16.10.2006 Juha-Heikki Tihinen
Annamari Vänskän tuore väitöskirja on merkittävä puheenvuoro suomalaisessa kuvan- ja sukupuolentutkimuksessa. Artikkelimuotoisen väitöstutkimuksen osahan on ollut jo luettavissa alkuperäisissä ilmestymisyhteyksissään, mutta yhteen koottuna ja laajalla, noin puolet teoksesta kattavalla, johdannolla varustettu väitöskirja on merkittävä tutkimuksellinen tapaus. Vänskän väitöskirja koostuu johdannon lisäksi viidestä artikkelista, jotka ovat ilmestyneet vuosien 2002 ja 2005 välisenä aikana.
Esipuheessaan Annamari Vänskä kirjoittaa itsensä ja tutkimusasemansa näkyviin. Hänen tarkastelussaan ovat taidehistorian ja visuaalisen kulttuurin suhde, poliittisen toimijuuden ilmeneminen visuaalisuuden tutkimuksessa ja Judith Butlerin teoksista ammennettava tutkimuksellinen asenne seksuaalisuuksien ja sukupuolien tutkimukseen. Michel Foucault’n vastavallan ja genealogisen tiedon näkemykset ohjaavat myös Vänskän tutkimuksellista ryhmittäytymistä.
Artikkeleista varhaisin ”A Heroic Male and a Beautiful Woman” käsittelee Teemu Mäkeä, ranskalaistaiteilija Orlania ja groteskia ruumista. Vänskän käsittelyssä sekä Mäen Good Friday -video ja Orlanin plastiikkakirurginen performanssi paljastuvat groteskiudessaan ambivalenteiksi teoiksi. Vänskä tuo visuaalisen kulttuurin tutkimuksen mukaan jo ensimmäisessä artikkelissaan, tosin viittauksenomaisesti. Hän toteaa esipuheensa lopussa asian, jonka muistaminen on kaikille tutkijoille tarpeen: tutkimuksen alussa ei voi tietää minne prosessi vie.
Tämä itsereflektiivinen avoimuus näkyy jo hänen ensimmäisessä artikkelissaan. ”Pojista tulee tyttöjä, tytöistä tulee poikia” on väitöskirjan androgyniaa käsittelevistä artikkeleista ensimmäinen ja samalla kirjoittajan avaus mainoskuvan tutkimiseen. Siinä aiheena ovat Calvin Kleinin mainokset, joita Vänskä pohtii androgynian historian ja psykoanalyyttisesti orientoituneen feministisen tutkimuksen keinoin.
Artikkelin ”tuloksena” kirjoittaja päätyy toteamaan, miten sukupuolittunut androgynian käsite yleensä on. Hänen mukaansa tavanomaisimmat androgynian kuvalliset esitykset ovat lähinnä miesruumiin representaatioon perustuvia ja naisandrogynia jää poikkeukseksi.
Toinen androgyniaa käsittelevä artikkeli ”Läpinäkyvä kaappi” tarkastelee 1990-luvun mainoskuvien naisandrogyniaa ja lesbian chicia. Naismaskuliinisuutta representoivissa kuvissa Vänskän lähtökohtana on mainoskuviin ja mainoksiin liittyvä mielikuvien ja identiteettien pelin mahdollisuus. Esimerkistä Vänskän mukaan käyvät mm. eräät Chanelin mainokset, joissa hän havainnoi jälkiä sekä naisdandyistä että lesbian chicstä.
Jälkimmäisessä on kirjoittajan mukaan kyse siitä, miten lesbomaskuliinisuuteen perinteisesti liitettyjä piirteitä tuodaan yhdessä naisandrogynian kanssa muotikuvaan, jolloin kuvien ympärille luodaan moniulotteinen tulkinta-avaruus.
Kolmas mainoskuvaa luotaava artikkeli on nimeltään ”Why are there no lesbian advertisements?” Kyseissä, toisessa englanninkielisessä ja kansainvälisessä julkaisussa ilmestyneessä artikkelissaan, Vänskä pohtii sitä, onko mainoskuvassa ylipäätään olemassa lesbohalun representaatioita? Hänen muotikuvaesimerkeissään erilaisista lesbo-identiteeteistä ja -identifikaatioista tulee peilitalomainen tila, jossa erilaisilla identifikaatioilla ja halun kysymyksillä leikittely luo tilanteen, jota voi kuvata Vänskän mukaan hyvin termillä queer.
Kyseissä artikkelissaan Annamari Vänskän tutkimusote on monipuolisin ja innovatiivisin. Jatkotutkimuksen kannalta ajatukset femme -lesbojen välisen halun parodisista ulottuvuuksista (heteroseksuaalisuuden parodiana) ja feminiinisyyden passiivisuuden kyseenalaistamisesta tuntuvat erittäin lupaavilta. Tässä yhteydessä Vänskä kysyy myös kiinnostavasti: ovatko monet lesboteoreetikot jääneet kiinni maskuliininen vs. feminiininen -jaotteluun nostaessaan poikkeuksetta esiin butch-
lesbon transgressiivisuuden ja jättäessään feminiinisyyden problematisoimatta?
Viimeisessä artikkelissaan ”Nainen, ruoka, koti ” Vänskä kääntyy tutkimaan taas taidetta ja pohtii Pirjetta Branderin ja Heidi Romon teoksia. Tässä yhteydessä hän omaa Judith Butlerin sukupuolen ja seksuaalisuuksien performatiivisuutta korostavalle tulkinnalle rakentuvaa näkemystään. Artikkelissa kirjoittaja kääntyy tutkimaan queerin suomennusehdotuksiin ja tarjoaa aiemman kummastelu-termin (Leena-Maija Rossi 2003) rinnalle vikurointia. Vänskän tulkinta Romon ja Branderin teoksista on, että niitä voidaan tarkastella heteronaiseuden ja heteroperhemallin parodioina, mutta niiden parodisuus tai kumouksellisuus on kuitenkin ristiriitaista.
Jos haluaa etsiä puutteita Vikuroivista vilkaisuista, niin joutuu nähdäkseni pohtimaan artikkeliväitöskirjan muotoa. Artikkeliväitöskirja on monografiaan verrattuna rakenteeltaan sirpalemaisempi ja tiiviimpi. Vänskän artikkelit ovat tiiviitä ja suuretkin kysymykset jäävät välillä maininnoiksi. Laaja johdanto kuroo artikkelit kokoon ja siinä kirjoittaja esittelee laajemmin tutkimusasennettaan ja positiotaan kulttuurin- ja taiteentutkimuksessa.
Artikkeleissa on havaittavissa miten Vänskä tutkimusprosessinsa kuluessa löytää oman kriittisen positionsa. Varhaisimmissa teksteissä pohdinnat ovat vähemmän oppineita ja syvällisiä, mutta tämä muuttuu varsin nopeasti. Vänskän lähestymisstrategia on kaikissa artikkeleissa samankaltainen: hän liikkuu visuaalisen materiaalinsa lähiluvun ja teoreettisen kehyksensä välimaastossa etsien yhteyksiä ja myös merkittäviä epäjatkuvuuspisteitä. Artikkeliväitöskirjan ansiona pidän ehdottomasti sitä, että siinä kerroksellisuus on havaittavissa ja tutkijan tutkimuksellisen minuuden tai minuuksien muodostumista voi seurata.
Visuaalinen kultuuri on Vänskälle sekä tutkimuskohde että tutkimuksellinen koti. Teoksen poliittisuus on nautinnollista älyllisessä kriittisyydessään. (Tutkimus)poliittisimmiksi kysymyksiksi nousevat taidehistorian ja visuaalisen kulttuurin suhde, lesbohalun poissaolo suomalaisessa visuaalisuuden tutkimuksessa, kysymys femmeniinisen halun artikuloitumattomuudesta ja femmejen näkymättömyydestä seksuaalisuudentutkimuksessa.
Näissä nostoissaan Vänskä hahmottelee erilaisia lähestymisväyliä tuleville tutkimuksilleen. Pidän moista vikurointia hyvänä esimerkkinä siitä, miten tutkija kantaa vastuunsa vielä tutkimattoman edessä. Avoin kysymys edustaa kriittistä tutkimusasennetta parhaimmillaan. Ja lopuksi sana Vänskälle itselleen: ”Arvaamaton vikuuri pysyy avoimena tuleville visuaalisille representaatioille ja on osa sellaisen tiedon etsimistä, josta emme tiedä vielä mitään.”
Annamari Vänskä 2006: Vikuroivia vilkaisuja. Ruumis, sukupuoli, seksuaalisuus ja visuaalisen kulttuurin tutkimus. Taidehistoriallisia tutkimuksia – Konsthistoriska studier 35. Taidehistorian seura – Förening för konsthistoria, Helsinki.