10.2. 2008 Petri Kulmala
Villu Jaanisoon installaatio ”Laine/Wave” ja Jussi Niva ”Diffus” 11.1 – 10.2 2008 Galleria Kalhama&Piippo
Taidetilassa oli esillä kahden taiteilijan, Villu Jaanisoonin ja Jussi Nivan taideteoksia. En aivan heti ymmärtänyt, että taustalla kuuluva ”häly” liittyi Jaanisoonin teokseen nimeltä ”Wave”. Jaanisoon oli rakentanut lukuisista vanhoista auton kaiuttimista ääni-installaation, jossa kaiuttimet oli yhdistetty toisiinsa. Kaiuttimet oli aseteltu aaltomaiseen muotoon, joka vahvisti visuaalisesti kaiuttimista lähtevää ja etenevää aaltomaista ja liikkuvaa ääntä.
Villu Jaanisoo, Laine 2007
”Wawe” teoksen voimakkain ja hallitsevin elementti oli ääni, se hallitsi koko taidetilan ilmapiiriä – ääni vaikuttaa vaikka kääntäisi selkänsä. Tulkintani mukaan Jaanisoon haluaa teoksellaan korostaa urbaania nykykulttuuria, jossa kaupungin äänet ulottuvat vastustamattomasti joka puolelle hyökyaallon tapaan. Toisaalta Jaanisoonin ääni-installaatiota voi tulkita siten, että vanhoista kaiuttimista luotu teos ilmentää urbaanisuuden pitkää historiaa. Lisäksi Jaanisoonin vanhoista kaiuttumista rakentama taideteos korostaa uusiokäyttöä ja ympäristön huomioon ottamista. Näyttää siltä, että Jaanisoon halusi näin myös selkeästi kokeilla taideteoksen luomisen materiaalisia rajoja.
Näyttelytilassa oli esillä myös Jussi Nivan maalauksia, joita voisi luonnehtia urbaanisiksi maisemamaalauksiksi. Villu Jaanisoonin ”Wave” teosta vastaan Jussin Nivan teokset vaikuttivat mykiltä. Äänikokemuksen sijaan Nivan teokset kutsuivat ja pakottivat katsojia visuaaliseen kokemukseen. Niva oli maalannut teoksiinsa kaiteita, kattorakennelmia ja seiniä yms. jotka selkeästi ilmensivät nykyaikaista kaupunkimaisemaa. Toisaalta teoksien abstraktisuus korosti myös nyky-yhteiskunnan todellisuutta, jossa suo ja kuokka ovat vaihtuneet monimutkaiseksi struktuuriksi, jonka hallitseminen saattaa olla vaikeata varhaisempien sukupolvien edustajille.
Jussi Niva, Under the Spotlight, 2007
Päältä päin katsottuna Jaanisoonin ja Nivan teokset olivat syvästi ristiriidassa keskenään. Jaanisoonin teoksissa hallitsevassa asemassa oli ääni, joka ulottui kaikialle näyttelytilaan. Sen sijaan Nivan teoksien värikylläisyys ja abstraktisuus houkkuttelivat katsojaa syventämään katse kontaktiaan taiteilijan teoksiin. Kuitenkin juuri Jaanisoonin teoksen äänielementit ja Nivan teoksien visuaalisuus olivat tekijöitä, jotka täydensivät toisiaan.
Nivan teokset eivät ”puhuneet” mitään ja ne vain ikään kuin odottivat katsojan visuaalisen katseen ”targetin” kohdistumista. Sen sijaan Jaanisoonin ”Wave” teoksen aaltoa ilmentävät äänet ulottuivat katsojien korviin ilman, että katsojan olisi tarvinnut suunnata havaintoaistimuksiaan mihinkään suuntaan. Toisaalta myös ”Wave” teoksen visuaalinen olemus koostui kauttaaltaan harmaasta sävystä, ikään kuin se olisi halunnut piiloutua katsojan katseen tarkastelulta. Jaanisoonin teoksen harmaus korostui varsinkin suhteessa Nivan maalauksien värilliseen ilmiasuun. Näyttelyssä oli siis esillä kaksi toisistaan poikkeavaa teosta, joiden esteettinen vaikutus kohdistui katsojien eri aisteihin, mutta jotka juuri sen vuoksi täydensivät toisiaan.
Kuitenkin sekä Jaanisoonin ”Wave” teoksesta, että Nivan maalauksista oli löydettävissä yhteinen funktio. Kummatkin taiteilijat kuvasivat selkeästi urbaania kaupunki ympäristöä. Taiteilijoiden näkökulmat urbaania ympäristöä kohtaan olivat kuitenkin erilaiset. Jaanisoonin teosta voi tulkita siten, että teoksen harmaus ja vanhojen kaiuttimien uusiokäyttö oli kritiikkiä nyky-yhteiskunnassa vallitsevaa todellisuutta vastaan. Teos ”Wave” oli ikään kuin tsunami, jonka aaltomainen liike peittää kaiken alleen ja luo todellisuudesta harmaan. Sen sijaan Nivan teoksien voimakkaat ja kirkkaat värit loivat urbaanisesta nykytodellisuudesta hyväksyvän kuvan. Nivan teokset loivat vaikutelman, että juuri urbaani todellisuus kaiteineen ja betoni päällysteineen on värikkäin ja antoisin todellisuus. Vaikutti siltä, että Nivan teokset ihannoivat kaupunkimaista maisemaa, kun taas Jaanisoon ”Wave” teos ikään kuin näytti profetoivan maailmanloppua.
Kuinka tietoisesti Jaanisoonin ja Nivan teoksien näkökulmat sitten oli valittu näyttelyyn? Oliko teoksien näkökulmien vastakkaisuus ja toisiaan täydentävyys vain sattumaa? Sattumaa tai tietoista, niin joka tapauksessa taiteilijoidet teokset kompensoivat toisiaan erinomaisella tavalla. Ne antoivat katsojalle yhdessä vahvemman esteettisen kokemuksen kuin mitä ne olisivat tehneet yksin. Kenties joillekuille teoksien vahva vastakkainasettelu on häiritsevä tekijä ja kenties jotkut mieluiten kallistuvat tarkastelemaan näyttelyssä esillä olevien taiteilijoiden teoksista vain jompaa kumpaa. Itselleni kuitenkin oleellista oli juuri taiteilijoiden teosten yhtenäinen kokonaisuus.