Sini Mononen 24.4.2015
Heta Bilaletdinin Sorbuksessa avautunut debyyttinäyttely Dollarihymni käsittelee rahan valtaa ja sen kumoamista. Vuonna 2011 Turun Taideakatemiasta animaatioelokuvaohjaajaksi valmistunut Bilaletdin on toiminut jo pitkään taidekentällä muusikkona ja sarjakuvataiteilijana. Anarkistisessa ja kokeellisessa marginaalissa viihtyvä Bilaletdin soittaa ja laulaa Olimpia Splendid –yhtyeessä ja on osallistunut sarjakuviensa kanssa ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Kuvataiteilijana debyyttinäyttelyn avaaminen juuri Sorbuksessa on hyvä valinta. Sorbus, kuten Bilaletdinkin, harjoittaa taidekentällä harkittua ja tehokasta aktivismia: Sorbuksen valinta jättää taiteilijoilta näyttelyvuokrat perimättä on suora kommentti alan käytäntöihin, joka myös palkittiin viime vuonna Koneen Säätiön apurahalla.
Juuri raha onkin aikamme kaksiteräinen miekka. Rahaan liitetään voimakkaita merkityksiä: Toisille se on itseisarvo, merkityksellinen itsessään ja loputtoman keräilyn järjetön kohde. Tämän vastavoimana on rahan täydellinen mitätöiminen ja hylkääminen, jonka seurauksena voidaan etsiä uusia vapauden kenttiä, mutta myös jakaa kurjuutta. Tuskin Sorbuskaan olisi ilman taloudellista tukea voinut loputtoman pitkään tarjota vuokrasta vapaata tilaa taiteilijoille. Ilman Koneen Säätiön avustusta galleristin selkänahalta olisi odotettu ihmeitä. Rahan palvomisen vastaliikkeeksi voidaankin hyvällä syyllä laskea mukaan myös ajatus rahasta nykyistä tasaisemmin jakautuvana hyödykkeenä. Sen voidaan ajatella olevan myös yksi mahdollinen hyvinvoinnin jakamisen muoto monien muiden talouksien rinnalla.
Bilaletdin on nyt missiolla, jossa rahan palvontaa ravistellaan toden teolla. Tässä projektissa rahaa myös jaetaan avokätisesti. Taiken teokselle myöntämä 1000 euroa on päätynyt Dollarihymnissä lasten käsiin.
Kun Pilvi Takala antoi vuonna 2013 brittiläisille lapsille Emdash Awardin teosapurahan, 7000 puntaa, lapset päättivät sijoittaa rahat pomppulinnabisnekseen. Bilaletdinin teoksessa lapset etsivät rahalle kokonaan uusia käyttötapoja.
Dollarihymni on videoluuppi ja pieni linnunpöntön kokoluokkaa oleva laatikko, jonne voi kurkistaa pyöreän aukon kautta. Luupissa nähdään lapsia tuhoamassa seteleitä. Tuhoamiskeinot ovat leikin luomia. Rahaa ladotaan voileipätarpeena kinkun ja leivän väliin, sen pintaan maalataan akryyliväreillä, sitä syljetään, revitään, leikellään ja pudotetaan säästöpossun sijaan kaivoon. Lapset näyttävät unohtaneet viisikymppisten ja satasten mahdin. Pari epäröivää vilkaisua kameraan kuitenkin luodaan: Onko tämä ihan luvallista? Saako rahalla leikkiä? Leikin tulos on kasattu laatikon kurkistusreiästä ihmeteltäväksi. Siellä raha lepää silvottuna, siihen ei käsi ylety eikä sitä voi enää pelastaa.
Bilaletdin kertoo Sorbuksen näyttelyhaastattelussa: ”Lapsi edustaa tulevaisuutta – joka on uhattuna, kun asetamme taloudellisen hyödyn elinympäristömme hyvinvoinnin yläpuolelle”. Tulevaisuutta käsitellään Dollarihymnissä menneisyyden estetiikan kautta: teos näyttää siltä, kuin se olisi kuvattu kaitafilmille kauan ennen videokameroita. Kuvajälki on usvaista ja muistuttaa paikoin preparoitua filmiä. Videokuvan sekaan on leikattu joitakin valokuvia sekä videon pysähdyskuvia. Bilaletdin on käyttänyt filtterinä muun muassa erivärisiä sukkahousuja. Usvaisuutta on luotu myös kuvaamalla osa materiaalista uudelleen tietokoneen ruudulta.
Uusvanhan estetiikkaansa kautta ei asetu mihinkään tiettyyn historialliseen hetkeen, vaan kulkee menneen ja tulevan välillä.
Kuvissa aika tekee pitkiä harppauksia parilla leikkauksella kesästä talveen ja takaisin. Välillä pysähdytään yhden ilmeen äärelle, välillä lasten vauhti tiivistyy rahan tuhoamiseen keskittyneeseen hetkeen. Myös videon äänimaisema on yhtä aikaa nykyaikainen ja vanhalta vaikuttava. Humiseva, rohiseva, kahiseva ja tuntemattoman melodian sirpaleita hokeva musiikki kuulostaa siltä, kuin se sahaisi edestakaisin menneen ja tulevan madonreiässä.
Nimensä kautta Dollarihymni kurkottaa kauas menneeseen.
Hymni oli antiikin Kreikassa jumalien ylistykseksi esitettävä laulu. Myöhemmin se on tarkoittanut roomalaiskatolilaisen jumalanpalveluksen osana käytettävää sävelmätyyppiä. Hymnillä osoitetaan kunnioitusta. Se on musiikillista puhetta jumalalle ja palvonnan ele.
Bilaletdinin hymni poikkeaa lajinsa arkkityypistä täysin. Se on omaehtoinen ja itsenäistä estetiikkaa luova. Rahan jumalalle puhutaan arkisuutta korostaen, palvonnan kohteella leikkien. Raha vedetään takaisin jumalten vuorelta maan pinnalle. Rahalle esitetty pilkkalaulu riisuu sen lumouksesta ja vallasta. DIY-estetiikka kutsuu tekemään jotain itse, leikki paljastaa uusia toiminnan, näkemisen ja kokemisen tapoja. Kokeilemalla löytyy ruokarinki, vapaa yliopisto, ilmainen kulttuuritila, aikapankki, kollektiivi, kommuuni, jaettu viljelypalsta, yhteisörahoitettu työpaikka sekä jokin yllättävä ja aivan uusi vaihtoehtoisen talouden muoto, jota emme osaa vielä edes kuvitella.
Heta Bilaletdin
Dollarihymni
Sorbus-galleriassa 3.5. asti