Marko Gylén 10.1.2012
Aluksi ajattelin, että olisi mielenkiintoista tehdä taidekritiikki presidentinvaalijulisteista. Taidekritiikki olisi tulkinnallinen, erittelevä ja monitahoisempi kuin ne tutut arviot, joissa jokin raati kertoo mielipiteitään siitä, minkälainen vaikutelma ehdokkaasta syntyy. Myös juliste-designin tyylisuuntauksiin tai poliittiseen mainontaan erikoistunut tulkitsija toisi varmasti eri asioita esille kuin taidekritiikki.
Sitten näin julisteet.
Julisteet eivät juuri poikkea toisistaan. Suurin piirtein kaikissa on puolivartalokuva ehdokkaasta, joka katsoo katsojaa lievästi hymyillen. Useimmissa on sinertävä tausta. Kaikissa tausta on tasainen, yleensä keinotekoinen kuvapinta.
No hyvä. Kokeillaan kuitenkin ja aloitetaan hahmojen taustasta.
Kuvat eivät siis ole miljöömuotokuvia, jotka toisivat esille henkilöt luontaisissa ympäristöissään tai joissain relevanteissa tilanteissa. Kaikki ovat enemmän tai vähemmän virtuaalisessa ympäristössä, joka on rakennettu kuvaksi. Tämä nostaa heidät jalustalle, mutta tekee heistä samalla paradigmoja, Suomen edustajia maailmalla, representantteja ja käsitteitä.
Henkilöt muuttuvat omiksi representaatioikseen, mediahahmoikseen, nettikuvikseen. Haaviston sinänsä minimalistisen tyylikkäässä julisteessa onkin ikään kuin klikattava yhteisöliitännäisen tunnus. Hieman paradoksaalisella tavalla se luo muuten kliiniseen kuvaan jonkinlaista tuttuutta ja arkisuutta, kehottaa ”tykkäämään”. Muuten hänet esitetään koko valtakunnan edustajana. Haaviston sloganin sovittelijuus viittaa hänen työhönsä rauhanneuvottelijana Darfurissa ja näin ”valtakunnansovittelija” erikseen kirjoitettuna kertoo hänen kyvystään tulla Suomen etujen neuvottelijaksi. Toisaalta pyhimysmäinen sädekehä luo valtakunta- ja sovittelija-sanoille myös uskonnollisen kontekstin. Hän sovittaa meidät. Hänen on valtakunta.
Soinin julisteessa taustana on keltainen vaakunaleijona. Henkilöhahmon ääriviivaan on kuvamanipuloitu hieman varjoa, jotta hahmo tulee esiin taustasta ja leijona näyttää olevan hänen tukenaan. Julisteen symmetrisyyttä tukee se, että hahmon pään vieressä on pieni vaakunan kuva ja ehdokkaan nimi. Leijona esiintyy siis kaksi kertaa, mikä on hieman omituista toistoa, ja muistuttaa hokevaa retoriikkaa, josta itse ehdokaskin on tunnettu. Sikäli hänen näköisensä juliste. Tai ei. Se on ennemminkin postmodernia ironiaa, koska vaakuna-aiheen kaksinaisuus tuo eittämättä mieleen Jasper Johnsin teoksen ”Kolme lippua” (1958) ja ”keltainen leijona keltaisella taustalla” viittaa selvästi Kazimir Malevitšin teossarjaan ”Valkoista valkoisella” (1917–18).
Tosin moni muukin juliste tekee samaa. Harmaa mies harmaassa harmoniassa. Puiseva ukko puisella taustalla. Eva Biaudet evabiaudet-taustalla.
presidentinvaalijulisteet 2-5
Essayahin julisteessakin löytyy pienen etsimisen jälkeen selviä taidehistoriallisia viitteitä. Mainokseen on valittu slogan, joka vihjaa ehdokkaan huippu-urheilu-uraan, mikä on hieman outoa, koska arvojohtajuuden korostamisen olisi luullut olevan oleellisempaa kristillisdemokraattien ehdokkaalle. Tästä on kuitenkin saatu aihe taustan kaareviin viivoihin, jotka näyttävät muistuttavan urheilustadionin kilparataa. Mutta kenties ne ovatkin valonsäteitä jotka laskeutuvat taivaasta? Kyllä, tässä on selviä kaikuja tavasta, jolla farao Akhenaten esitetään Ra-Horakhtyn tai Atonin palvojana. Toisaalta taivaasta laskeutuvuus liittyy myös henkilöhahmon kuva-asentoon. Hieman alaviistosta, taustakaarien myötä puoleemme kääntyvänä, ja olkavarren asento jotain elettä tekevänä tai hahmon näkymättömiä siipiä saattelevana. Voittoisa Nike-jumalatar?
Lipposella ja Arhinmäellä on tämänpuolisia maisemaelementtejä, ja sikäli niissä on miljöömuotokuvan perinnettä. Lipposella tosin taustalla on vain valokuvia Lipposesta nuorena kerrostalon edessä, puku päällä, pyöräilemässä. Oikeastaan taustana onkin siis pitkän uran ja kokemuksen merkkejä sekä viite velmuun nuorekkuuteen joka yhä karehtii myhäilyhymynä Lipposen suupielessä, silmänurkassa ja kulmakarvojen asennossa. Sikäli on myös ymmärrettävää, miksi on syyllistytty pienen präntin tekstikappaleisiin: ne ovat tuntuneet antavan kielellisen ja symmetrisesti asemoidun vastineen nuoruusvalokuville. Arvot luetellaan ja perustellaan.
Ikähaitarin toisessa päässä Arhinmäen juliste on hieman yllättäen melko samanlainen. Nuorekkuutta korostetaan piirroksilla, jotka yrittävät kuvittaa ehdokkaan ajamia arvoja. Arvot on lueteltu kuvan ohessa, ehdokkaan nimen alla: vapaus, tasa-arvo, kestävä kehitys. Voisi sanoa, että kepeä piirrosjälki sopii näihin, ja sikäli se onnistuu nostamaan ne hieman tuoreemmin esille kuin muiden ehdokkaiden kohdalla. Mutta miksi pitää tiedottaa, että tämä henkilö hakee muuten oikein ”presidentiksi”?
Väyrysen juliste on hieman outo. Se tuo mieleen Robert Lucanderin puulle maalatut hahmot, mutta valkoinen palkki joka katkaisee kuvan ja henkilön ei jotenkin toimi. Se on kyllä alleviivaava, ja tuo iskevyyttä, eli ikään kuin jykevällä bassoäänellä toteaa oikeaksi vastaukseksi: ”Väyrynen.” Piste sloganin ja ehdokkaan nimen perässä on tässä tapauksessa perusteltu elementti, toisin kuin esimerkiksi Haavistolla. Sen sijaan perusteettomalta vaikuttaa se, että Väyrysen käsi, joka on hakeutunut jonkinlaiseen valtioväyrysmäiseen eleeseen, jää tuon valkoisen palkin vuoksi omituisesti erilleen, ja pikkusormen rajautuminen pois alkaa häiritä. Ehkä irtonyrkkikin tuo jonkin verran iskevyyttä. Omahyväisen (käsittääkseni todellisuudessa raikkaan itseironisen) ilmeen ja kokonaisvaikutelman perinteisyyden vuoksi juliste on ehkä helpoimmin ohitettava, mutta tarkemmalla syynillä se siis paljastuukin monitulkintaiseksi ja ajatukset liikkeelle saattavaksi.
Mutta on outoja kuvaelementtejä Niinistölläkin. Mitä ovat nuo viivat ja asteriski? Olkapäästä törröttää antenni, vai onko se paperinuken pieni taittolappu takavuosilta? Joka tapauksessa se ei ainakaan pehmennä patsasmaista poseeraamista. Sen sijaan elävyyttä tuo se, että hahmon koko on taitavasti laskettu. Vaalimainostelineessä se on suurin piirtein oikean henkilön kokoinen ja ikään kuin nojailee julisteen reunaan tanssiseuraa hakien. Vaikutelmaa korostaa taustan valkoisuus: kuva ikään kuin katoaa, ainakin jos telineiden ympäristössä on riittävästi lunta. Vaikka runsastekstisyys ja vakavuus hieman rikkovat tätä tunnelmaa, lauseet ovat siksi niinistömäisiä toteamuksia, viimeisen sanan sanovia, että nekin tekevät hänet läsnäolevaksi.
Vai meneekö tämä ympäristötaiteellinen puoli sittenkään näin? Julisterivissä Niinistö ei ehkä erotukaan tällä tavoin, vaan vain muita pienempänä ja siksi etäisempänä hahmona. Muut tulevat enemmän vastaan ja lähelle, koska ovat suurempikokoisia. Erityisesti Biaudet, koska suurta kasvokuvaa säestävät suuri numero ja tekstittömyys. Toisaalta rivistön päissä ehdokkaat 2 ja 9 olisivat voineet hyödyntää tuota Niinistön julisteen ympäristöön sulautumisen tehokeinoa ja tehdä hahmoista ikään kuin sarjaan kuulumattomia, todellisia hahmoja paperikuvien sijaan. Arhinmäen julisteessa onkin ehkä aavistus tähän suuntaan, koska valkoista on aika paljon ja hänet on kuvattu eniten sivuittain.
Tämän vuoksi Niinistön julisteen aiottu vaikutelma voikin joissain mielissä kääntyä päälaelleen. Edellisten vaalien teema, työväen presidentti, on nyt saanut hieman maltillisemman sävyn. Vastuunkantoa ja työn tekemistä korostetaan hienovaraisemmin. Mutta jos julisteen visuaalinen muoto luokin lopulta etäisemmän vaikutelman, voi alkaa tuntua siltä, että Niinistö edustaa myös työ-teemansa kannalta etäisempää hahmoa. Hieman ylimielistä arvokkuutta uhkuva henkilöhahmo tuokin esiin kysymyksen, miksi toisten työ on rahallisesti niin paljon arvokkaampaa kuin toisten.
presidentinvaalijulisteet 6-9
Nyt Helsinginkin tavoittanut lumi tekee julisteille jotakin muutakin kuin vain muuttaa ympäristön valkoiseksi. Biaudet näyttää kuin hymyilisi urheasti pakkasesta huolimatta. Palelemisen vaikutelma syntyy paitsi haaleista väreistä myös paidan ohuudesta, joka tulee ilmi siitä, että sen muoto noudattaa kaulassa näkyviä ihon muotoja. Myös Biaudet’n tausta antaa vaikutelman lumisateesta (vaikka sanotaankin, että kahta samanlaista lumihiutaletta ei ole).
Soinin juliste onkin tässä edukseen. Lämmin vaikutelma syntyy värin ohella pukeutumisesta. Ulkona värjöttelevä katsoja voi samastua pukeutumiseen ja nähdä Soinin tarjoavan lämpöä ja suojaa. Väyrysen puisessa taustassakin on hivenen samaa tuntua, ja samoin Lipposen tummasävyisessä julisteessa, jossa henkilöhahmon valaistus tuo mieleen lämpimän sisätilan, koska valo osuu iholle kahdesta suunnasta, toisin kuin päivänvalossa. Hymy ja slogan täydentävät tätä tunnelmaa.
Julisteet saattavat nettiaikana tuntua vähäpätöisiltä, mutta oikeastaan netti ja siellä käytetyt erilaiset variaatiot moninkertaistavat julisteiden vaikutelman. Nimensä mukaisesti juliste tuo julki, luo julkisuuskuvaa, on julkinen, julkisella paikalla. Julisteet eivät varmastikaan hirveästi muuta lopputulosta, mutta pitävät ehdokkaat mielissä. Julisteiden rinnakkaisuus rivissä korostaa ehdokkaiden tasa-arvoisuutta, vaihtoehtojen vapaata valintaa. Ne ovat kirjaimellisesti samoissa puitteissa.
Vaalijulisteteline onkin jo itsessään yhteiskunnallinen taideteos. Se luo tietyn sävyisen liikkumatilan ympärilleen: arkisia askeleitamme tahdittaa tietoisuus vaalien läheisyydestä. Olemassaoloamme värittää länsimainen politiikan alkuhistoria: agoralla leijuu jälleen demokratian henki.