Perf11-festivaali, Galleria 3h+k, Pori 20.–21.5.2011
Anni Venäläinen 25.5.2011
Porissa vuodesta 2005 järjestetty Perf-festivaali tarjoaa aina toukokuussa annoksen kansainvälistä performanssitaidetta. Performanssitaiteilijat ovat eri-ikäisiä, mukana on sekä nuoria uraansa aloittavia osallistujia että pitkän linjan tekijöitä. Muutamat ovat vierailleet jo useana vuonna.
Heti festivaalin aluksi perjantaina eri taiteilijoiden performansseista muodostui tutkimusmatka ihmismielen pimeälle puolelle. Tämä ei tarkoita sitä, että tunnelma olisi ollut ankea, päinvastoin. Voi sanoa, että tunnelma oli rento ja hilpeäkin. Mutta ei ole helppoa pukea sanoiksi sitä erikoista tunteiden yhdistelmää, jossa pakenemisen halu painii uteliaisuuden ja näkemisen halun kanssa. Tilanteeseen sekoittuu lisäksi kiusaantunut tietoisuus omasta itsestään katsojana muiden, performanssiin osallistuvien kustannuksella. Tämä tietenkin kuuluu asiaan. Performanssit jakavat yleisön kahteen erilaiseen rooliin; niihin jotka osallistuvat ja niihin jotka seuraavat tapahtumia.
Aloituspäivän performanssit loivat tilanteita, joissa tarkastelun kohteena oli läsnä oleva tai potentiaalinen muihin ihmisiin suunnattu aggressio tai uhka. Performansseissa taiteilijat rakensivat kehykset, joiden puitteissa asiat tapahtuivat yhteisessä sopimuksessa yleisön kanssa. Galleria ei antanut festivaalin yleisölle turvallisuutta koskevia käyttäytymisohjeita, varoituksia tai kieltoja. Kyse oli kaksisuuntaisesta luottamuksellisesta tilanteesta yleisön ja taiteilijoiden välillä. Sen sijaan taiteilijat antoivat yleisölle performansseihinsa liittyviä toimintaohjeita, ja oli psykologisesti mielenkiintoista seurata, miten yleisö on ohjailtavissa.
Tarvitaan puraisu ennen kuin kukaan säikähtää
Newyorkilaisen Myk Henryn performanssi alkoi yleisön ohjaamisella galleriatilan reunoille niin, että keskelle jäi kulkureitti ja ”näyttämö”. Taiteilija saapui uljaan musiikin soidessa kasvoillaan valkoinen naamio ja käsivarrellaan kori omenoita. Hän tarjosi omenoita yleisön joukosta valitsemilleen henkilöille ja ohjasi heidät sitten seisomaan rinnakkain näyttämölle. Avustajien tuli seuraavaksi asettaa omena päänsä päälle. Ahaa, musiikki taitaakin olla Wilhelm Tellistä?
Jousipyssy, kirves ja lopuksi bensankäryllä huoneen täyttävä pärisevä moottorisaha uhkasivat – tosin turvallisen matkan päästä – rivissä seisovia. Taiteilija ei tuntunut osaavan valita sopivaa tapaa käydä omenoiden kimppuun. Avustajat asettivat kiltisti omenan takaisin aina, kun se pääsi putoamaan. He jatkoivat seisomistaan, mikä teki tilanteesta koomisen. Aseet iskivät loven lattiaan avustajien edessä, kukaan ei hätkähtänyt tai pyrkinyt pois. Sitten seurasi se oikeasti hurja osuus. Taiteilija puraisi omenasta ja tarjosi puraisukohtaa avustajien haukattavaksi. Tässä kohdin näytti siltä, että avustajien rohkeus tuli oikeasti punnittua.
Myk Henry. Kuva Jan Virtanen
Kaikki eivät suostuneet maistamaan jo purtua omenaa. Toiset tottelivat reippaasti, mutta omenan puraiseminen samalla kun tasapainottelee toista omenaa päänsä päällä osoittautui mahdottomaksi. Omenan pudottua avustajat pääsivät pois. Taiteilija riisui naamionsa. Hän pani naamion ja omenan seinälle ja koetti lopuksi ampua omenan jousipyssyllään, mutta epäonnistuttuaan tyytyi tökkäämään nuolen siihen käsin. Performanssin hassutteleva päätös sopi sen teatraalisuuteen ja korosti sitä, että kaikki oli vain ilveilyä.
Ruuan jakaminen on perustavanlaatuinen, jopa raamatullinen, jaetun kokemuksen muoto ja siten hieno kulttuuri- ja taidehistoriallinen perinne performansseissa. Performansseissa jaetaan usein ruokaa ja juomaa, mutta harvoin kaikkien hygieniasääntöjen mukaisesti. Näin ruokalahjan hyväksyminen on teko joka tehdään omalla vastuulla ja oman riskinottokyvyn mukaan. Se tekee näkyväksi ihmisten henkilökohtaisia rajoja ja sitä, miten tilanteen luoma sosiaalinen paine voi pakottaa ylittämään ne. Useimmissa osallistamista sisältävissä performansseissa on tämä sama piirre: vapaaehtoinen pakko tehdä yhdessä tai toteuttaa muiden katsellessa taiteilijan pyyntö. Juuri se, että kysymys on silti vapaaehtoisuudesta, luo tilanteeseen jännitteen. Kuinka pitkälle ihmiset ovat valmiita menemään?
Tilaisuus tekee pyövelin?
Sisäisen ja ulkoisen motivaation eli ihmisen ulkoapäin ohjautuvuuden ongelmaa pohdittiin samana iltana myös toisessa performanssissa. Huoneeseen oli asetettu pöytä, jonka päällä oli sievässä rivissä sydämenmuotoisia vaahtokaramelleja. Huoneessa paloivat kynttilät. Performanssin toteuttivat Myk Henry ja tanskalainen Philip Luddite. Toinen heistä oli tilanteen pääartisti joka asettui masokistin rooliin. Toinen oli avustaja kiduttajan roolissa. Luddite riisui paitansa, hänen silmänsä sidottiin ja hän asettui nojaamaan pöytään. Henryllä oli kaksi pitkää, ohutta keppiä, joista toisessa oli kaksihaarainen teroitettu pää. Hän kokeili ensin molempia pöytään nojaavan Ludditen selkään – ja yllättäen silitteli selkää sitten pehmonallella.
Myk Henry ja Philip Luddite. Kuva Jan Virtanen
Seuraavaksi Henry tarjosi piiskaa yleisössä istuvalle naiselle. Tämä epäröi, mutta suostui sitten, ja varovaisesti napautti ruoskittavaa piiskalla. Vapaaehtoisia löytyi sen jälkeen yhä lisää. Vaihtoehdoksi tarjottiin nyt myös nallea, mutta todella moni valitsi mieluummin kepin. Performanssin edetessä iskut kovenivat kun osallistujien rohkeus kasvoi. Selkään jäi verinaarmujakin. Lyöjien kasvoilta näkyi nautinto siitä mitä he saivat tehdä, ja näytti siltä, että he halusivat panna muita paremmaksi. Muu yleisö alkoi jo hieman protestoidakin, mutta kukaan ei varsinaisesti rohjennut nousta kapinaan tilannetta vastaan. Viimein eräs nainen väänsi piiskan mutkalle. Nyt sai riittää. Ruoskittava mies nousi pystyyn, riisui siteen kasvoiltaan ja kehotti niitä jotka olivat lyöneet häntä piiskalla hakemaan yhden karamellin. Kukaan ei tainnut astua esiin kohtaamaan uhriaan.
Performanssi jätti epämukavan olon. Sen aiheutui ristiriidasta, jonka tuotti katsojan osallisuus oman etiikan vastaisiin tapahtumiin. Tämä hämmensi ja jäi kiusaamaan myös sen vuoksi, että nähtiin miten helposti ihmiset lähtevät mukaan toimintaan joka normaalitilanteessa ei olisi hyväksyttyä. Ikään kuin he olisivat vain odottaneet sopivaa tilaisuutta.
Performanssin kulku tuo tietenkin mieleen kuuluisan, joskin kiistellyn, Milgramin sosiaalipsykologisen tottelevaisuuskokeen, jossa koehenkilöt saivat antaa toisille sähköshokkeja. Milgramin kokeella on kiinnostava yhteys kuvataiteeseen siksikin, että ilmeisesti Milgram itse oli pohjimmiltaan taidevalokuvaaja, joka oli kiinnostunut koetilanteen tallentamisesta ja kameran paljastamista koehenkilöiden reaktioista. Myös tämä performanssi tallentui todistusaineistoksi videonauhoille ja lukuisiin valokuviin.
Kaaoksesta syntyi kauneutta
Virolaislähtöisen taiteilijaryhmä Non Gratan illan lopuksi organisoima happening ei jättänyt ketään ulkopuoliseksi. Yleisö suljettiin sisälle galleriaan, missä kaikki komennettiin yhteen tiiviiseen ryhmään kädet toisten ympärillä. Yksi taiteilijoista alkoi jakaa läpinäkyviä suihkumyssyjä, jotka hän käski vetää silmien peitoksi. Moni oli haluton tottelemaan kunnes kuuli, että myssyä käytetään oman turvallisuuden vuoksi. Myssy silmille vedettynä osoittautui, ettei sen läpi näkynyt juuri mitään. Olo oli avuton ja hieman hermostunut. Ihmiset turvautuivat toisiinsa. Jalkoihin alettiin heittää hiekoitussoraa, ympärillä metelöitiin ja yhdessä seisovien ihmisten läpi tungettiin. Samalla ihmisiä vaadittiin liikkumaan oikealle, mikä oli vaikeaa tungoksessa ja näkökyky sumennettuna. Olisi voinut oikeasti sattua jokin vahinko.
Seurasi pieni suvantovaihe, jonka aikana ihmiset riisuivat myssyt ja happeningin tirehtööri kuulutti megafonillaan screenille heijastettua jatkuvasti kasvavaa lukemaa siitä, kuinka moni ihminen pitää tästä performanssista. Livahdin karkuun ikkunasta, kun huoneeseen alettiin puhaltaa höyheniä. Ulkopuolisen tarkkailijan asemastani näin, kuinka ihmiset peittyivät höyheniin ja pölyyn ja kuinka heidän ympärilleen kierrettiin kelmua. Gallerian ulkopuolella valmisteltiin loppunäytöstä. Kun ihmiset ajettiin ulos galleriasta, piha oli peittynyt savupommien savuun.
Non Grata. Kuva Jan Virtanen
Yleinen kaaos jatkui vielä pihamaalla, lasia murskattiin ja tuoli koetettiin polttaa. Toimintaan osallistui myös ilmeisesti pyytämättä mies yleisöstä joka raahusti pitkin pihaa keskiaikaisen piikkinuijan kanssa huitoen ja murskaten pihalle kasattuja esineitä, myös kaikki performanssissa käytetyt megafonit.
Ajattelin Lähi-idän mellakoita, ihmisiä, jotka tälläkin hetkellä joutuvat tuhon ja todellisen vaaran keskelle, sekä muita maailman ihmisten kokemia todellisia kauhuja, sotaa ja väkivaltaa. Samalla tuo tuhon, kaaoksen ja valloilleen päässeen anarkian hallitsematon esteettinen ylevyys sekä omien pelkojeni kohtaaminen tuotti katarttisen, tunneperäisesti puhdistavan ja vapauttavan ja samalla voimakkaasti esteettisen elämyksen. Taide muuttui tuossa tilanteessa jälleen vaaralliseksi, hallitsemattomaksi, uhkaavaksi ja normaalia järjestystä järkyttäväksi – toisin sanoen poliittiseksi voimaksi – vaikkakin vain hetkeksi ja yhteisellä sopimuksella. Lisäksi se oli erittäin hupaisaa.
PS.
Porilaisen Galleria 3h+k:n jokakeväistä Perf-performanssitaidefestivaalia juhlittiin nyt viimeistä kertaa gallerian alkuperäisissä, sille nimen antaneissa tiloissa. Taiteilijayhdistysten NYTE ry:n ja T.E.H.D.A.S. ry:n ylläpitämä galleria joutuu muuttamaan, sillä rakennus puretaan kesäkuun lopussa. Talon luovan tuhoamisen aloittivat tosin taiteilijat ja yleisö jo festivaaliviikonloppuna.
Porin keskustassa mainiolla paikalla sijaitseva vanha puutalo on onnistunut välttymään purkamiselta yllättävän pitkään. Samalla se on tarjonnut aivan ideaalin tilan taiteelliselle vapaudelle ja toiminnalle, ja rakennusta on voitu muokata tarpeiden mukaan: Galleria 2h+k:sta tuli 3h+k, kun pari seinää purettiin. Lisäksi kaikennäköinen muu huonetilojen estoton käyttäminen teosten osana on ollut mahdollista. Kun galleria kesäkuun lopussa muuttaa, se menettää hyvin todennäköisesti jotakin ominaisluonteestaan. Uudet tilat ovat paremmat, ja juuri sen vuoksi myös rajoittavat ainakin jonkin verran sitä mitä niissä on mahdollista tehdä. Meininki siis varmaankin siistiytyy ja muuttuu vähemmän vaaralliseksi. Se voi tehdä paikan helpommin lähestyttäväksi ja houkutella uusia yleisöjä. Mutta haikeuden kipinä jää kaivertamaan. Galleria on ollut aivan erityinen kansainvälisen taiteen vapaa tapahtumisen tila. Hei, älkää siistiytykö liikaa! Tarvitsemme happea ja vastapainoa sliipatulle ja pureksitulle galleria- ja museotaiteelle.
Lisätietoa:
Perf-festivaalista ja sen esiintyjistä:
tehdasry.fi/perf
Milgramin tottelevaisuuskokeesta on nähtävillä livetaltiointi osoitteessa täällä
Milgramin kokeesta myös wikipediassa: tottelevaisuuskoe