Teksti: Marko Gylén 11.8.2015
Kuvat: Perussuomalaisten Internet-sivut, Olli Immosen Facebook-sivut sekä Olli Immosen blogi
Kiistellyn teoksen tekijä, kansanedustaja Olli Immonen (PS)
Viime aikoina Suomen kulttuurielämä on keskustellut kiihkeästi eräästä pienimuotoisesta teoksesta. Teoksen kirjoittaja on puhunut sen yhteydessä mahtipontisuudesta ja kansallisromantiikasta. Teoksen sisällöstä ja tavoitteesta ei kuitenkaan olla yksimielisiä. Jopa poliisiviranomaiset ovat lausuneet siitä oman käsityksensä.
Nyt tarvitaan ammattimaista tulkintaa.
Kysymys kuuluu: mikä kansanedustaja Olli Immosen Facebook-päivitystekstissä (jäljempänä: ”Päivitys”) oli vihapuhetta tai rasismia? Monella tuntuu olevan vaikeuksia nähdä Päivityksessä yllytystä syrjintään. Arviolta suurempi joukko taas on aivan vakuuttunut, että näin ilmiselvästi on.
Kliseistä ja ontuvaa sankariretoriikkaa
Aluksi hieman esteettistä analyysiä.
Päivitys alkaa seuraavasti: ”I’m dreaming of a strong, brave nation…”
Juhlava startti, vaikka hieman kliseinen. Mieleemme piirtyy 1930-luvun kuvaston kloonaamia heeroksia ja atleetteja, jotka jämäköinä kirmaavat Olympiastadionin virheettömän vihreälle nurmelle. Oh, kuinka jykevää!
”… that will defeat this nightmare called multiculturalism.”
Virkkeen loppuosa maalaa kuvan synkästä tilanteesta ja lataa jännitteisen odotuksen. Kielen tyyli onnahtaa sivuun alun positiivisesta julistuksellisuudesta ja muuttuu koukeroisemmaksi.
”This ugly bubble that our enemies live in, will soon enough burst into a million little pieces.”
Tyyli onnahtaa lisää, koska virkkeessä käytetään kuluneita, ja siten ei-julistuksellisia sanoja, mm. ”ugly”, ”enemies” ja ”little” sekä ylevään tyyliin sopimatonta kielikuvaa ”kuplan puhkeamisesta”. Nämä sanat eivät kuulu Päivityksen muuten tavoittelemaan sankaruusretoriikkaan, jolle on tyypillistä korostaa sodan kunniakkuutta – ja siten usein myös vihollisen vahvuutta. Virke on ennemminkin propagandistista ”iljettävän syöpäläisen” konstruointia, jossa eksytään herkuttelemaan vihalla ja vihollisen kukistumisella. Tämä vie pohjaa pois sankaruudelta. Ilmaisu ”soon enough” vähän paikkaa asiaa, koska se tuo mukaan kohtalollista profetiaa, joka tihentyy seuraavissa virkkeissä.
”Our lives are entwined in a very harsh times.”
Käsittääkseni fraasilla ”our lives are entwined” on kaksi hieman eri käyttötapaa: elämien yhteen kietoutuminen toisiinsa, tai sitten elämien kietoutuminen johonkin suurempaan tarinaan. Molemmat tulkinnat ovat tässä virkkeessä mahdollisia. Kummassakin vaihtoehdossa on kohtalollista sävyä. Kohtalollisuus tulee oikeastaan entwine-verbistä, joka viittaa siihen, miten antiikin kohtalottaret kutovat ihmiselämän kulun vääjäämättömäksi: ”Meidän osanamme on elää karuja aikoja.” (Ylimääräinen a-artikkeli korjautuu lukijan silmissä vaivatta ja tuo oikeastaan mukavaa rytmiä muotoon ja sisältöön.)
”These are the days, that will forever leave a mark on our nations future.”
Ainutkertaisuuden ja kohtalollisen ratkaisun tunnelman luonti jatkuu aavistuksen kliseisemmin. Samalla nostetaan uudestaan esiin ”kansakunnan” käsite. Tätä tukee se, että myös ”These are the days” -ilmaisu toistaa alun juhlavaa tyyliä.
”I have strong belief in my fellow fighters.”
Miksei ”faith”? Lause on hieman tautologinen: kanssataistelijat ovat lähes määritelmällisesti luotettavia. Lauseen tehtävä ei olekaan esittää tätä väitettä, vaan tuoda esiin ”kanssataistelijoiden” käsite. Näin se kutsuu heitä astumaan esiin ja kansan eteen, sen ”parhaaksi” osaksi.
”We will fight until the end for our homeland and one true Finnish nation. The victory will be ours.”
Until-sana on rytmillisesti ja tyylillisesti sopivampi virkkeen pituuteen nähden kuin arkisempi till-sana. Tässä puhutaan edellisen virkkeen kanssataistelijoille melko kuluneella taistelu- ja voittoretoriikalla, joka pyrkii luomaan kuvaa ”valittujen” etujoukosta ja kohottamaan tunnelmaa ennen taistelua.
Esteettiseltä kannalta Päivityksen tyyli on kliseistä ja saa vastakaikua todennäköisesti vain ”asiaan” jo vihkiytyneiltä. Tähän kohderyhmään viittaa myös usko kohtalollisuuteen ja tulevaisuuskuvaan, ja tavallaan myös viholliskuvan propagandamaisuus. Päivitys yrittää valaa uskoa ja tarmoa kohderyhmään, mutta onnahtelee paikoin.
Olli Immosen Facebook-päivitys 25.7.2015
Vihapuhelin on rikkinäinen
Immosen Päivitys ei sinänsä tunnu kovin hätkähdyttävältä. Siinä ei ole naiivin ilmeistä tai tökeröä rasismia. Myös taisteluretoriikka viittaa epäilemättä Immosen henkilökohtaisen nykytilanteen suhteen pelkkään parlamentaariseen työhön, kuten hän itsekin sanoo. Moni saattaa aidosti ihmetellä, mihin koko kohu oikein perustuu.
Immosen Päivitystä on ruodittu julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa enimmäkseen yksittäisenä tekstinä ja irrallaan sen kontekstista. Tämä kuuluu ”somekohujen” rakenteeseen ja onkin hieman sattumanvaraista, mikä yksittäinen asia yltyy näin suureksi. Osuvampi kohu olisi syntynyt, jos olisi pureuduttu muuhun kuin vain ”taisteluretoriikkaan” tai jo paljon aiemmin johonkin toiseen Immosen kirjoitukseen ja ylipäätään kohistu laajemmin hänen kirjoituksistaan, niiden maailmankuvasta ja maailmankuvan ehdottomuudesta. Tällaista on toki ollutkin tuloillaan, mutta suurempi kohu on jäänyt syntymättä.
Yksinäänkin Päivitys rakentaa selvää vastakkainasettelua. Multikulturalismia luonnehditaan painajaiseksi ja rumaksi kuplaksi ja ”siellä eläviä”, siis multikulturalisteja, kutsutaan vihollisiksi. Tämä ei ole suoraa rasismia, sillä vihollisuusasetelman, so. vihan, kohteena eivät ole ensisijaisesti maahanmuuttajat tai etniset vähemmistöt. Silti kyseessä saattaisi olla kiihotus ”multikulturalisteja” vastaan, eli vakaumuksen mukaan määrittyvää ”kansanryhmää” kohtaan. Vaikkei näin juridisesti olisikaan, kyse on joka tapauksessa selkeästä vihapuheesta.
Mitä on vihapuhe? Käsite on epäselvä – tai ”vihapuhujat” ovat sitä tarkoituksellisesti epäselventäneet. Vihapuhetta ei ole niinkään yksittäinen suora uhkaus, vihaposti, yksilöön kohdistuva panettelu tms. Kaikki vihapuhe ei toisaalta ole rikollista vaan vain moraalisesti tuomittavaa.
Yksittäinen ”vihapuheteksti” määrittyy aina osallistumisena yleisempään vihapuhediskurssiin. Se on tämän diskurssin levittämistä eri tavoin. Levitessään vihapuhe venyttää kielenkäyttötapoja pois ”korrektista”, ”asiallisesti kriittisestä” tai ”toisia kunnioittavasta” käyttäytymisestä. Venytyskeinona on usein toisto tai suoranainen hokeminen. Internetillä on tässä osuutensa. Samat vihapuhetekstit löytyvät selaimilla aina yhä uudestaan, ilman linkkiä niihin teksteihin, joissa ne osoitetaan faktoiltaan perättömiksi.
Sosiaalinen media on myös omiaan luomaan samanmielisten foorumeita, joissa ennakkoluulot vahvistuvat näennäiskriittisen keskustelun kautta kehäpäätelmällisesti. Kaikki muu informaatio leimautuu tässä piirissä vastustajien propagandaksi ja yhdessä kyhätyt verukkeet ja tekaistut selitykset muodostavat kattavan teorian, joka on liian suuri kaatumaan ja liiaksi ryhmäidentiteettiä rakentava.
Kielenkäyttötapoja venyttämällä vihapuhe pyrkii muuttamaan laajempaa asenneilmastoa yleensä jotain ihmisryhmää syrjiväksi. Se, mikä tänään on vihapuhetta, on onnistuessaan parin vuoden päästä yleisesti hyväksyttyä kielenkäyttöä, ja siten se, mikä tänään on rikollista kiihotusta kansanryhmää vastaan, on parin vuoden päästä “vain vihapuhetta”. Vihapuhetta vahvistaa osittain myös se, että sitä kritisoiva kielenkäyttö muuttuu helposti itsekin vihapuhemaisemmaksi. Vihapuheen harrastajat tietysti tuovat tämän auliisti esille, koska voivat tällöin ”uhriutua” tai leimata muut sananvapauden vastustajiksi.
Toisaalta vihapuhetta vastaan on vaikea käydä tasa-arvoisella dialogillakaan. Sitä on kyllä vuosien mittaan yritetty. Harva jaksaa yhä uudelleen osoittaa perättömiksi samat internet-lähteet tai vääntää rautalangasta tilastotieteen, historian ja laintulkinnan perusteita. Vihapuheen kukoistus perustuu suurelta osin tähän. Dialogin ja kritiikin keinot eivät enää päde, koska niiden taustaoletuksena on kuunnelluksi tuleminen. Vihapuhe nimenomaan ei kuuntele, vaan kohtelee vastapuolen kielellistä ilmaisua sosiaalisena toimintana, pelkkänä siirtona verbaalisessa mittelössä.
Tässä mielessä vihapuhe on täysin tietoista diskursiivista vallankäyttöä, eikä juuri lainkaan demokraattista keskustelua asioiden todellisesta laidasta. Vihapuheelle on aivan yhdentekevää, kuka on oikeassa tai jopa kuka voittaa väittelyn. Vihapuhe voi aina ”trollata” lisää ja tehtailla denialistisia teorioita, joiden kumoamiseen vastapuoli joutuu käyttämään aikaa ja vaivaa – saadakseen jälleen vastaansa vain uuden sangollisen samaa ehtaa.
Vihapuheeseen osallistuminen ei enää vaadi paljon, koska se on jo riittävästi yleistynyt. Näin on myös Päivityksen kohdalla. Sen vihapuhe on asiaa seuranneille selvää, mutta sitä on vaikea osoittaa sormella suoraan ja epäilyksettä.
Kontekstista kiinni
Eräät ovat yrittäneet tuoda esiin Päivityksen kontekstia eli Immosen muita tekstejä ja Päivityksen saamia kannatuskommentteja. Tämän kontekstualisoinnin kohdatessaan Päivityksen puolustajat ovat kuitenkin usein alkaneet teeskennellä tyhmää, kiistäneet kontekstin ja sepitelleet Päivitykselle vaihtoehtoista kontekstia Immosen itsensä innoittamana: kansallisromantiikka, yleinen taistelu-metaforien käyttö lähes kaikilla aloilla, vapaa-aikana yömyöhään tehty Facebook-päivitys.
En ala tässä selventää kontekstin käsitettä; se on jo itsessään kohdannut läpinäkyvän teennäistä torjuntaa. Kuitenkin, kun sen ymmärtää oikein, ymmärtää, miten se on mukana kaikessa tulkinnassa ja miten jokainen tulkintaprosessi etenee juuri tekstin ja kontekstin kehässä saadakseen selkoa tekstistä. Ei ole tekstiä ilman kontekstia.
Käännyn kontekstiteoretisoinnin sijaan yksinkertaisesti itse Päivityksen sanoihin.
Kuten jo todettiin, Päivitys puhuu ”multikulturalismin painajaisesta”. Tämä on aivan yksiselitteinen ja kiistaton viittaus Immosen omaan blogikirjoitukseen, otsikoltaan ”Monikulttuurinen painajainen” (20.8.2014). Sikäli on selvää, että aiemmat blogit ovat osa kontekstia. Tätä ei mikään jälkikäteinen selittely enää voi pyyhkiä pois, koska Immonen nimeää itse kontekstin ja viittaa suoraan omiin aiempiin sanoihinsa.
Olli Immosen blogi kansanedustajan kotisivuilla
Mitä Immonen sitten sanoo blogissaan?
”Samalla nämä hallitsevat luokkamme ovat ryhtyneet ampumaan itseään jalkaan alistumalla etenkin islamin sekä kolmannen maailman siirtolaisvyöryn edessä. Tällä tavoin länsimaalainen eliitti anteeksiantamattomasti hyökkää omaa kulttuuriaan ja kansaansa vastaan, jota [po. mitä] voidaan pitää yhtenä suurimmista petoksista maailmanhistoriassa. Ne rohkeat vapaustaistelijat, jotka ovat löytäneet sisimmässään rohkeutta ja voimaa taistella tinkimättömästi eurooppalaisen elämänmuodon puolesta, taas leimataan hallitsevan luokan ja konsensusmedian toimesta häiriköiksi ja eristetään yhteiskunnan marginaaliin.”
Immonen puhuu ”vapaustaistelijoista” ja tarkoittaa kiistämättä ei-väkivaltaisia ”taistelijoita”. Kyllä, myönnän tämän. Muutenhan hän ei sanoisi, että heitä nykytilanteessa leimataan häiriköiksi mediassa, vaan että heitä jo tuomitaan rikollisiksi. Ilmaisu ”yhtenä suurimmista petoksista maailmanhistoriassa” viittaa kuitenkin toiseen suuntaan ja uhkaa tulevalla. Maailmanhistorian suuruusluokan petokset ovat tuskin väkivallattomia. Immonen näkeekin muissa kirjoituksissaan, että monikulttuurisuus tulee johtamaan väistämättä sisällissotiin myös Suomessa. Tähän viittaa myös Päivityksen profeetallinen sävy ja kohtalonomainen tulevaisuuden maalailu.
Jos epäilyksettä uskotaan siihen fiktioon, että tulevaisuudessa väistämättä koittaa länsimaisen kulttuurin tuho tai suoranaisia sisällissotia, ollaan varmasti myös vakuuttuneita, että vastaan on taisteltava tarvittaessa ”kaikin keinoin”. Asia on aivan yksiselitteinen. Toki voi irrottaa sanat ja lauseet kontekstista ja kieltäytyä ajattelemasta tekstistä vedettäviä johtopäätöksiä, mutta sitten voi aivan yhtä hyvin kuvitella, että tämä teksti kehottaa kansallisromanttisiin sienenpoimintaretkiin tai osallistumaan vaaleanpunaisten elefanttien balettitunnille.
”Monikulttuurinen painajainen” -blogissa viitataan myös historiaan eli kerrotaan siitä, miten toisen maailmansodan jälkeen eurooppalaiset intellektuellit ”alkoivat ihailla erityisesti takapajuisia islamilaisia aavikkokulttuureita ja henkisesti vielä metsästys- ja keräilijäaikakaudella eläviä mustan Afrikan kulttuureita.” Tällainen kulttuurien yleisluonnehdinta on Immosen valitsema, ei mainittujen intellektuellien. Ei tässä kovin kaukana rasismista olla. Luonnehdinnassa on jopa evolutionaaris-biologisia sävyjä, puhumattakaan kulttuurirasismista, joka on rasismin historiassa aina toiminut perusmotiivina. Kun Päivitys lisäksi nimeää rasismia vastustavat ”vihollisiksi”, on ainakin syytä epäillä rasismia. Sitä ei arvon ulkoasiainministerikään pysty pois ”harjaamaan”.
Poliisin esittämän tulkinnan mukaan ei kuitenkaan ole syytä epäillä rikosta. Esitutkintakynnys ei ylity. Sekin on sinänsä hyväksyttävää. Poliisin resurssit ovat rajalliset, ja teksti saisi vain lisää puolustelua julkisuudessa. Poliisi näyttää kuitenkin hyväksyneen Immosen jälkikätiset puolustelut kontekstiksi, nimeten ne ”selvennyksiksi” ja ”rajauksiksi”.
Ammattitulkitsijana on mielestäni selvä virhe, että kontekstista poimitaan vain jälkikätinen puolustelu, otetaan se annettuna, eikä tutkita muuta kontekstia. Tämä on erityinen ongelma sikäli, että tällainen tulkintaperustelu on omiaan vaientamaan kritiikkiä. Suomalaisessa julkisessa keskustelussa on vastaavissa tapauksissa tapana ajatella, että rikosta ei sitten todistetusti tapahtunut ja vieläpä, että asia on myös moraalisesti kunnossa. Nyt luodaan lisäksi ajatus, että tästä teoksesta on jo lausuttu oikea, hyvin perusteltu ja lopullinen tulkinta.
Kun asiaan hiukan perehtyy, on selvää, millainen taustaideologia Päivitys-teoksella on ja mitä sen sanat siten tarkoittavat. On kuitenkin melko samantekevää, mitä mieltä yksittäisestä Päivityksestä ollaan, mutta sen ideologia ei ole samantekevä. Suomella on nykytilanteessaan oikeitakin ongelmia. Voi hyvin kysyä, onko Suomella varaa siihen, että vainoharhaisten ja vastakkain asettelevien tulevaisuussatuilujen perusteella tehdään arkipolitiikkaa. Onko siihen varaa edes Perussuomalaisilla?
Lähteet
”Kansanedustaja: Tiedossa sisällissotia ja terrori-iskuja.” Ilta-Sanomat 1.8.2011.
”Kansanedustajan raju purkautuminen omalle: ’Höpöhöpö – epäkansallisen aineksen hanke’.” Uusi Suomi 20.7.2015.
”Keskusrikospoliisi ei käynnistä esitutkintaa kansanedustaja Olli Immosen Facebook-kirjoituksesta”. Tiedote, KRP 6.8.2015.
”Olli Immonen: Taistelua käydään monikulttuurisuuden ääri-ilmiöitä vastaan, poliittisin keinoin”. Suomen Uutiset 29.7.2015.
Uusitalo, Heikki. ”Kommentti: Immosen vastaus ei kestä merivettä”. Kaleva 28.7.2015.
Kuvalähteet:
Perussuomalaisten Internet-sivujen kuvapankki, kuva ladattu 11.8.2015.
Kuvankaappaus Olli Immosen Facebook-sivuilta, käytetty 11.8.2015.
Kuvankaappaus Olli Immosen blogista, käytetty 11.8.2015.