Teksti ja kuvat: Maria Halkilahti 6.10.2014
Jos reissulla auton ikkunasta vilahtaa patsaspuisto tai epätavallinen pihapiiri, kannattaa hidastaa ja kurvata takaisin. Näit ehkä juuri ihmisluonnon aidoimmillaan. Syvältä mielen syövereistä kummunneen rikkaan mielikuvitusmaailman, jolle taitavat kädet ovat antaneet muodon. Taloudellinen hyöty, jota automarketit ja teemapuistot matkalaisilta tavoittelevat, kuuluu harvoin tähän maailmaan. Teokset on asetettu esille syistä, joita voi vain arvailla. Ehkä omaksi iloksi, ehkä omien taitojen esittelemiseksi, ehkä ohikulkijoiden ihmeteltäviksi. Voit katsoa, mutta et voi viedä mukanasi. Mitä, eikö täältä voi ostaa mitään?
”Suurin osa ITE- tai nykykansantaiteilijoista ei halua myydä teoksiaan. Teokset on tehty itselle ja tiettyyn paikkaan ja niitä mieluummin vaikka annetaan kuin myydään. Toki poikkeuksiakin on”, kertoo Kokkolassa sijaitsevan Keski-Pohjanmaan maakuntamuseon amanuenssi Elina Vuorimies.
Viljo Luokkasen pöllöveistoksia Salon taidemuseossa (2013)
Sen lisäksi, että on taiteilijoita, jotka eivät halua myydä teoksiaan, on myös potentiaalisia taiteilijoita, jotka eivät halua tulla edes löydetyiksi. Kun ITE-taiteen arvostus on kasvanut ja sana kartoituksista kiirinyt, tulee tekijöiltä suoriakin yhteydenottoja. Myös ilmiantoja tehdään. Ketä tahansa harrastelijaa ei kuitenkaan hyväksytä ITE-taiteen piiriin. Kyseessä eivät ole kädentaidot eikä kansanperinne perinteisessä mielessä. Lähtökohtana on aina taide: se, että teos on tarkoitettu taiteeksi.
“Nämä eivät ole harrastajia, amatöörejä, vaan suurimmaksi osaksi itseoppineita taiteentekijöitä. Kun tapaamme tekijän, haastattelemme häntä monipuolisesti taiteentekemisestä, miten hän tekee ja mitä hän ajattelee. Tutkimme teoksia ja katsomme, mikä tekee niistä kiinnostavia. ITE-taide ei kopioi vaan luo uutta. Se on yksilöllisiä, omaperäisiä ja uutta luovaa. Myös teosten visuaalisuutta arvioidaan ja ne dokumentoidaan”, Vuorimies kertoo.
Myös ITE-taiteen dokumentaatio voi olla taidetta. Koko ITE-nimitys on lähtenyt valokuvaaja Veli Granön teoksesta Onnela (1989), jossa hän käytti käsitettä itse tehty elämä. Siitä Maaseudun Sivistysliiton kulttuurituottaja Raija Kallioinen kehitti lyhenteen ITE. Se on vakiintunut nimitykseksi suomalaiselle nykykansantaiteelle. Ulkomailla vastaavan kaltaisesta taiteesta käytetään nimitystä Outsider Art.
Maailmalla nykykansantaide on Vuorimiehen mukaan nosteessa.
“Onhan tämä arvostus aaltoliikettä, mutta tällä hetkellä taiteen asiantuntijat pitävät nykykansantaidetta kiinnostavana. Euroopassa kokoelmia on ollut jo 100 vuotta, mutta viime vuonna (2013) Venetsian Biennaalin pääkuraattori Massimiliano Gioni nosti art brut- ja outsider-taiteilijoita nykytaiteilijoiden rinnalle. Museot ovat vähitellen uskaltaneet ottaa näyttelyohjelmistoonsa myös muutakin kuin instituutioiden sisällä olevaa taidetta.”
Katsojalle ja taiteen harrastajalle nykykansantaiteen näkyminen museoissa ja galleriossa on viesti: tämä on oikeaa taidetta eikä mitään puuhastelua. Rajanveto nykytaiteen ja nykykansantaiteen välillä voi olla vaikeaa. Salon Taidemuseon Metsien miehet -näyttelyssä puolitoista vuotta sitten asia ratkaistiin siten, että teokset ja tekijät esiteltiin yhdessä, rinnakkaisina. Katsojalle kaikki teokset tarjottiin samanarvoisina.
ITE-taiteen arvostuksen muutos on konkreettisesti kaikkien nähtävillä. Vuorimiehen mukaan esimerkiksi moottorisahateoksia on viimeisen kymmenen vuoden aikana alkanut näkyä pihoilla entistä enemmän. Ihmiset ovat antaneet ja saaneet niitä esimerkiksi 50-vuotislahjoiksi.
Viljo Luokkasen pöllöveistoksia Salon taidemuseossa (2013)
Jos ihastuu teokseen, jonka haluaisi hankkia, on sen eteen nähtävä vaivaa. Maan parhaimmat arkistot ITE-taiteesta löytyvät Maaseudun Sivistysliitolta, ja DigiIte-tietokantaansa pääsee tutkimaan verkossa. Myös Kokkolan Ite-taiteen museosta saattaa olla apua tekijöiden jäljittämisessä, mutta varsinaiseen myyntitoimintaan he eivät osallistu.
“Me olemme dokumentaristeja ja tuottajia, emme galleristeja. Olemme keränneet materiaalia arkistokäyttöä varten, mutta emme voi luovuttaa tietoja edelleen ilman taiteilijoiden suostumusta. Ostamiskyselyitä saamme harvakseltaan, mutta joudumme aina ottamaan erikseen yhteyttä taiteilijoihin. Tämä vie aikaa”, Vuorimies sanoo.
Vuorimiehen neuvo on, että tietystä teoksesta tai tekijästä kiinnostuneen kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä suoraan taiteilijaan ja asennoitua siten, että kyse on oikeasta taideteoksesta eikä aliarvioida tekijää.
“Joskus ostajat eivät ymmärrä, että heidän hinta-arvionsa on täysin alakanttiin. Jotkut ajattelevat, että tekijän kouluttamattomuus tarkoittaa, että teos pitäisi saada kympillä tai kahdella. Myös materiaaleihin menee rahaa. Sanomme yleensä taiteilijoille, että määrittele hinta sellaiseksi, että itse olet tyytyväinen. Ei kannata myydä hinnalla, joka tuntuu lähinnä pilkanteolta.”
Jos mieleistä teosta ei voi ostaa omakseen, voi ITE-taiteesta nauttia monin tavoin: käymällä näyttelyissä ja tapahtumissa tai käyttämällä internetistä löytyviä karttoja julkisista patsaspuistoista. Kaikkea ei silti välttämättä pääse näkemään, koska teokset voivat olla sisällä taiteilijoiden kodeissa. Ite-taiteen kartoituksissa löytetyistä teoksista ja taiteilijoista on koottu kirjoja, joita julkaisee muun muassa Maahenki. Silmät kannattaa silti pitää auki myös syrjäkylillä liikkuessa. Kaikkea ei ole vielä löydetty.
Maria Halkilahti (s.1981) on valokuvaaja, kuvatoimittaja ja käsityöbloggaaja, joka ihailee kaikkea itse tehtyä.
Linkit:
DigiIte-tietokanta DigiIte-tietokanta.
Veli Granön kotisivut.
ITE-taiteen museo Kokkolassa.
ITE Lapissa, kohteita kartalla.
ITE Kaakossa, kartta kohteista.
Parikkalan patsaspuisto.
Maahengen ITE-taiteen vuosikirjat ja muuta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta.
Teksti on työstetty projektityönä luovan kirjoittamisen opetusjaksolla, joka on osa Turun ammattikorkeakoulun sekä Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineen yhteistyönä järjestämää taidejournalismin koulutusta vuonna 2014.