Laura Lilja: Philosophiae Absurdus Principia OeconomicaAnna Jensen 20.11.2012
Laura Lilja:
PHILOSOPHIAE ABSURDUS PRINCIPIA OECONOMICA
26.10.–25.11.2012
Porin Taidemuseo
MEDIApiste
Hangossa syntynyt mutta Poriin kotiutunut Laura Lilja (1975) on rakentanut Porin taidemuseon MEDIApisteeseen kulutuskriittisen veistosinstallaation. Kuten Liljan taiteessa yleensäkin, tässäkin teoksessa esille nousevat terävät havainnot yhteiskunnasta yhdistettynä hallittuun ja esteettisesti nautittavaan muotoon.
Kolmesta eri valoveistoskokonaisuudesta rakentuva Philosophiae Absurdus Principia Oeconomica havainnollistaa kulutusta globaalilla ja kotimaisella tasolla, kiinnittäen huomion energian ja luonnonvarojen kulutukseen, ekologiseen jalanjälkeen ja maapallon kestokyvyn rajallisuuteen. Tällä hetkellä ihmiskunta kuluttaa joka vuosi puolitoistakertaisesti koko maapallon vuoden aikana tuottamat luonnonvarat ja suomalaisten ekologinen jalanjälki on maailman 11. suurin.
Näyttelyn nimi ja teosten muoto viittaavat Newtonin kehtoon(*) sekä Isaac Newtonin kirjaan Philosophiae Naturalis Principia Mathematica (Luonnonfilosofian matemaattiset perusteet). Liikkeen jatkuvuus, dynamiikka, voima ja vastavoima ovat näyttelyssä esillä sekä ideologisella tasolla että konkreettisina objekteina.
Liljan teos rinnastuu kiinnostavalla tavalla museossa parhaillaan esillä olevaan Pavel Mrkusin Next Planet näyttelyyn. Molemmat sekoittavat taiteeseensa tieteellistä ajattelua ja pohtivat teknologian ja olemisen suhdetta. Matematiikkaa ja fysiikkaakin opiskellut Lilja onnistuu hyödyntämään osaamistaan teoksissaan. Ne kiinnittyvät parasiitinomaisesti Mrkusin scifi -teknologiaan, joka tuntuu mässäilevän nykyajan mahdollisuuksilla. Lilja tuo varsin hienovaraisilla eleillä esiin näiden rajattomien mahdollisuuksien taustalla vaanivan mahdottomuuden.
Laura Lilja: Philosophiae Absurdus Principia Oeconomica (Kuva Erkki Valli-Jaakkola, Porin taidemuseo)Liljan veistosinstallaatiossa valaisimien määrä kussakin teoksessa kuvaa ihmiskunnan kulutusta Suomessa ja maailmassa. Hieman hämäräksi kuitenkin jää, miten tätä kuvataan, ja mikä teos kuvaa mitäkin. Kulutuskriittinen taide tulee tarpeeseen ja taide, joka osoittaa kestämättömän kulutuksen seuraukset maapallolle on tarpeellista. Kriittisyys on silti aina hankalaa jos toimitaan samoilla välineillä, joita kritisoidaan. Vaikka teos ei varmasti kuluta paljoakaan energiaa, se silti kuluttaa sitä näkyvästi. Se polttaa valoja kertoessaan, että valojen tulisi olla sammuksissa. Asioiden julki tuominen on hienoa, mutta tarpeen olisi myös esittää vaihtoehtoja ja mahdollisia ratkaisuja ongelmaan.
Kokonaisuus on silti hieno, ja Liljan ajama ekologinen ajattelu tulee esiin esimerkiksi teokseen käytetyissä kierrätysmateriaaleissa. Suomalaisen designin klassikko, roikkuva lasinen pallovalaisin ja vanhat messinkiset osat yhdistettynä himmeään valkoiseen lasiin assosioituvat arvokkaisiin tiloihin, vanhoihin pankki- tai ravintolasaleihin, maailmoihin, missä kulutus on vuosisatoja konkretisoitunut ja jossa sitä on esinemaailman kautta tuotu ilmi positiivisessa hengessä.
Ristiriita tämän klassisen muotokielen ja avoimen kriittisen ajankohtaisen sanoman välillä tuo teokseen syvyyttä ja kiinnostavaa moniulotteisuutta. Valaisimista rakennettu Newtonin kehto on osuva: alkuun saatettu liike jatkuu kunnes energia loppuu. Alkuun saatettua hysteeristä ylikuluttamista tuntuu olevan mahdoton pysäyttää ennen kuin energia loppuu maapallolta. Liljan kolmiosaisessa teoksessa yhden osan muodostaa yksinäinen muista erillään oleva maapallo, joka vilkuttaa sos -merkkiä. Vaikkei signaalia tunnistaisikaan, tulee viesti selväksi. Liljan teoksissa paniikin tuntukin voi olla kaunista.
(*) ”Newtonin kehto on (…) laite, joka demonstroi liikemäärän ja energian säilymislakia. Newtonin kehto rakentuu toisissaan kiinni olevista heilureista (yleensä viidestä), joista jokainen roikkuu kahdella samanpituisella narulla telineestä. Kun reunimmainen heiluri nostetaan ilmaan ja päästetään irti, syntyy ketjureaktio, jossa reunimmaiset heilurit nousevat vuorotellen ilmaan ja keskimmäiset pysyvät paikoillaan. Tätä jatkuu, kunnes energia loppuu.” (Lähde: Wikipedia)