Helsingin Suvilahteen syntyi koti suomalaiselle esitystaiteelle – avoimet ovet 19.11.2011

Esittävän taiteen tekijöiden pitkäaikainen toive toteutui, kun Esitystaiteen Keskus aloitti toimintansa Helsingin Suvilahdessa syyskuun alussa. Keskus on suomalaisten esitystaiteen kärkiryhmien perustama, ja sen tavoitteena on tehdä esitystaidetta tunnetuksi sekä tukea ja koota yhteen esitystaiteen tekijöitä ja muita esittävän taiteen ammattilaisia.
Mitä esitystaide on?

Taidemuotona esitystaide sijoittuu nykyteatterin, nykytanssin, performanssin, kuvataiteen, nykysirkuksen, mediataiteen ja teorian välimaastoon. Alan taiteilijoita yhdistää kokeellisuus, kriittinen näkemys, keskustelevuus ja yhteisöllisyys sekä esiintyjän ja yleisön perinteisten roolien rikkominen. Esitystaide korostaa usein sekä esityksen käsitteellistä että elämyksellistä puolta.

Suomalainen esitystaide on kehittynyt nopeasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ryhmien, yksittäisten taiteilijoiden ja alan tapahtumien määrä on jatkuvassa kasvussa. Esitystaiteen ja performanssin piirissä työskentelee Suomessa tällä hetkellä noin 300 ammattilaistaiteilijaa.
Toiminta Suvilahdessa
Esitystaiteen Keskuksessa järjestetään työpajoja, esitysdemoja, keskusteluja, seminaareja ja harjoitustunteja. Lisäksi keskus vuokraa harjoitus- ja toimistotiloja taiteen tekijöille. ”Haluamme, että Suvilahteen syntyy esitystaiteen tekijöiden yhteinen työpaikka, esitystaiteen koti, jonne myös yleisö löytää tiensä”, kertoo Esitystaiteen Keskus ry:n hallituksen puheenjohtaja Annika Tudeer.

Suvilahden uusien tilojen myötä keskus käynnistää liikkuvuus- ja residenssiohjelman, jolla pyritään lisäämään ja tiivistämään taiteenalan kansainvälisiä kontakteja. Suomalaisen esitystaiteen vieminen maailmalle kiinnostaa. ”Esityksemme ovat harvoin teksti- tai kielisidonnaisia, joten myös ulkomailla yleisön on helppo seurata esityksiämme”, toteaa Tudeer.

Esitystaiteen Keskuksen jäsenryhmiä ovat Esitystaiteen seura, Oblivia, Presentaatio, Todellisuuden tutkimuskeskus ja Toisissa tiloissa.

Esitystaiteen Keskuksessa on avoimet ovet lauantaina 19.11.2011 kello 15-17. Tapahtuman aikana keskuksen jäsenryhmät esittelevät töitään ja esiintyvät keskuksen tiloissa.

Lisätietoa:

www.facebook.com/EsitystaiteenKeskus

Esitystaiteen seura www.esitys.fi
Oblivia www.oblivia.fi
Presentaatio www.presentaatio.org
Todellisuuden tutkimuskeskus www.todellisuus.fi
Toisissa tiloissa www.toisissatiloissa.net