Vuoden 2009 kenties kiihkeintä kulttuuridebattia käytiin lokakuussa Helsingin Sanomien Internet-sivujen keskustelupalstalla, jossa suomalaiset runoilijat, lyriikan tutkijat ja muut runouden parissa työskentelevät moittivat – täysin aiheesta – Jukka Petäjän kirja-arviota viiden suomalaisen esikoisrunoilijan teoksista.
Pinnallisessa, ylimalkaisessa ja osin virheellistä tietoa sisältävässä arvioissaan Petäjä lyttäsi teokset varsin köykäisellä argumentaatiolla. Helsingin Sanomien toimittajat Antti Majander ja Saska Saarikoski puolustivat Petäjää korostamalla suurelle yleisölle kirjoittamisen vaikeutta. Ikään kuin kulttuurisivujen tarkoitus olisi palvella monipuolisesti niitäkin, jotka eivät sivuja edes lue.
Toimittajien puolustus kertoo yhdestä journalismin ja mediatuotannon monista kriiseistä: kun sanomalehdet, aikakauslehdet ja muut mediat keskittyvät yhä enemmän harvojen omistukseen, muuttuu sisältö yhdenmukaiseksi. Tämä on ongelma erityisesti lukijalle, joka ei enää löydä tasapäistävästä massatuotannosta itseään kiinnostavaa ja puhuttelevaa sisältöä.
Sellaista ei välttämättä edes osata enää vaatia. Voi jopa syntyä vaarallinen illuusio siitä, että muunlaisia näkökulmia ei edes ole mahdollista tarjota. Huomaan itsekin äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana kompastuvani fraaseihin “Hesarissa sanottiin” tai “Hesarissa on kirjoiteltu”, ikään kuin Helsingin Sanomien näkemys maailman asioista olisi ainoa – tai edes kiinnostavin, aidoin ja minun saati oppilaitteni elämänpiiriä koskettavin.
Onneksi vaihtoehtoista luettavaa on. Kultti.netissä on kattavasti esillä suomalaisia eri kulttuurin- ja tieteen- ja taiteenalojen aikakauslehtiä, jotka – Mustekalan tavoin – tarjoavat vaihtoehtoisia näkemyksiä asioista. Kulttiin kuuluvat julkaisutkin ovat vain osa siitä moninaisesta sisällöstä, jota kulttuurista ja yhteiskunnasta kiinnostuneet suomalaiset tuottavat ja lukevat. Pinnan alla nimittäin tapahtuu.
Tänä syksynä käteeni osui Nyky-eliö -niminen underground-lehti, joka esittelee eri alojen taiteilijoiden kuvituksia, runoja, tutkielmia ja ajatelmia. Mustavalkoisen, A5-kokoisen lehden ulkoasu on kotikutoinen, mutta sisältö on kahden euron hintaansa rikkaampi ja todellisempi.
Helsingin normaalikoulun oppilaat ovat jo jonkin aikaa tehneet mainiota kirjallisuuslehti Scriptoria, joka on mielestäni paljon kiinnostavampi kuin vähän ummehtunut Parnasso. Sitten on tietenkin Internet, joka on täynnä blogeja ja verkkolehtiä, joista useita voi niiden subjektiivisesta otteesta huolimatta kutsua kansalaisjournalismiksi.
Esimerkiksi We Love Helsinki -yhteisön vilpittömällä innolla ja rakkaudella tehty verkkolehti lähestyy kaupunkia ja kaupunkikulttuuria asiantuntemuksella, jota ei ole korkealta lasitornistaan kadulle kuikuilevalla journalistilla. Oma kulttuuriblogini Jäävuorten kieltä syntyi osittain halusta kirjoittaa sellaisistakin aiheista, joita valtamediat eivät huomioi, koska ne eivät kiinnosta suurta yleisöä tai täytä journalismin tylsää ajankohtaisuuden vaatimusta. Blogin pitämisessä on kuitenkin vaaransa.
Kummitustalossa-niminen käsityö- ja askarteluaiheinen blogi lyö laudalta useimmat alan lehdet. Sen ylläpitäjä Stella kertoi, että käsityöblogien ongelmana ovat aikakauslehdet, joista jotkin julkaisevat bloggareiden sivuilta varastamiansa ideoita ja kuvia lähteitä mainitsematta.
Törkeällä plagioinnilla on toki myönteinen kääntöpuolensa: se kertoo bloggareiden ja kansalaisjournalistien innovatiivisuudesta ja taitavuudesta, joka uhkaa massamedian sisällöntuottajia.
Ovatkohan suuret mediat hukkumassa omaan valtavirtaansa?
LINKIT
Jäävuorten kieltä:
jaavuortenkielta.wordpress.com
Kultti: www.kultti.net
Scriptor:http://sites.google.com/site/prinsipatuslitterae/seuraava-scriptor
Stellan blogi Kummitustalon kuulumisia:
http://kummitustalossa.blogspot.com
We Love Helsinki:
http://welovehelsinki.blogspot.com