2.3.2010 Irmeli Hautamäki
Eläinsuojelijoiden julkisuuteen tuomat hätkähdyttävät kuvat suomalaisilta turkiseläintarhoilta muistuttivat Wienin Secessionissa kesällä 2008 näkemästäni näyttelystä.
Kuten tunnettua, TV -uutisissa moneen kertaan nähty filmimateriaali tuo esiin, että häkkiin suljetut petoeläimet kärsivät. Filmimateriaalin todistusvoimaa on ehditty jo epäillä, mutta asiassa ei ole syytä saivarrella. Kysymys on yksinkertaisesti siitä, täytyykö eläinten kärsiä joidenkin ihmisten turhamaisuuden takia. Voidaanko Suomessa hyväksyä elinkeino, jonka eettinen pohja on arveluttava?
Muualla Euroopassa asenteet ovat jyrkästi tätä vastaan. Kielteisestä asenneilmapiiristä turkiseläintarhausta vastaan oli todisteena oheinen Secessionin näyttelykin, jonka kuvasin jo pari vuotta sitten. Wienin Secession on perinteikäs itävaltalaisen avantgarden näyttämö. Sen perusti uuden taiteen esityspaikaksi jo 1800 luvun lopussa Gustav Klimt kumppaneineen. Oikeastaan olin menossa katsomaan tämän Jugend rakennuksen arkkitehtuuria ja Beethovenille omistettuja freskoja, mutta sainpa samalla annoksen poliittista nykytaidetta, jonka kaltaista en muista pitkään aikaan kohdanneeni.
Näyttelyn pääsaliin oli lavastettu turkismuotinäytös. Mallinukkien päälle oli puettu toinen toistaan kalliimpia vaaleita minkki- ym. turkkeja, joiden päälle oli kaadettu punaista maalia kuin verta. Turkis catwalk oli hätkähdyttävä, sillä turkiksiin puettuja nukkeja, sekä nais- että miespuolisia, oli paljon, tungokseen asti. Näyttelyyn sisältyi myös filmimateriaalia, joka näytti hylkeenpoikasten tappamista.
Sali oli niin hirveän näköinen jo ovelta katsottuna, että sisään astuminen vaati päättäväisyyttä. Vaaleat turkit punaisen värin tahrimina saivat kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä. Seuralaiseni ei voinut tulla sisään ollenkaan, niin kuvottava näyttely installaatio oli. En ihmetellyt että näyttelyseurani jäi ulos, sillä tämän muotinäytöksen seuraaminen vaati asennetta.
Keskustelimme jälkeenpäin pitkään siitä, oliko näyttely ’hyvää taidetta’. Sanoin, että kyseessä oli erittäin huono taide, mutta että poliittinen viesti oli hyvä. Siitä huolimatta tunsin, että ystäväni oli pitkään epäluuloinen taidemakuni suhteen.
Selitin että minulla ei ole taidetta katsoessani varaa mihinkään ennalta oletettuun hyvään makuun. Selitin myös, että Secession oli perustettu ajatukselle, ettei nykytaide ole velkaa taiteen historialliselle perinteelle. ”Jokaiselle ajalle oma taiteensa ja kaikelle taiteelle vapautensa” oli Secessionin motto. Näyttely toteutti kunniakkaasti tätä periaatetta.
Mitä tulee tyylikkyyteen ja muodikkuuteen, siihen ei tarvita turkiksia. Ihmisillä on lukemattomia tapoja osoittaa tyylikkyyttään ilman niitäkin. Oikeastaan turkikset eivät näytä kantajastaan muuta kuin että tällä on varallisuutta. Jos haluaa näyttää pukeutumisessa varallisuuttaan niin voihan silloin panna päälleen esimerkiksi takin jossa on timanttinapit. Voisihan sekin olla tyylikästä? Ainakin oligarkki -tyyliä.