Rencontres d’Arles
(Arles, Ranska 1.7. – 22.9.2019)
Jokavuotisen Arlesin valokuvafestivaalin tämänvuotinen editio oli sen 50-vuotisjuhlavuosi, ja sen kunniaksi festivaalilla oli esillä peräti 50 näyttelykokonaisuutta. Festivaali järjestetään eteläranskalaisessa Arlesin historiallisessa kaupungissa, jonka kuvauksellisuus on houkutellut taiteilijoita jo pitkään. Tunnetuin Arlesissa aikaa viettänyt taiteilija lienee Vincent van Gogh.
Näyttelytiloina festivaalilla toimivat nykyaikaisten tilojen lisäksi myös monet historialliset kirkot, luostarit ja kappelit, jotka jo itsessään ovat mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Festivaalin avajaisviikon screeningit järjestetään roomalaisajalta peräisin olevassa amfiteatterissa.
Erilaisia lähihistoriallisia ja kauemmas menneisyyteen katsovia näyttelyitä oli Arlesissa tänä vuonna useita, ja vuoden teemaksi nousikin nykyisyyden ja menneisyyden välinen vuoropuhelu. Näyttely La Movida – A Chronicle of Turmoil esitteli madridilaisen La Movidaksi nimetyn nuorisoliikkeen vaiheita vuosilta 1978 – 1988. Libuše Jarcovjácován teoksista koostuva näyttely Evokativ puolestaan esitteli valokuvia kommunistisesta Tšekkoslovakiasta vuosien 1970 ja 1989 väliltä.
Myös erilaisia mahdollisia tulevaisuuksia hahmottelevia teemoja oli mukana. Yksi suurimmista näyttelyistä, Marcel Feilin ja Hinde Haestin kuratoima On Earth – Imaging, Technology and the Natural World, pohti erilaisten kuvantekotapojen ja teknologian yhteyttä ihmisen alati muuttuvaan luontosuhteeseen. Philippe Chancelin teoksia esitellyt näyttely Datazone taas käsitteli teollistumisen ja globalisaation vaikutuksia sekä ilmastonmuutoksen aiheuttamia ongelmia.
Viime vuonna festivaali sai kritiikkiä naisten vähäisestä määrästä festivaaliorganisaatiossa ja esillä olleiden taiteilijoiden joukossa. Tänä vuonna asiaa oli kohennettu.
Festivaalin kenties tärkeimmässä näyttelytilassa, Espace van Goghissa esiteltiin neljän naisvalokuvaajan töitä kahdessa eri näyttelyssä. Helen Levittin valokuvat tarjosivat katsauksen New Yorkin katujen elämään 1930-luvulla näyttelyssä Observing New York’s Streets. Rencontres d’Arlesin Curatorial Research Fellowship -kilpailun voittaneen Clara Bouveressen kuratoima Unretouched Women puolestaan toi esille kolmen amerikkalaisen valokuvaajan valokuvakirjoja: Eve Arnoldin The Unretouched Woman (1976), Abigail Heymanin Growing Up Female (1974) ja Susan Meiselasin Carnival Strippers (1976). Näyttely avasi kiinnostavasti kirjojen suunnitteluprosessia koevedosten ja käsikirjoitusten kautta.
Myös pienemmissä näyttelyissä tuotiin esille naisten työtä, esillä oli esimerkiksi Florence Henrin, Berenice Abbottin ja Germaine Krullin valokuvia 1900-luvun alusta. Esillä olleiden nykytaiteilijoiden näyttelyjen joukosta kiinnostavana nostona mainittakoon Pixy Liaon teoksia esitellyt Experimental Relationship, jossa taidehistoriallinen asetelma naisesta miehen katseen kohteena oli käännetty toisin päin, kun Liao on valokuvannut poikaystäväänsä (tämän luvalla ja yhteistyössä hänen kanssaan) arkisissa tilanteissa.
Oman mainintansa ansaitsee festivaalin historiaa avannut näyttely What a Story! jossa arkistomateriaaleista ja festivaalin kokoelmiin ostetuista teoksista oli koottu mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kokonaisuus. Pienen ystäväpiirin ideasta alkunsa saaneesta festivaalista on tullut kansainvälisesti merkittävä valokuva-alan tapahtuma, jossa ei pelkästään esitellä valokuvataidetta, vaan koko kesän kestävän festivaalin ohjelmaan kuuluu myös työpajoja, keskusteluita ja screeningejä. Rencontres tarkoittaakin kohtaamisia. 50-vuotisen historiansa aikana Arlesin valokuvafestivaaleilla töitään ovat esitelleet näyttelytekstin mukaan lähes kaikki valokuva-alan merkittävät tekijät. Myös muutokset valokuvan tekniikoissa ja käyttötavoissa ovat 50 vuoden aikana olleet huikeita. Näyttely tarjosi katsauksen kaikkeen tähän, ja hauskana lisänä esillä olivat myös festivaalin aiempien vuosien julisteet.
Festivaalin näyttelyt oli jaoteltu väljästi erilaisiin temaattisiin kokonaisuuksiin, kuten Rereading, The Other Photography ja Building the Image, mutta ne keskustelivat toistensa kanssa myös näiden temaattisten rajojen yli. Teemojen ja yksityiskohtien toistuvuus eri kuvaajien eriaikaisissa töissä loi merkitysvyyhtejä, joiden syvyys jäi mieleen vielä pitkäksi aikaa. Helen Levittin kaduilla leikkivät, naamioihin pukeutuneet lapset rinnastuivat visuaalisesti erilaisten teknisten keksintöjen historiaa Ranskan kansallisen tieteellisen tutkimuksen keskuksen CNRS:n arkistomateriaalien avulla luodanneen näyttelyn The Saga of Inventions kaasunaamareihin. Monoprix-tavaratalon yläkerrassa parkkihallia muistuttavassa tilassa esillä ollut Mohamed Bourouissan nykyajan lähiönuorten elämää esille tuonut näyttely Free Trade taas rinnastui historialliseen, Pariisin reuna-alueen slummimaisia asuinoloja ja arkea esitelleeseen The Zone -näyttelyyn. Yhdessä nämä keskustelivat vielä niin ikään Rencontres d’Arlesin Curatorial Research Fellowship -kilpailun voittaneen István Virágvölgyin kuratoiman Walls of Power -näyttelyn kanssa, jossa pohdittiin laajasti ihmisen tekemiä sekä fyysisiä että erilaisten lakien ja sopimusten kautta rakennettuja muureja ja rajoja Euroopassa. Näitä ja monia muita vastaavanlaisia visuaalisia ja temaattisia yhtymäkohtia ei ollut selitetty auki, vaan ne oli jätetty katsojan löydettäviksi.
Unseen Photography Fair
(Amsterdam, Alankomaat 20. – 22.9.2019)
Unseen-valokuvafestivaali Amsterdamissa tuo vuosittain yhteen gallerioita maailmanlaajuisesti, ja esittelee pääosin teoksia, joita ei ole ennen ollut esillä. Festivaali järjestettiin nyt kahdeksatta kertaa, ja mukana oli 53 galleriaa. Näytteillä oli teoksia yhteensä 140:ltä taiteilijalta, joista 95:ltä oli esillä uusia töitä.
Varsinainen päätapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa Westergasfabriekin kulttuuritehtaalle. Aiempina vuosina näyttelyitä on ollut myös tehdasalueen ympärillä, mutta tänä vuonna tapahtuma oli keskitetty pienemmälle alueelle, mikä helpotti runsaaseen ohjelmaan tutustumista.
Unseen Amsterdamin päänäyttelytilassa gallerioiden osastot on rakennettu vanhaan kaasukelloon, jossa niissä pääsee helposti kiertelemään. Ympyränmuotoinen näyttelytila kutsuu kulkemaan omia reittejä, ja kiinnostaviin osastoihin pääsee kätevästi palaamaan tilan keskeltä.
Galleriaosastojen lisäksi esillä oli erillisiä kuratoituja näyttelykokonaisuuksia sekä laaja valokuvakirjojen myyntinäyttely, joka koostui 85:n kustantajan osastosta. Ohjelmaan kuului myös taiteilijatapaamisia, ohjattuja kierroksia näyttelyihin, haastatteluja ja paneelikeskusteluja, joissa pohdittiin esimerkiksi digitaalisuuden mukanaan tuomia haasteita museoille ja valokuvakokoelmien rakentamista sekä instituutioiden että yksittäisten keräilijöiden näkökulmista.
Taiteilija Tabita Rezairen teoksia esitellyt erillinen näyttely Vortex of Infinity koostui installaatioista, joiden aiheena olivat erilaiset parantamisen ja parantumisen keinot sekä orgaanisten, elektronisten ja hengellisten kenttien yhdistäminen tähän liittyen. Suuressa pimennetyssä tilassa pääsi vapaasti liikkumaan erilaisten videoprojisointien keskellä, ja pysähtymään niiden äärelle. Toinen päänäyttely, Amelie Schülen kuratoima Woven Matters puolestaan esitteli teoksia, joissa yhdistyivät valokuvaus sekä erilaiset tekstiilitaiteen ja käsityön menetelmät. Erillisissä näyttelyissään esiteltiin myös taiteilija Felicity Hammondin teoksia sekä japanilaisten nykytaiteilijoiden valokuvia.
Suomalaisia gallerioita ei ollut Unseenissa mukana, mutta taiteilijoista esillä olivat Elina Brotherus espanjalaisen Camara Oscura -gallerian edustamana, ja Hilla Kurki nuorten taiteilijoiden töitä esitelleessä Futures-kokonaisuudessa.
Monet Amsterdamin museot ja galleriat esittelevät Unseenin aikana valokuva- ja videotaidetta sekä elokuvia. Kun Unseenin ohjelma koostuu pääosin nykytaiteesta, voi museoiden näyttelyissä nähdä myös historiallisia teemoja. Tänä vuonna Foam (Fotografiemuseum Amsterdam) esitteli päänäyttelyssään unkarilaissyntyisen, Pariisissa 1900-luvun alussa kuvanneen Brassaïn valokuvia.
Eye Filmmuseum puolestaan toi näytteille Andrei Tarkovskin tuotantoa kiinnostavasti suunnitellussa näyttelyssä, jossa suuressa avoimessa tilassa esillä oli yhtä aikaa erillisillä valkokankailla katkelmia elokuvista. Samalla silmäyksellä pystyi seuraamaan useaa elokuvaa samanaikaisesti, ja tilassa pääsi liikkumaan vapaasti, jolloin muodostui täysin uudenlainen kokemus liikkuvan kuvan katsomisesta. Tarkovskin paljon käyttämät hitaat kamera-ajot rinnastuivat katsojan omiin liikkeisiin, ja elokuvien äänet kuuluivat tarkoin kohdennetuista kaiuttimista, jolloin myös ne lähenivät ja loittonivat katsojan liikkeen mukana. Näytteillä oli myös Tarkovskin muistiinpanoja ja käsin tehtyjä kuvakäsikirjoituksia sekä valokuvia ja dokumenttielokuvia.
Paris Photo
(Pariisi, Ranska 7. – 10.11.2019)
Paris Photon 23. editio tarjosi kävijöille laajan kattauksen sekä historiallisesti merkittäviä että uusia näkökulmia avaavia teoksia 180:n gallerian voimin. Gallerioita oli mukana yhteensä 31:stä maasta. Paris Photo järjestetään vuosittain Grand Palais’n suuressa lasikattoisessa näyttelyhallissa, joka on alun perin rakennettu vuoden 1900 maailmannäyttelyä varten.
Gallerioiden yleisen pääosaston ohella erillinen Prismes-näyttelyosio on keskittynyt sarjallisiin ja suurikokoisiin teoksiin sekä installaatioihin. Vuonna 2018 lanseeratussa Curiosa-osiossa taas esitellään kutsutun kuraattorin valitsema kokonaisuus, tänä vuonna Osei Bonsun kokoamassa näyttelyssä Vanishing Point / Pointe de Fuite nähtiin aloittelevien taiteilijoiden teoksia, jotka pohtivat näkyvyyden ja näkymättömyyden sekä katoavaisuuden ja materiaalisuuden teemoja.
Suosituksi muodostunut kirjojen myyntinäyttely Paris Photossa kokosi tänä vuonna yhteen 33 kustantajaa. Näiden lisäksi myös Paris Photon ohjelmaan kuuluu taiteilijahaastatteluja ja -tapaamisia, temaattisia paneelikeskusteluja sekä ohjattuja kierroksia.
Film-osiossa nähtävillä oli lyhytelokuvia ja dokumentteja sekä nykytaiteilijoilta että arkistoista. Ohjelmaan kuului myös suomalaisen, 1900-luvun alussa toimineen Heikki Ahon ja Björn Soldanin studion dokumentaarisia lyhytelokuvia 1930-luvulta. Aho & Soldan -säätiöllä oli myös oma pieni näyttelyosastonsa, jossa tuotiin esille studion töitä ja historiaa. Mukana oli myös Heikki Ahon tyttären Claire Ahon muotivalokuvia 1950-luvulta.
Suomalaisista taiteilijoista Nelli Palomäen, Arno Rafael Minkkisen sekä Pentti Sammallahden teoksia esiteltiin useammankin eri gallerian osastolla. Suomalaisten taiteilijoiden töitä oli myös esillä Berliinissä toimivan Persons Projects -gallerian osastolla, joka on esitellyt niin kutsutun Helsinki Schoolin teoksia Paris Photossa jo useampana vuonna.
Matkat toteutettiin Suomen Taideyhdistyksen Edvard Richter -apurahan (Rencontres d’Arles & Paris Photo) sekä Turun yliopiston tohtoriohjelma Junon apurahan (Unseen Amsterdam) avulla.