Kuvan ottanut Alejandro Lorenzo
28.4.2011 Pirkko Holmberg
Helsingin yliopiston Metsätalolla nähtiin 27.4. jotain yliopiston tavallisesta arjesta poikkeavaa. Kaksi gorillanaamareihin sonnustautunutta naista heitteli banaaneja yleisöön ja piti showtyylisen ja populaarikulttuuriviittauksia vilisevän luennon. Löyhästi yhteen punotussa kokonaisuudessa Guerrilla Girlsit esittelivät tekemiään tempauksia ja heittelivät purevia hajahuomioita taidemaailman epätasa-arvosta, joka ei ainakaan USAssa ole mennyt paljon parempaan suuntaan. Samalla oli kyse eräänlaisesta popularisoivasta pikajohdatuksesta feminismiin.
Pitkän toimintansa aikana Guerrilla Girls on syleilty osaksi taidemaailman kaanonia ja huippumuseoiden ohjelmistoa. Nimillä Käthe Kollwitz ja Frida Kahlo esiintyvät taiteilijat pitävät itse tätä pääosin hyvänä asiana, sillä se mahdollistaa tärkeän asian laajemman esilletuonnin ja toimimisen eräänlaisena piikkinä taidemaailman lihassa sen sisimmässä keskiössä. Taidemaailman feministinen kritiikki ei ole edelleenkään (valitettavasti) muuttunut vanhanaikaiseksi. Alkuun Frida esittikin Suomea koskevan purevan huomion, että joskin täällä tuetaan julkisin varoin yhtä monia naistaiteilijoita kuin miestaiteilijoita, niin jälkimmäisiin käytetään kaksinkertaisesti rahaa. Guerrillat nostivat esiin ”sertifikaattitaiteilijoiksi” (token artist) kutsumansa ilmiön, jonka he hupaisesti arvelivat olevan seurausta omasta toiminnastaan. Toisin sanoen, että naisten, värillisten tai vähemmistökansalaisuuksien edustajien joukosta korotetaan jatkuvasti esiin harvoja ja aina samoja taiteilijoita, ja pestään näin kädet laajemmasta epätasa-arvoisuuden ilmiöstä.
Kuvan ottanut Alejandro Lorenzo
Muuten varsinainen taidemaailman epätasa-arvoon pureutuminen jäi yksittäisten heittojen varaan. ”Julkisena hulluna” toimimisessa on hyvät ja huonot puolensa. Toisaalta niiden olemassaolo pitää huolen siitä, että vaihtoehtoiset ajattelutavat pysyvät esillä valtasuhteista huolimatta. Toisaalta kapina uhkaa näin myös menettää vaikuttavuuttaan ja muuttua merkityksettömäksi osaksi kulutuskulttuurin ärsyketulvaa.
Toinen asia, joka minua vähän jäi häiritsemään Guerrillojen ohjelmistossa, on bitch-voimaannuttaminen. Frida ja Käthe nostivat Madonnan yhdeksi ihailluksi esimerkiksi ja sanoivat, että jos hankalia naisia, joilla on omia mielipiteitä, kutsutaan nartuiksi, niin ollaan sitten. Mielelläni näkisin myös muunlaisia taktiikoita ja laatuja tasa-arvon ajamiseen kuin tämän perinteisen vastarintafeminismin. (Liikuttava esimerkki tällä saralla saatiin luennon lopuksi, kun vanhempi saksalaissyntyinen naistaiteilija esitteli luentosalille rintasyövän runtelemaa yläruumistaan.) Guerrillat t oki vakuuttelivat, että feminististä aktivismia voi toteuttaa monen näköisillä tavoilla: heidän tavaramerkkiään ei tarvitse kopioida. Itse asettaisin lähtökohdaksi oletuksen, että ihmiset ovat samanarvoisia, ja odottaisin todellisuuden seuraavan perästä. En ole tosin juuri perehtynyt sukupuolentutkimukseen, mikä ehkä rajoittaa näkökulmaani.
Copyright © by Guerrilla Girls