Vievätkö robotit lopulta myös taiteen? 4.11.2013

Tanja Parkkonen 4.11.2013

Kuuntelin työmatkaruuhkassa laiskasti uutisia. Korvaani osui kommentti tutkimuksesta, joka kertoo ison osan ihmisten työtehtävistä siirtyvän tulevaisuudessa roboteille. Ensin hymähdin, että jälleen meille syydetään utopistista lähesuutista. Eipä aikaakaan, kun aloin visioida uudelleen ympärilläni olevaa ruuhkautunutta liikennettä. Kohta jonossa pullistelisi autoissaan robotteja, jotka tuuppivat ja kiiruhtavat latauspaikkoihinsa. Toisaalta, ehkä ne eivät autoa tarvitse vaan niihin on integroitu pyörät. Tai hetkinen, eiväthän ne edes poistu työpaikoiltaan. Nehän tekevät valittamatta työtä kirjaimellisesti yötä päivää. Kuvittelin lisää tulevaisuutta, kunnes tavallisen työtätekevän ihmisen tajuntaan iski todellinen kauhukuva. Tämä ei ole enää todellakaan reilua! Ei riitä, että työpaikat lähtevät halvemman työtunnin maihin. Työmarkkinoilla pitäisi kilpailla myös ihmisen kaltaisesti toimivien koneiden kanssa.

Aiheeseen pitääkin tutustua tarkemmin. Kotiin päästyäni etsin raportin käsiini. Tutkimuksessa lasketaan 702 ammatille todennäköisyys siirtymisestä robottien tehtäväksi. Laskelma ottaa huomioon ammatin sopivuuden koneelle. Käytännössä mitataan, miten hyvin tehtävä voidaan kirjoittaa konekieliseksi algoritmiksi. Kiinnostuneena etsin raportista taiteilijoiden, kuraattorien ja tuotesuunnittelijoiden tilanteen. Nämä ammatit kuuluvat kuitenkin siihen kolmannekseen, jonka todennäköisyys ajautua robottien hoitamaksi on pienin. Tämä johtuu siitä, että ihminen ei voi määrittää näitä tehtäviä niin perusteellisesti, että ne voitaisiin siirtää ohjelmina koneille. Sosiaaliset taidot, luovuus, älykkyys ja toisen ihmisen ymmärtäminen ovat ominaisuuksia, joiden ohjelmointi koneelle on mahdotonta. (Frey & Osborne 2013.)

Tutkimuksen näkökulma ei sinänsä ole uusi. Tuloksen ei pitäisi hämmentää. Viime vuosikymmenet olemme jo saaneet todistaa, miten koneet helpottavat yksinkertaisia rutiinitehtäviä. Roboteissa menemme kuitenkin astetta pidemmälle. Robotit on ohjelmoitu tekemään vaihtuvia tehtäviä niihin ohjelmoitujen algoritmien mukaan. Kulloinkin käsillä oleva ongelma on määritelty tarkasti jokaista vaihtoehtoa ja lopputulosta myöten. Tästä syystä robotit voivat olla ongelmanratkaisussa ainakin näennäisesti ihmisen kaltaisia. Taide konkretisoi hyvin, mitä robottien toimintamahdollisuuksilla tarkoitetaan. Taiteilija ammattinimikkeenä vaatii tekijältään ominaisuuksia, joita tällä hetkellä emme voi tyhjentävästi määrittää. Taiteilijan ominaisuudet eivät ole selkeitä. Voimme miettiä asiaa myös teknisten taitojen kautta. Taiteilijan on hyvä esimerkiksi osata piirtää, mutta viime kädessä tämä taito ei ole taiteilijuuden mittari. Piirtäminen esimerkiksi mallista voidaankin ohjelmoida robotin toiminnaksi. Teoksen aiheen, käsittelytavan ja tunnetilan määrittely sen sijaan aiheuttaisi päänvaivaa. Olemme taiteen perushaasteen edessä. Miten määritämme hyvän ja koskettavan teoksen? Ihminen ei ole pystynyt asettamaan taiteelle tyhjentävästi määritettäviä ja yhteisesti hyväksyttyjä arvoja. Niin kauan kun näin on, robotit eivät voi hoitaa taiteilijan tehtäviä puolestamme.

Taide teoksena puolestaan antaa vielä toisen tärkeän näkökulman robotti-ilmiöön. Taide on kaksisuuntainen asia. Taiteilija tekijänä asettaa teoksen näytteille. Teos kertoo ihmisten elämästä ja vallitsevasta yhteiskunnasta. Teoksessa ihmisen elämää ymmärretään ja tehdään näkyväksi. Teoksen ollessa esillä katsoja muodostaa omien kokemusten pohjalta siitä tulkinnan. Katsoja kokijana liittää teoksen sanoman omaan elämäänsä ja vaikuttuu siitä tai ei. Taiteen äärellä ihmiset kokoontuvat näin vuorovaikutukseen. Asioita ja ilmiöitä tehdään nähtäväksi ja paljastetaan yhteisen ymmärryksen äärelle.

Taiteilijan työnkuva ei todennäköisesti ole määritettävissä robotin puuhasteluksi, mutta miten onkaan katsojuuden laita. Valtaavatko robotit museot jonoiksi asti? Voisimme ohjelmoida alkuun vaikkapa tuhat museokävijärobottia, jotka kiertäisivät ahkerasti näyttelytarjontaa. Museoiden ja näyttelyiden kävijämäärät kohoisivat tavoitetasoille kerta heitolla. Ennen kun innostumme liikaa, pitänee miettiä, voimmeko tyhjentävästi määrittää taiteen kokijan. Millainen algoritmi laitetaan taidenäyttelyrobotin kovalevylle? Ei ole sekään yksinkertainen tehtävä.

Selvää on, että robotit eivät vielä tartu pensseliin, ryhdy suoltamaan performanssitaidetta tai valloita museoita aktiivisina taiteen kokijoina. Toisaalta robottien valtaama työelämä on hurja ajatus, jos se sellaisenaan toteutuu. Muutokset yhteiskunnassa olisivat mittavat. Pienen ihmisen elämän rakenteet kääntyisivät päälaelleen. Mitä me tavalliset ihmiset tekisimme, jos emme työtämme? Tekeminen ja oleminen tulisi määrittää uudestaan. Arki muuttuisi tavalla, jota on vaikea ennakoida. Tämä näkyisi väistämättä myös ihmisten tekemässä taiteessa. Taiteen kautta meillä olisi mahdollisuus yrittää ymmärtää ihmiselämän merkitystä uudessa tilanteessa. Tässä mielessä kyllä, robotit veisivät lopulta myös taiteen.

Kirjoittaja on ICT-alalla työskentelevä ihminen.

Lähde:

Frey, Carl Benedikt & Osborne, Michael A. 2013: “The Future of Employment: How Susceptible are Jobs to Computerisation?” Oxford Martin Programme on the Impacts of Future Technology.
(Viitattu 1.11.2013.)