Irmeli Hautamäki 11.11.2013
Henry Wuorila-Stenberg: Kari (2013)Näyttelykierrokselle lähteminen ei ole marraskuun alussa mitenkään helppoa, kuten Saara Hacklinin edellisestä kritiikistä voi todeta.
Juuri nyt, kun luonto on kääntänyt selkänsä ja ylivoimainen pimeys nielee meidät, tarvittaan taiteen tuomaa henkistä voimaa. Siksi jo häikäisevän valkoiseen Helsinki Contemporaryyn astuminen toimii valoterapiana. Esillä on Henry Wuorila-Stenbergin (s. 1949) piirustusten näyttely, Paper Works.
Piirrosten aihepiiri liittyy henkilökohtaiseen kärsimyshistoriaan, jota on esitelty mm. Suomen Kuvalehden artikkelissa 1.11. 2013. Työt kumpuavat ahdistuksesta, syyllisyydestä ja katumuksesta. Hienointa tässä näyttelyssä ovat kuitenkin muotokuvat ystävistä ja tuttavista. Niissä on tavoitettu ihmisten vaikeasti määriteltävä henkinen olemus, joka välittyy katseesta ja pienistä eleistä. Muotokuvien ihmiset on ”ikuistettu” tavalla, jonka voi kuvitella puhuttelevan katsojaa vielä vuosisatojen päästä, sitten kun kukaan ei enää muista keitä nämä henkilöt ovat olleet. Juuri tällä tavoin ihmiset katsovat meitä antiikin maalauksista.
Contemporaryn näyttelyssä huomion kiinnittää lähes täydellinen tapa, jolla näyttely on tehty. Esillepano tasapainottaa teosten raadollista sisältöä ja jättää näyttelyn katsomisesta hyvän mielen, vaikka teosten sisällöstä ei voisikaan sanan tavanomaisessa merkityksessä ”pitää”. Piirustukset on ripustettu kiinnostaviin ryhmiin, erilaisille korkeuksille: mitään ei ole liikaa, eikä mitään liian vähän.
Tulee tunne, että tässä näyttelyssä kaikki on juuri kohdallaan – kenties hieman liiankin täydellistä lehtiartikkelia myöten. Ehkä tällainen loppuun viety ammattimaisuus, missä mitään ei ole jätetty sattuman varaan, on uutta Helsingin taide-elämässä? Oikeastaan sellaista pitäisi olla enemmän. Useimmiten saa nähdä näyttelyitä, joissa ripustukseen ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota.
Taidemaalariliiton tm-galleria on omituisen muotoinen suppeneva tila, jota yksi vino seinä hallitsee. Siihen on vaikea tehdä kiinnostavaa ripustusta. En muista nähneeni siellä kovinkaan montaa onnistunutta näyttelykokonaisuutta.
Jonna Hyryn (s. 1980) näyttelyn Maat meret taivaat otsikon maailmoita syleilevä huumori on lupaavaa, samoin töiden kirkkaat ja lämpimät värit kutsuvia ja silmää hiveleviä. Värien nälkä on nyt suurimmillaan.
Jonna Hyry: Aurinko (2012)Maalausten geometriset kuviot ovat modernin taiteen yhteisomaisuutta. Kukaan ei omista neliöitä, ristejä eikä kolmioita; niistä tehtyjä sommitelmia voi vapaasti käyttää kuka tahansa. Ei ole syytä pohtia, mistä ne tulevat ja mihin ne menevät. Ne ovat olleet taiteessa aina. Carolus Enckellin Forsblomilla olevan Avoin symboli -näyttelyn lähtökohtana ovat samat värilliset geometriset kuviot.
Erillisinä teoksina Hyryn maalaukset ovat kuitenkin liian anonyymeja. Abstraktit sommitelmat panevat kuvittelemaan suurempaa kokonaisuutta, jossa yksittäiset teokset olisivat vain osia, jossa ne voisivat vaihtaa paikkaa keskenään. Miltä kokonaisuus silloin näyttäisi? Voisiko se jatkua ja laajeta? Näyttelyssä toivoi, että se olisi rakennettu vahvemmin tilaan, jossa se esitellään. Muutamia onnistuneita ripustusratkaisuja näyttelyssä olikin.
Rafael Wardi: Maisema harakasta (2012)Kierroksen päättää käynti Rafael Wardin (s. 1947) näyttelyyn Taidesalongissa. Esillä on kolme salillista uusia töitä, suurin osa maisemia. Wardilta odotetaan voimakasta väriä ja nimenomaan keltaista väriä. Esillä onkin keltaisia maisemia, mutta yllättävimmät ja vahvimmat työt tässä näyttelyssä ovat viimeisen salin punaiset hevoset. Niiden aiheena on ollut puuhevonen, ehkä leikkikalu, johon liittyvää hiljaista riemua tauluista välittyy.
Taiteilija itse on paikalla ja ottaa kontaktia katsojiin. Häntä kiinnostavat katsojien ajatukset. Wardi alkaa puhua ajasta: siitä miten menneisyys, nykyhetki ja aavistus tulevasta ovat läsnä aikakokemuksessa. Keltaisen maiseman valo voi olla muistuma ensilumen satamisesta. Teoksen näkymällä ei ole yhteyttä ulkona olevaan maailmaan tai sen maisemaan.
Intiimi Taidesalonki muistuttaa näyttelypaikkana entisaikojen helsinkiläisiä avaria porvariskoteja. Nyt sen puitteet ovat rapistuneet pahemman kerran, niin että boheemiudenkin rajat on ylitetty kauan sitten. Paikka vaatisi jo lempeää ehostusta – kunhan siitä ei tehdä nykyajan sliipattua taidebisneksen pyhättöä.
Helsinki Contemporary: Henry Wuorila-Stenberg 1.11.–24.11. 2013
Taidesalonki: Rafael Wardi 26.10.–13.11. 2013
Tm-galleria: Jonna Hyry 23.–10.11 2013