Kansallisbaletin Aikala vierailee Oulussa

Suomen Kansallisbaletti vierailee tammikuussa Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaaleilla. Vierailun ohjelmassa on sadun kautta tanssin maailmaan vievä Riku Immosen teos Aikala, joka on suunnattu alakouluikäisille ja yli viisivuotiaille.

Aikalan kylässä askareet on hoidettu aikojen alusta vanhojen tapojen mukaan, tarkasti ja varmasti kuin kello. Mitä tapahtuukaan, kun kylään saapuu vieras kaukaisesta maasta? Erilaisten kulttuurien kohtaaminen ja erilaisuuden hyväksyminen ovat keskeisiä teemoja Aikalassa. ”Aika kulkee ja asiat muuttuvat, mutta perusta kuitenkin säilyy, ja elämä asettuu uomiinsa muutosten jälkeenkin”, Immonen kuvailee teoksen lähtökohtia.

Lastenkulttuurin valtionpalkinnolla marraskuussa palkittu koreografi Riku Immonen on keskittynyt urallaan pääasiassa lapsille ja nuorille suunnattuun tanssiteatteriin, ja Aikala oli hänen 11. tanssiteoksensa lapsille. Aikalan musiikin on säveltänyt Iikka Kotaja, jonka kanssa Immonen on toteuttanut aiemmin jo viisi yhteistä lapsille ja nuorille suunnattua teosta. Äänitteenä kuultavan musiikin on soittanut Suomen Kansallisoopperan orkesteri johtajanaan Atso Almila. Teoksen satukirjamaisen lavastuksen on suunnitellut Tarmo Tanttu, puvut ovat Riku Immosen käsialaa ja valaistuksen on suunnitellut Pasi Pehkonen.

Aikala nähdään Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaaleilla Valvesalissa tiistaina 20.1.2015 kahteen kertaan, klo 10 ja klo 18. Aikalan ensi-ilta oli Kansallisoopperan Alminsalissa 25.10.2013.

Tiedote: Suomen Kansallisooppera