Irmeli Hautamäki 20.9.2014
Elokuun lopulla 2014 Helsinkiin kokoontui 350 taiteen tutkijaa eri puolilta maailmaa puhumaan utopiasta. Kyseessä oli EAM 4. kansainvälinen konferenssi. Eurooppalaisen Avantgarden ja Modernismin verkosto on saavuttanut nopeasti niin suurta suosiota tutkijoiden keskuudessa, että eräs osanottaja ihmetteli, onko kyseessä vasta neljäs tapaaminen. Hänen mielestään konferenssin konsepti ja henki olivat niin vakuuttavat, että hän luuli EAM:aa vanhaksi ja vakiintuneeksi järjestöksi. EAM on saavuttanut asemansa siksi, että se tarjoaa luontevan ja tarpeellisen väylän eurooppalaisen ja laajemminkin länsimaisen kulttuurin yhteisen lähihistorian tutkimukselle. Tänä vuonna mukana oli myös runsaasti venäläisiä avantgarden tutkijoita.
Utopia on käsite, joka viittaa tulevaisuuden ihanneyhteiskuntaan. Sillä on paljon yhteistä sosialismin ja kristillisen tasa-arvon kanssa. Ranskalaiset utopistisosialistit halusivat 1800-luvun alkupuolella tuoda yhteen aikakauden parhaat voimat, koota etujoukon, joka tähtäsi uuden yhteiskunnan rakennustyöhön, ja siihen tarvittiin myös taiteilijoita. Ajatus utopiasta on siis ollut hyvin keskeinen taiteen avantgardessa alusta asti.
Modernistinen taide on lähestynyt utopiaa, toivetta paremmasta tai toisenlaisesta maailmasta, mutta yhtä hyvin modernismi ja avantgarde ovat tuoneet esiin ihanteen pettämisestä johtuvia pelon, kauhun ja illuusiottomuuden kokemuksia. Modernistinen ja avantgardistinen taide, jotka katkaisevat klassisen taiteen perinteen, etsivät uudenlaista ilmaisua modernille kokemukselle. Tätä EAM-verkostossa tutkitaan.
Konferenssin suomalainen koollekutsuja Marja Härmänmaa totesi avauspuheessaan, että tänä vuonna tulee sata vuotta ensimmäisen maailmasodan syttymisestä 1914. Sota merkitsi kaikkien huikeimpien avantgardistisen unelmien murskautumista ja järjestäjät joutuivatkin kysymään itseltään, onko utopia hyvä aihe konferenssille juuri nyt. Avantgardistiseen taiteeseen sisäänrakennettu ajatus muutoksesta ja kulttuurin uudesta alusta kuitenkin ylittää nihilismin.
Konferenssi kattoi kaikki mahdolliset avantgardistisen ja modernistisen toiminnan alueet: kuvataiteen, kirjallisuuden, musiikin, arkkitehtuurin, elokuvan, taiteellisten ja sosiaalisten liikkeiden, elämäntavan, television, muodin, draaman, performanssin, aktivismin, designin ja teknologian utopiat. Seuraava konferenssi järjestetään 2016 Ranskassa Rennesissä.
Seuraavassa on koottu konferenssin suomalaisten osanottajien ajatuksia konferenssin annista. Kysyin osanottajilta seuraavat kysymykset:
1. Mikä oli konferenssissa mielestäsi mieleenpainuvinta ja merkittävintä tai yllättävintä?
2. Miten näet eurooppalaisen avantgarden ja modernismin tutkimuksen merkityksen tämänhetkisellä taidediskurssin kentällä?
Hanna Meretoja, Tampereen yliopisto:
1. Päällimmäiseksi ajatuksekseni konferenssista jäi, että utopia tuntui hedelmälliseltä näkökulmalta avantgarden ja modernismin tutkimukseen. Mieleeni jäi erityisesti se, miten moni esitelmä käsitteli oivaltavasti avantgardetaiteen utooppisuuteen kiinteästi kytkeytyvää väkivaltaa ja sen eri muotoja. Osallistuin kiinnostaviin keskusteluihin esimerkiksi siitä, miten toinen maailmansota merkitsi käännekohtaa, jonka jälkeen utooppinen ajattelu koettiin yleisesti aiempaa ongelmallisemmaksi ja herkistyttiin siinä piilevälle väkivallan potentiaalille. Yllättävän monessa puheenvuorossa ja epävirallisemmissa keskusteluissa esimerkiksi konferenssi-illallisella tätä väkivaltaproblematiikkaa pohdittiin myös yhteydessä nykyiseen maailmanpoliittiseen tilanteeseen, erityisesti Ukrainan kriisiin.
2. Eurooppalaisen avantgarden ja modernismin tutkimus on kiinnostava tutkimusalue tämän hetkisellä taiteentutkimuksen kentällä mm. tieteiden- ja taiteidenvälisyyden näkökulmasta. Eurooppalaisuus on osoittautunut tällä alueella sikäli luontevaksi kontekstiksi, että nykytutkimus osoittaa monista eri näkökulmista, miten avantgarde ja modernismi ylittivät kansalliset rajat ja miten eri taidemuodot muotoutuivat erilaisissa kulttuurien- ja taiteidenvälisissä kohtaamisissa. Samalla tietysti itse eurooppalaisuuden käsitettä on jatkuvasti arvioitava uudelleen, sitä ei voi ottaa mitenkään annettuna kontekstina.
Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa on tarvetta arvioida uudelleen myös erilaisia eurooppalaisen avantgarden ja modernismin perinteitä. Esimerkiksi Itä-Euroopan avantgarde tuntuu kiinnostavan yhä useampia tutkijoita tällä hetkellä, ja sen tutkimus kytkeytyy osaksi Itä-Euroopan historiaa koskevia muistikiistoja. Itse olen tutkinut lähinnä ranskalaista maailmansotien jälkeistä avantgardekirjallisuutta, ja sen tutkimuksessa on selvästi nähtävissä aiempaa voimakkaampi halu uudelleenkontekstualisointeihin, uuden romaanin lukeminen on yhteydessä toisen maailmansodan traumaan.
Monenlaisiin uudelleenkontekstualisointeihin onkin tarvetta, ja samoin on tarvetta tehdä näkyväksi erilaisten avantgarden ja modernismin tutkimuksen perinteiden taustaoletuksia.
Hanna Meretoja puhui aiheesta The Nouveau Roman and the Dream of the New Man.
Kimmo Sarje, Helsingin yliopisto:
EAM-kongressi Helsingissä oli innostava ja hyvin järjestetty. Eurooppalaisen avantgarden ja modernismin tutkimus on elävää ja monipuolista. Tällaisessa suurtapahtumassa osallistujan mieltymykset ovat hyvin subjektiivisia. Minulle hyödyllisimpiä kokonaisuuksia olivat Günter Berghausin johtama pohjoista futurismia tarkastellut kuuden esitelmän paneeli ja oma paneelini, joka käsitti kuusi esitystä ornamentin ja utopian kysymyksistä.
Kimmo Sarje esitelmöi aiheesta Ornament and Epoch in Eliel Saarinen’s Philosophy of Art and Architecture.
Timo Kaitaro, Helsingin yliopisto:
1. Kongressi oli antoisa ja sisälsi runsaasti kiinnostavia esityksiä. Merkittävintä kongressissa minun intressieni kannalta olivat esitykset, joissa liikuttiin historiallisten yksityiskohtien tasolla. Korkealentoiset taideteoriat ja määritelmät avantgardesta tai modernismista ovat kiinnostavia, mutta niiden on kestettävä todellisuuden monimuotoisuus ja mukauduttava siihen. Maasto näyttää maan pinnalta tarkasteltuna erilaiselta, monimuotoisemmalta ja myös moniulotteisemmalta kuin ilmakuvissa. Minua innostivat erityisesti suhteellisen perifeeriset ja vähän tunnetut ilmiöt, esimerkiksi Bukarestin Infra-noir-ryhmää esittelevä sessio. Hyvästä kongressista lähtee aina muistiinpanoissaan pari ennen tuntematonta kirjailijaa tai taiteilijaa, tekstiä tai teosta, joihin haluaisi tutustua lähemmin. Näin kävi nytkin.
2. Myöhemmillä taidesuuntauksilla on tapana tiivistää aikaisemmat suuntaukset muutamiin stereotyyppisiin mielikuviin. Näin on usein myös käynyt avantgarden ja modernismin kohdalla, joita analysoitaessa on usein nostettu esiin samoja teoksia ja paradigmoja. Tutkimuskin pyörii toisinaan ahkerasti samojen teoreettisten viitteiden tai paradigmaattisiksi tulleiden esimerkkien ympärillä. Modernismissa ja avantgardessa on näiden tuttujen virstapylväiden ympärillä kuitenkin vielä paljon kiinnostavia ja vähemmän kartoitettuja alueita. Modernismi ja avantgarde olivat perusluonteeltaan kansainvälisiä, mutta toisaalta kansainväliset liikkeet saivat hyvinkin erilaisia ja paikallisesti omaperäisiä muotoja levitessään. Surrealismi on tästä hyvä esimerkki: Brysselissä ja Montrealissa oltiin surrealistisia aivan eri tavalla kuin Pariisissa.
Timo Kaitaro puhui aiheesta Surrealist and Situationist Urbanism: from Bricolage to Utopia.
Kukka Paavilainen, Taideyliopisto, ja Helsingin yliopisto:
1. Minä inspiroiduin keskustelun tasosta, kansainvälisten tutkijoiden määrästä ja valinnanvarasta. Puhujiahan oli lähes 300 ja päivän aikana saattoi kuunnella jopa 15 presentaatiota ja keynote speakerin esitelmän! Keskustelu oli riittävän spesifiä ja oma sessioni yllättävän onnistunut, koska kaksi muuta puhujaa tutki niin läheistä aihetta omaani nähden. Suomessa tunnen vain yhden tutkijan, joka on kiinnostunut samasta aiheesta kanssani.
2. Erittäin relevanttina. Omassa taiteellisessa työssäni ja tutkimuksessani modernismin alkuvaiheen ilmiöt ovat edelleen erittäin mielenkiintoisia ja sieltä nousee elinvoimaisia kysymyksiä, jotka peilaavat mielenkiintoisella tavalla nykyaikaa ja nykytaidetta.
Kukka Paavilainen puhui aiheesta How Woodcut Changed Ellen Thesleff’s Paintings.
Jan-Erik Anderson, Åbo Akademi:
Hienoa oli, että myös taiteelliselle tutkimukselle oli annettu mahdollisuus olla mukana. Tällaiset kongressit avaavat silmiä myös taiteilijoille. Toivon taiteilijana ja taiteellisena tutkijana enemmän tällaisia mahdollisuuksia.
Jan-Erik Anderson puhui aiheesta The Building as Ornament. Symbol for Global Capitalism –or A Model for ”Vernacular Resistance”?
Kari Yli-Annala, Aalto-yliopisto:
1. EAM 4 oli massiivinen konferenssi, jossa oli mahdollista kuulla todella mielenkiintoisia papereita modernismin ja avantgarden suhteesta, joskin massakonferensseissa on usein huomattava lukuisten paralleelisessioiden ongelma. Kaikkea kiinnostavaa ei pysty seuraamaan. Helmiä löytyy mutta vielä on liian aikaista sanoa mitä ne toivat tullessaan suhteessa esimerkiksi omaan tutkimustyöhön tai muuhun toimintaan. Vertailin konferenssia mielessäni Riiassa 2014 järjestettyyn mediataiteen historian konferenssiin, ja luulen että sain jonkin perusoivalluksen eri alueiden ja painotusten eroista taidehistoriallisesti suuntautuneen avantgarden tutkimuksen ja mediataiteen tutkimuksen välillä.
Konferenssin järjestäjät olivat mielestäni erinomaisia ja oli mukava huomata kuinka läsnä he olivat koko ajan. Tämän huomasi niin ”tiskin” luona kuin jokaisen päivän päättäneiden keynote-luentojen yhteydessä järjestetyissä esittelyissä ja tiedotuksessa.
Konferenssien ongelma ovat kalliit osallistumismaksut (165 euroa). Olin onnellisessa asemassa, koska siteeni Aalto-yliopistoon mahdollisti sen, että sain konferenssin jälkeen osallistumismaksun takaisin. Maksamisen viivästyminen konferenssin alkamispäivänä oli hyvin järjesteltävissä, mistä annan jälleen mielelläni lämpimän kiitoksen konferenssia järjesteleville ihmisille.
2. Vastaan taidediskurssia koskevaan kysymykseen kentän taiteilijana. Taiteen tekemisen kannalta eurooppalaisen avantgarden ja modernismin tutkimuksen merkitys vaikuttaa ensin vähäiseltä koska avantgarde uusintaa varmaankin aina itsensä joka tapauksessa riippumatta siitä, perustuuko se osaltaan sellaisiin myytteihin, joita tutkimus omalta osaltaan uudelleen arvioi ja joissain tapauksissa jopa murtaa. Toisaalta sitä tietämystä historiasta, mitä kentällä nyt on, ei olisi, mikäli tutkimus ei kaiken aikaa täydentäisi osaltaan taiteen omaa ”perimätietoa”. Tällaiset konferenssit ovat omiaan saattamaan näitä uusia löytöjä liikkeelle ja siten tavoittamaan myös taiteen tekemisen kentän.
Kari Yli-Annalan aihe oli The Vilke Collection of Finnish Electronic Art.
Irmeli Hautamäki, Helsingin yliopisto:
1. Omasta puolestani mieleenpainuvinta ja yllättävintä konferenssissa oli sen päätös, Nina Gurianovan (Northwestern University, USA) keynote-esitelmä Utopias and Wars of the Russian Avant-garde. Gurianovan teesinä oli että Venäjällä avantgarde ja sen utopistinen vaihe olisi päättynyt ensimmäisen maailmansodan syttymiseen ja että sen jälkeinen avantgarde olisi ollut vain sodan leimaamaa ja väkivaltaista. Historian tulkinta oli rankka ehkä myös epäoikeudenmukainen. Olen sen kuullut ennenkin, mutta en näin tunteella ja vertavuotavin sydämin esitettynä. Esitelmä jäi mieleen häiritsevänä ja ehkä tarkoituksellisen provokatorisena, ja siinä voi nähdä protestia Venäjän nykyisestä politiikasta Ukrainassa. Näin voi toimia hyvä avantgardetutkija.
2. Viimeisen kymmenen vuoden kuluessa Euroopassa ja myös Yhdysvalloissa on virinnyt uudelleen kiinnostus kriittiseen teoriaan eli Frankfurtin koulun teoriaan, ja sen keskeisiä teoreetikoiden kuten Theodor Adornon ja Peter Bürgerin töitä on arvioitu uudelleen. Näihin teoreetikoihin viitattiin konferenssissa usein. Näen tämän uudelleenarvion merkityksen paitsi siinä, että se tuo ajatteluun käsitteellistä terävyyttä ja syvyyttä, myös konkreettisesta ja kriittistä historian tajua. Heikko käsitys historiasta, historiattomuus, suoranainen muistinmenetys ja tietämättömyys ovat liiankin tyypillistä nykyiselle kulttuurin tutkimukselle ja keskustelulle. Siksi isossa konferenssissa on mahtavaa huomata, että eurooppalaisilla on yhteinen muisti, historiallinen alitajunta, joka liittyy modernismiin.
Irmeli Hautamäki toimi kolmen eri paneelin puheenjohtajana ja hänen esitelmänsä aihe oli Adorno on Rationalization in Modernism.