Teksti: Helmi Saukkoriipi 10.11.2016
Kuvat: Petri Tuohimaa
Lähes mikään ei ole niin huumaavaa kuin havaitsemisen rajapinnoilla liikkuva aistimus, hento tai turruttava. Kokemus, joka vyöryy ensin kehon ympärille ja sitten kehoon täyttäen sen tuntemuksilla ja niistä juontuvilla tunteilla ja muistoilla. Äärirajoilla oleva aistimus haastaa älyn, valtaa koko kehon ja ajatukset, sille voi antautua. Ärsykkeet kutsuvat leikkiin.
Teatterikorkeakoulun Valo- ja äänisuunnittelun laitos (VÄS) juhlii tänä vuonna kolmeakymmentä ikävuotta. Sen kunniaksi Suvilahden Kattilahalli täyttyi entisten ja nykyisten opiskelijoiden teoksista ja oheisohjelmasta. VÄS-30v-näyttely esitteli valo- ja äänisuunnittelun moninaisuutta, joka risteilee esitystaiteen, kuvataiteen, arkkitehtuurin ja (nyky)musiikin välimaastossa.
Työnnän pääni vanerilevystä rakennettuun putkeen. Värinä tavoittaa korvani, pääni, olkapääni ja lopulta rintakehäni sisustan. Tunnustelen värinää, se on yhtäaikaisesti miellyttävää ja epämiellyttävää, melkein liikaa. Se saa kehoni resonoimaan, värisemään tahdissaan, tahtomattani. Tilan ja kehoni raja hämärtyy, mutta tiedän voivani poistua halutessani. Jos en voisi, ahdistuisin, menettäisin kontrollin. Värinä on lähtöisin matalataajuisesta ääniaallosta, joka syntyy putken ja puhaltimen yhteisvaikutuksesta. Tatu Nenosen rakentama urkupilli konkretisoi äänen fysikaalisuuden. Putkessa värinä ja ääni yhdistyvät fyysiseksi kokemukseksi. Ääni kuullaan ja tunnetaan. Nenosen urkupilli tuottaa sekä kuultavaa ääntä että infraääntä. YouTubesta on löydettävissä videoita, joissa sama äänentaajuus, 17Hz toistuu, mutta ilman siihen yhdistyvää korkeampitaajuista, kumisevaa ääntä ja värisevää ääniaaltoa. Sellaisenaan infraääni on uskomattoman ahdistava: tietokoneesta lähtöisin oleva tunnistamaton kokemus, jota ei kykene havainnoimaan muuten kuin korvista päähän ja hiljalleen koko kehoon leviävänä epämiellyttävänä paineen tuntuna. Osana urkupilliä tunnetta voi käsitellä.
Valo- ja äänisuunnittelu ovat voimakkaan kokemuksellisia, mutta pohjautuvat erottamattomasti materiaalisuuteen tai tekniikkaan. Valo ja ääni tarvitsevat lähteensä, joka voi olla joko luonnollinen/mekaaninen tai elektroninen. Valo ja ääni ovat pohjimmiltaan tiedettä, fysikaalisia ilmiöitä, mutta niiden avulla on mahdollista luoda vahvoja esteettisiä kokemuksia.
Nenosen urkupilli oli keväällä osa Teatterikorkeakoulun kolmannen vuoden opiskelijoiden Hyväileminen-esitystä. Sen ensimmäinen osa painottui valo- ja äänisuunnittelun luomaan meditatiiviseen kokemukseen. Olivia Pohjolan valosuunnittelussa lamppujen intensiteetti voimistui pimeydestä kohti kirkkautta ja lämpöä, joka oli kuin kehon lävistävä aurinko. Valo tunkeutui jopa suljettujen silmäluomien lävitse. Samalla Nenosen urkupilli loi tilaan värinää. Lisäksi esityksessä hyödynnettiin tuoksua ja tuulettimien luomaa viileämpää ilmavirtausta. Keho täyttyi ääniaalloista, lämmöstä ja kirkkaudesta. Ne valtasivat koko aistimaailman.
Teatterissa valo- ja äänisuunnittelu ovat kohonneet yhä tasavertaisempaan asemaan muiden teatterin osa-alueiden kanssa. Valo ja ääni eivät ole vain taustatekijöitä, tunnelman luojia. Kokemuksellisina ne luovat elämyksiä ja tarinoita sellaisinaan, myös ilman tekstiä. Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä esitetty Kristian Smedsin ohjaama TABU (lokakuu 2015–maaliskuu 2016) perustui pitkälti Teemu Nurmelinin valosuunnitteluun ja Pekka Kuusiston musiikkiin. Puhetta ei ollut alussa nauhalta kuuluneen monologin lisäksi ollenkaan, ja näyttelijöitäkin vain kaksi. Visuaalisuus, toiminta ja äänet riittivät. Välillä esityksen luoma maailma oli niin kaunis, että itketti. Puheettomat aistihavainnot ovat niin primitiivisiä, ettei niitä ole mahdollista käsitellä hetkessä älyllisesti. Ne voi vain tuntea, ja luonnollisimmat reaktiot voimakkaiden tunteiden purkamiseen ovat itku ja nauru. Jälkikäteen kokemuksia voi yrittää sanallistaa ja älyllistää.
KOKIMO: After dinner (2016)
Kuohuviinipullo poksahtaa, tuoksu leviää, lasissa pienet kuplat rientävät kohti pintaa. Korvissani soi Toton Africa (1982). Suljen silmäni, joku puristaa minua käsivarsista. Veitsi halkoo ananaksen kuoret, pinta rasahtelee, veitsi kolahtaa leikkuulautaan. Kinuski muotoutuu. Se kuplii ja jähmettyy. Täydellisessä jäätelössä yhdistyvät kaikki olomuodot, kiinteä, neste ja kaasu, minulle kerrotaan. Avaan silmäni. Annos on aseteltu. Maku on pehmeä, kova, voimakas, mieto, raikas ja raskas.
Taiteilijaryhmä KOKIMO:n esityksellinen installaatio After dinner (2016) oli demo Kiasmassa syksyllä 2017 toteutettavaan esitykseen. KOKIMO tutkii esityksissään moniaistisuutta ja havaitsemista. Esitys korosti yksittäisiä havaintoja, jotka ovat läsnä myös reaalielämässä, mutta ohimenevinä. Esityskontekstissa omiin tuntemuksiin kiinnittää tarkemmin huomiota. Suljetuin silmin kuunneltu ruoan valmistusprosessi mahdollistaa mielikuvien synnyn.
Valaistus ja äänimaailma ovat niin kiinteä osa arkielämää sekä -havainnointia, ettei niiden vaikutukseen ole edes mahdollisesta kiinnittää jatkuvasti huomiota. Pelkkä valaisimen polttimon laatu, värisävy ja intensiteetti, muuttaa tilan tunnelmaa merkittävällä tavalla. Valo mahdollistaa toiminnan pimeässä, luo turvallisuuden tunteen. Äänet kytkeytyvät tiettyihin paikkoihin tai tilanteisiin. Ääni on osa toimintaa ja ympäristöä. Melu rasittaa kehoa. Äänet luovat kokonaisuuksia, jotka johdattavat mielentiloihin. Kuohuviini, kinuski ja Toto kiinnittyvät miellyttäviin, menneisiin muistoihin, juhliin, lapsuuteen ja tanssiin.
Roope Siiroisen suunnittelemaa valoarkkitehtuuria esittelevä video muistutti valon roolista arkkitehtuurin ja ympäristösuunnittelun kentällä. Alexander Salvesenin Images of Distant Worlds (2016) maalasi Kaapelihallin ulkoseinän avaruuden kuvilla. Lasilevyille maalatut kuvat heijastettiin valon avulla rakennuksen pintaan. Teos muistutti luonnonvalon alkuperäisistä lähteistä. Kaukaisista tähdistä, jotka heijastavat valoa planeetallemme. Luonnonvalo on menneisyyttä, vuosia tyhjyydessä kulkenutta.
Tanssiin äänisuunnittelu on kuulunut kiinteänä osana lähes aina. Liike on luotu musiikin pohjalta tai vuorovaikutuksessa. Uusi tekniikka mahdollistaa liikkeen ja äänen yhä tiiviimmän yhdistämisen. Neptuges-kollektiivin +-+- (2015) on asu, jonka avulla on tutkittu liikkeen tallentamista äänenä. Esityksestä erotettuna asu kuitenkin kaipasi rinnalleen tallenteen tai mahdollisuuden kokeilla. Ei-suoranainen musiikki yhdistettynä tanssiin kannustaa ei-perinteiseen tanssilliseen liikekieleen. Äänitetyt tai elektronisesti luodut äänet miksattuna peräkkäin ja päällekkäin luovat uusia, tuntemattomia äänimaailmoja, jotka luovat uusia mielikuvia, uudenlaista liikettä. Sekä nykytanssi että nykymusiikki hyödyntävät toisteisuutta ja variointia. Niiden seuraaminen vaivuttaa transsimaiseen tilaan, jossa ajantaju hämärtyy.
Antti Mäkelä: Melting Point (2015)
Ääni ja valo ovat yhä käytetympiä myös kuvataiteen kentällä, samoin haju ja maku. Kokemuksellinen taide on leikkisää. Havainnot synnyttävät oivalluksen hetkiä. Oivallukset ilahduttavat. Antti Mäkelän Melting Point (2015) yhdistää näkö- ja kuulohavainnot. Jääkimpaleet roikkuvat vesialtaan päällä ja sulaessaan valuttavat pisaroita altaaseen. Museotilaan tuotuna jää muuttuu vieraaksi. Se ei kuulu ihmiselle luonnolliseen lämpimään sisätilaan, vaan hohkaa kylmyyttä ja menettää muotonsa. Mäkelän teos tutkii olomuodon muutosta äänen avulla. Jääkimpaleiden sisällä hydrofonit reagoivat jään lämpötilan muutoksiin; veden pinnassa hydrofonit reagoivat tipahteleviin vesipisaroihin. Näkö- ja kuuloaistin havaintojen yhdistyminen saa hymyilemään. Tuukka Toijanniemen Piirrettyä valoa (2015/2016) on tietokoneelle tajunnanvirtana piirrettyä materiaalia, joka heijastetaan piirtyvänä valona lattiaan. Tekniikka mahdollistaa flow-piirtämisen uudella tavalla. Materiaalin työstö on helppoa. Piirrosta voi lisätä ja poistaa, ja kaikki teot voi tallentaa. Taiteen tekeminen muuttuu leikkisäksi ja arvaamattomaksi, improvisaatioksi.
Aistiminen on kokonaisvaltaista. Havainnot syntyvät aistien yhteisvaikutuksesta. Yhdessä aistit luovat käsityksen ympäröivästä maailmasta. Aistiminen on aina subjektiivista. Anniina Veijalaisen veistos Suojaväri/Camouflage (2014) osoittaa pinnan, ihmisen ihon rajaavan vaikutuksen. Kimaltava ihmishahmo houkuttelee luokseen. Hahmon pinta on peitetty hopeahileellä, joka heijastaa kaiken valon itsestään ulos. Ihmisen pinta henkilöi persoonan ja kätkee sisäänsä henkilökohtaisen kokemusmaailman. Hile ei päästä mitään lävitse. Hahmo kimmeltää mystisesti, kääntää ulkopuolisen maailman vaikutuksen itsestään ulos.
Anniina Veijalainen: Suojaväri/Camouflage (2014)
Asetan lasit päähäni ja maailmani muuttuu. Astun sisään häkkiin, josta muotoutuvat todellisuuteni rajat. Keskellä ilmassa leijuu valkoinen kuutio. Kosketan sitä arasti kädessäni olevalla ohjaimella. Kuutio liikahtaa. Kykenen pyörittämään sitä. Lyödessäni sitä lentää siitä sirpaleita. Kuutio irtautuu ja heittelehtii ympäri tilaa. Jahtaan sitä kädelläni. Muutan sen suuntaa. Häkin rajat täyttyvät liikkuvista valkoisista neliöistä. Kuutio on pudonnut lattialle. Liikutan sitä kyyristyneenä. En enää aristele, vaan liikun määrätietoisesti ja voimakkaasti. Kaikki alkaa alusta. Kuutio odottaa minua ilmassa tilan keskellä.
Ulkopuolisena tarkasteltuna Kalle Rasinkankaan Modern Ancient (2016) virtuaalitodellisuus paljastaa jokaisen henkilökohtaisen liikekielen ja temperamentin: kuinka paljon uskallat ja kuinka nopeasti? Yksinkertainen peli on koukuttava. Se saa uppoutumaan ja unohtamaan ulkopuolisen maailman. Peli rajaa kokemusmaailman tiiviisti yksinkertaiseen sisältöönsä. Pelin rajat ovat maailmani rajat. Kokeilemalla selvitän maailman sääntöjä.
Palaan Nenosen urkupillin luo. Pohdin, miltä tuntuisi, jos urkupillin luoma värinä olisi ollut osa Rasinkankaan teosta. Jos tilan ja pintani rajat olisivat hämärtyneet ja samalla todellisuuteni säännöt muuttuneet. Jos maailmani olisi rakentunut kehon täyttävistä voimakkaista aistimuksista, joiden logiikka ei noudata totuttua, joiden lähdettä ei voi materialisoida. Ajatus on pelottava ja huumaava. Tulevaisuuden taiteessa ehkä käytetty. Ärsykkeet kutsuvat leikkiin.
VÄS 30-v-näyttely
2.–4.11.2016
Kattilahallissa
Alexander Salvesen, Roope Siiroinen, Tatu Nenonen, KOKIMO, Anniina Veijalainen, Neptuges Collective, Antti Mäkelä, Tuukka Toijanniemi ja Kalle Rasinkangas
Lisätietoa: