijät jäävät mainitsematta, eikä kaikkia teemoja ole mahdollista pureskella kovin pitkään. Siksi pyrin tässä tekstissä antamaan kokonaiskuvaa viikon struktuurista ja erityispiirteistä sekä keskityn muutamaan esille nousseeseen teemaan.
Viikko täynnä tähtiesiintyjiä
Mielenkiintoisinta Berlin Burlesque Week -festivaalilla on tapahtumien kirjo: jokainen tapahtuma oli leimallisesti omanlaisensa. Viikon ensimmäinen klubi, Frack und Spitzenhöschen kietoutuu kahden koomikon, Johannes Franken sekä La Fée Verten esittämän sanailun ympärille. Klassisempaa saksalaista kabareekulttuuria mukaileva tapahtuma sisälsi esitysten lisäksi pitkiä välispiikkejä. Temaattisesti liikuttiin satujen ja unien maailmassa. Saksantaidottomat jäivät ikävä kyllä lavahuumorin ulkopuolelle; onneksi maanantaita lukuun ottamatta tapahtumien kieli oli englanti.
Tiistaina kierroksia lisättiin moninkertaisesrti, kun nähtiin Viva Lamoren tuottama piristävän absurdi karnevaali Full Moon Cabaret. Erityisen piristävää oli lavaa valmistelevat pick upit (Full Moon Players), jotka olivat luoneet eläinkunnan soidinmenoja esittävän kerronnallisen koreografian. Torstaina seurattiin uusien tulokkaiden Shimmy Shakedown -mittelöä, jossa Suomea edusti Cloud BeDevil. Hän sai esityksestään ”Sex on Legs” -mitalin. Muita festivaalilla nähtyjä suomalaisia olivat Betty Fvck, Hasard le Sin, Stella Polaire, Armi Von Vep sekä Veda DeCadenza.
Kuten arvata saattaa, viikko huipentui lauantaina klassiseen Gala Spectaculariin, jossa lavalla nähtiin kaikki festivaalin viisi headlineria. Tänä vuonna viikoilla olikin hämmästyttävän paljon kovatasoisia pääesiintyjiä: Coco Lectric, Sydni Deveraux, Aria Delanoche, Sweetpea sekä legendaarinen neoburleskiesiintyjä Jo ”Boobs” Weldon, jonka ura alkoi jo 1990-luvun New Yorkissa aikana, jolloin ei vielä edes tunnettu sanaa burlesque.
Festivaalien ehdoton yllättäjä oli kanadalainen Aria Delanoche. Hän esitti ”Heavy”-numeronsa perjantain myöhäisillan Cabaret of Curiositease -tapahtumassa ja ”P. Cocky” -numeronsa lauantain Gala Spectacularissa. ”P. Cocky” palkittiin Las Vegasin Burlesque Hall of Famessa titteleillä ”Best Debut” sekä ”Most Classic” vuonna 2018.
Tänä vuonna Delanoche palasi BHoFiin ”Heavy”-numerollaan, jonka hän esittää The Beatles -yhtyeen kappaleeseen ”I Want You (She’s So Heavy)”. Alkuun yksinkertaiselta näyttävä numero kasvaa koukuttavaksi tutkielmaksi, kuten Delanochen esityksissä on tapana. ”Heavy” muistuttaa shakespearelaisesta draamasta, jossa yhden näytelmän ajaksi keskitytään ilmentämään yhtä tunnetta tai teemaa. ”Heavyssa” se on halu: turhautunut, hulluuteen ajava ja täyttymätön halu, jonka Delanoche onnistuu elävöittämään käsinkosketeltavaksi. Samaa yllätysten ja koukkujen sarjaa tarjoili myös lauantain gaalassa esitetty ”P. Cocky”, jossa ylpeä ja turhamainen riikinkukko pääsi hurmaamaan yleisönsä näyttävyydellään ja karismallaan.
Viikon päätti pienessä Primitiv Barissa sunnuntain ratoksi järjestetty Sunday Soirée, joka tarjosi pitkälti perinteistä glamour-vaikutteista burleskia. Baarin ahtaassa takahuoneessa oli pieni lava, ja paikkaan mahtui vain murto-osa viikon aiempien tapahtumapaikkojen kävijämääristä. Kolmenkymmenen asteen helle aiheutti hankaluuksia niin esiintyjille kuin katsojille, ja jokaisen esityksen jälkeen oli pidettävä tauko.
Kannanottoja ja tilaa vähemmistöille
Viikon tuottajatiimi lähti selkeästi viemään festivaalia aiempaa poliittisempaan suuntaan, mikä toi mukanaan omat riskinsä. Poliittisuuden lisäksi viikon aikana korostui ennen kaikkea esiintyjien moninaisuus, joka oli selkeästi liitoksissa tapahtuman yhteiskunnallisen kantaaottavuuden kanssa. Yksi viikon näkyvimmistä hahmoista oli MisSa Blue. Tunnetussa 21st Century Burlesque Magazinen vaikutusvaltaisten burleskivaikuttajien TOP 50:ssä hän sijoittui vuonna 2018 Manner-Euroopan listauksessa ensimmäiseksi, koko maailman listassa sijalle 21. Blue juonsi kulttuurisen omimisen keskustelupaneelin, mutta luennoi myös keskiviikon Bedroom Burlesque -tapahtumassa rohkeudesta ja esiintyi samana iltana sekä perjantain myöhäisillan Cabaret of Curiositease -klubilla.
Bluen keskiviikkona nähty ”Panther Power” on saanut inspiraationsa Yhdysvalloissa 1960-luvun jälkipuoliskolla perustetusta Black Panther Party -liikkeestä. Numerossa hän riisuutuu, kunnes on vaatteitta yleisön edessä. Käänteentekeväksi osoittautuu hetki, jolloin hän on lavalla ”alastomana” (päällä on vain suuri, alastomuuden illuusion tuova ihosukka). Riisuttaessa yksitellen paljastuneet, ”ihoon” kirjoitetut solvaukset kuvastavat leimoja, joita valkoiset ovat ei-valkoisiin kautta historian lyöneet. Sitten taustan musiikki muuttuu äänitallenteeksi, jossa risteilevät äänet puhuvat rodullistettujen kerääntymisestä ja voimien yhdistämisestä. Artisti yrittää riisua ”ihossa” lukevia solvauksista siinä onnistumatta. Tässä kiteytyy osuvasti myös yksi kulttuurisen omimisen ydin: kun valkoinen representoi vähemmistön edustajaa, kokonainen kulttuuri karnevalisoidaan muutamaksi minuutiksi. Hän voi riisua ”ihon” yltään, mutta rodullistettu ei. Lopulta artisti saa taisteltua sanat yltään, pukee baretin, takin ja nahkaiset biker-käsineet. Numero päättyy pistoolin muotoisen miekan nielemiseen.
Bluen valovoimainen lavakarisma voittaa puolelleen vastahakoisenkin katsojan. Hänen tiivis kontaktinsa yleisöön ei anna mahdollisuutta kääntyä pois; hän hallitsee jännitteen ihailtavan vahvana alusta loppuun saakka. Tämä oli nähtävissä myös perjantain Cabaret of Curiositease -tapahtumassa, jonka numero ”Joy” ammensi klassisemmasta burleskin glamourperinteestä. Tässä paraatinumerossa hän onnistui yhdistämään burleskin perinteisen liikekielen ja tanssin raskaaseen rokkiin. Tämäkin numero päättyi miekannielemiseen, mutta tällä kertaa alas menee kaksi kerralla ja lopulta jopa pyrotekniikalla höystettynä, kun miekan tuppi sytytettiin tuleen.
Torstain Shimmy Shakedown -kilpailun voittajaksi kruunattiin kanadalainen The Velvet Unicorn poliittisella ”Police State” -numerolla. Artisti on kertonut numeron idean nousseen hänen omista virkavallan kanssa kohtaamisen kokemuksistaan. Pidätystä esittävän numeron lopuksi hän nostaa esille Kanadan lipun, jossa on ”öljytahroja” ja teksti ”water is life”, mikä viittaa Kanadan kiisteltyyn ölyputkihankkeeseen sekä sen aiheuttamiin tuhoihin ja loukkauksiin alkuperäisväestön oikeuksia kohtaan. Esitys kasvaa kuitenkin aihettaan laajemmaksi muun muassa ottamalla kantaa alkuperäisväestön ja muiden vähemmistöjen edustajiin kohdistuviin poliisin brutaaleihin otteisiin. Virkavallan käyttämä valikoiva ja suhteettoman väkivaltainen kohtelu kertovat syvästä ja rakenteellisesta epätasa-arvosta, joka vallitsee valkoisten ja ei-valkoisten välillä.
Vasta toista kertaa järjestetyn Jews! Jews! Jews! -klubin ehdoton kantava voima oli hurmaava dragartisti ja illan ”kosher pig” Nana Schewitz. Schewitzin juutalaisuudesta ammentava itseironia löi laudalta kaikki viikon juontajat. Erityisen riemastuttavaa Havah Nagilalla alkava ilta oli siksikin, että Saksan hallituksen edustaja Felix Klein oli kehottanut vajaa viikkoa aiemmin juutalaisia välttämään kipan käyttämistä julkisilla paikoilla. Vastauksena Bild-lehti julkaisi verkkosivuillaan kipan, jonka kuka tahansa saattoi tulostaa ja ottaa käyttöön. Burleski vastasi omalla tavallaan, sillä minkä se osaa parhaiten: mehevällä itseironialla. Yleisökilpailussa piti arvuutella, oliko seinälle heijastettu julkisuudenhahmo juutalainen vai ei. Myös burleskiesitysten sisällöt seurasivat vähemmistöteemaa, ja ammensivat ei-valkoisesta ympäristöstä ja perinteestä: Kim Khaos esitti Salome-myytin inspiroiman ”Seven Veils” -tanssinsa, Misty Lotus ”Hommage to India” -esityksensä sekä Miss Knockout Noire suositun banaanitanssinsa.
Rodullistettujen aseman lisäksi festivaaliohjelmassa oli tehty tilaa myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman käsittelylle. Keskiviikkona järjestetty Bedroom Burlesque on yhden viikon päätuottajan, Lady Loun, säännöllisesti tuottama voimaantumiseen perustuva burleskiklubi, joka sisältää esitysten lisäksi puheita. Sekä esitykset että muut puheenvuorot olivat poliittisia tai yhteiskunnallisesti kantaaottavia. Illan aloittava The Diamond Dahlian tribuutti suffrageteille muistutti, ettei taistelu naisten(kaan) oikeuksista ole vielä päättynyt.
Yksi mieleenpainuvimmista puheenvuoroista oli aiemmin poliitikkona toimineen Aisling Níchában koskettava kertomus ”Fighting to Become Her”, jossa hän perkaa kokemuksiaan transsukupuolisena. Hän syntyi katolilaiseen irlantilaisperheeseen aikana, jolloin transsukupuolisuutta ei tunnettu. 1970-luvulla syntynyt Níchába on tärkeä sukupolven ääni, joka sanallistaa sitä, miten ei missään nimessä tule toimia; Vanhanaikaisen psykiatrisen hoitoprosessin läpikäyneenä Níchába muistuttaa, kuinka transihmiset ovat terveydenhuollon armoilla oleva kontrolloitu ihmisryhmä. Heidän itsemurhapotentiaalinsa on 41–48%. Luku putoaisi jopa neljään prosenttiin, mikäli transukupuoliset kokisivat hyväksyntää ja saisivat tarvitsemaansa tukea eri elämänvaiheissa.
Níchában puheenvuoron kanssa resonoi erityisesti perjantaina nähty Dunjan ”Bodyshell” -numero, joka ei käsittele niinkään sukupuolen moninaisuutta, vaan ennemmin sukupuolten sekoittumista ja yhdistymistä. Lavalle asteleva ihmismuumio alkaa riisua nykien sideharsoa yltään. Harson alta paljastuu miehen torson muotoinen naamio. Kun torso on riisuttu ja yllä on enää vain korsetti, muuttuu artistin liikehdintä silminnähden vaivattomammaksi ja keveämmäksi. Esitys huipentuu housuista löytyvään pitkään ja pinkkiin ilmapalloon. Lattiatyöskentelyssä Dunja ikään kuin rakastelee itseään (tai raiskaa?), ottaa itseltään suihin ja lopuksi syö oman peniksensä. Yhteisefekti Aisling Níchában puheenvuoron kanssa olisi ollut suorastaan tajunnanräjäyttävä, mikäli esitykset olisi nähnyt saman illan aikana.
Turvallisuus on aktiivisia tekoja
Burleski on marginaalissa oleva taidemuoto, jonka eri vähemmistöt ovat ottaneet omakseen jo sen alkumetreillä, kun naiset marssivat ja valloittivat tämän komediateatterin lajin 1800-luvun puolivälissä. Kuten torstain rasismia ja sen ilmiöitä käsittelevä Cultural Appropation Panel Discussion toi esille, myös burleskiin kuuluu tästä huolimatta paljon vähemmistöjä syrjiviä rakenteita. Turvallisen tilan (safe space) idea on ollut oleellinen osa burleskiteattereita aina 1900-luvun alusta lähtien, jolloin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt kerääntyivät burleskin ympärille. Siksi monille saattoikin tulla yllätyksenä, kun torstain paneelikeskustelussa yhdysvaltalainen headliner ja vuodesta 2005 asti esiintynyt Sydni Deveraux huomautti, ettei ole kokenut oloaan täydellisen turvalliseksi kuin muutamalla harvalla festivaalilla.
Vallankäyttö ja rasismi ovat aina olleet osa länsimaista showbisnestä ja sitä myöten myös burleskia. Orientalismi ja eksoottisten tanssijoiden myötä näkyväksi normiksi tuli erotisoida toisesta kulttuurista tulevia ja vahvistaa haitallisia stereotypioita esimerkiksi ”eroottisesta villistä”. Tämän takia historiatietoisella lajilla on 2000-luvulla paljon peiliin katsomisen sijaa suhtautumisessaan vähemmistöihin. 2010-luvulla leimahtanut keskustelu kulttuurisesta omimisesta on ollut lajin sisällä vilkasta, mutta myös kivuliasta, sillä monet ovat vedonneet taiteelliseen ilmaisunvapauteen ja jatkaneet vähemmistöjä loukkaavien numeroiden esittämistä.
Torstain keskustelussa monet panelistit toivat esille, millaisia rakenteita burleskin kentällä on yhä havaittavissa ja miksi ne ovat haitallisia. Kenties selkein ja äärimmäisin esimerkki lavalla nähtävästä rasismista on blackface, jota on nähty burleskilavoilla aina silloin tällöin viime vuosiin saakka. Toinen, rakenteellisempi rasismin muoto on se, että tapahtumatuottajat saattavat lisätä yhden ”kiintiörodullistetun” listalleen päästäkseen syrjimiseen liittyvistä syytöksistä. Tuottaja ja artisti Luna TikTok kertoi perustaneensa The Cocoa Butter Club -tapahtuman vuonna 2016 sen jälkeen kun turhautui siihen, etteivät rodullistetut saaneet tarpeeksi alan töitä. Luomalla turvallinen tilan vähemmistölle kävikin niin, että hän sai valtaväestöltä kritiikkiä linjavedostaan.
Kuinka siis tuottaa oikeasti turvallinen ja rasismin eri muodoista vapaa tapahtuma vähemmistön edustajille? Pian festivaalin jälkeen yksi tuottajista, La Viola Vixen, avautui sosiaalisessa mediassa tämänvuotisen Berlin Burlesque Week -tapahtuman taustoista. Hän kirjoitti: ”We had sabotage coming at us from all around by ppl, performers and producers not wanting change, we had to cancel performers, lose friendships, pull shows out of our lineup, be as ruthless and thorough as we could(still made some mistakes!), to make sure that this was a space ready to welcome those we had invited.” Puheenvuoro osoittaa mainiosti, kuinka turvallisen työympäristön takaaminen vähemmistöille ei tule automaattisesti burleskin ”villistä ja vapaasta” luonteesta ja eetoksesta, vaan sen eteen on nähtävä vaivaa ja tehtävä aktiivisesti töitä. Välillä se vaatii kipeitäkin päätöksiä, kuten Vixenin tekemä sosiaalisen median päivitys antaa ymmärtää. Tuottajien on tehtävä valintoja niin esiintyjien, esitystilojen kuin ihan maantieteellisten paikkojen välillä. Lisäksi artistista huolehtiminen ulottuu myös tapahtumien ulkopuolelle: Sydni Deveraux toi esille torstain paneelipuheenvuorossaan, että ei-valkoisena taksikyyti keskellä yötä täysin valkoisessa ja rasistisessa kaupungissa ei ole mukava, eikä varsinkaan turvallinen kokemus. Tällaista ei välttämättä tule helposti kantaväestön edustajana otettua huomioon. Turvallisuus vaatiikin aktiivisia tekoja ja kykyä kuunnella ja kyseenalaistaa omat kokemuksensa ja ajatuksensa.
Berlin Burlesque Weekin aikana huomasi joitakin selkeitä eroja kotimaisen tapahtumatuotannon suhteen. Katsojaan eniten vaikuttavia olivat esimerkiksi tauot, jotka olivat reippaasti lyhyempiä, jopa puolet siitä mitä Suomessa – usein 20 minuuttia. Illat myös alkoivat aikaisemmin siten, että ne loppuivat usein hyvissä ajoin, jopa kymmeneltä. Tapahtumien struktuuri oli suomalaista kevyempi, mikä takasi sen, että tapahtumia jaksoi seurata päivä toisensa jälkeen. Näin ei tullut väsynyttä nääntymystä, mikä suomalaisissa tapahtumissa saattaa helposti iskeä.
Festivaali toimii niin hyvin sen vuoksi, ettei yksi tuotantotiimi yritä keksiä ja tuottaa kaikkia viikon aikana nähtäviä tapahtumia, vaan he keräävät jo olemassa olevista klubeista ja tapahtumakonsepteista festivaalille sopivan kokonaispaketin. Näin jokainen ilta on omaleimainen ja valmisteltu kokonaisuutensa, eivätkä illat muistuta toisiaan. Tänä vuonna viikko otti aimo harppauksen kohti aiempaa poliittisempaa suuntaa, ja se näytti toimivan. Festivaalin kaikki kahdeksan tapahtumaa oli loppuunmyyty, minkä lisäksi kulttuurista omimista ja rasismia käsittelevä keskustelupaneeli veti salin täyteen.
Marissa Mehr
Kirjoittaja on kirjailija ja kriitikko, joka on vastikään julkaissut tietokirjan burleskista.