STEFANIE BECKER / ALEXANDER RISCHER
“ULTRA GEHIRN VOLLI FÜLLI”
14.11.–25.11. Huuto galleria
22.11.2007 Sini Mononen
Maailma, niin mennyt kuin nykyinenkin, on mielikuviemme summa. Havaitseminen kuitenkin on muuttunut aikojen saatossa. Valokuvaus on yksi niistä teknisistä saavutuksista, joka on muuttanut tapaamme nähdä ja muistaa. Kuinka valokuva ilmentää tätä muutosta? Millaisen jäljen mennyt aika on jättänyt nykyiseen tapaamme nähdä?
Tässä kysymyksiä joita Stefanie Beckerin ja Alexander Rischerin yhteisnäyttely viiskulman Huuto-galleriassa herättää. Näyttelyssä kuljetaan uskonnollisen rituaalin raunioilta maalliseen ikonografiaan: mallin takaraivolle sidottu paperilautasesta taiteiltu naamari nakkelee niskojaan vieressä seisovalle pyhälle kuvalle.
Rischerin mustavalkoiset valokuvat viittaavat menneeseen aikaan, jossa kuvasto kiertyi uskonnollisen aiheiden ympärille. Menneestä kertomassa ovat jäljellä vain hapertuneet kivikasat ja rituaaliesineiden halkeilleet torsot. Tyhjät alttarit ja autioituneet kokoontumispaikat ovat vetäytyneet maallistumisen tieltä vieden vanhat arvot ja ajatukset mennessään.
becker&rischer
Tilalle on tullut Beckerin värikuvien ikonografia, joka ammentaa historiasta liittäen siihen uusia merkityksiä. Siinä missä Rischer rinnastaa menneen ja nykyisyyden, Becker asettaa vastakkain mielleyhtymät koskivat ne sitten maalista, historiallista, pyhää, korkeaa, matalaa tai vain materiaalien välistä vuoropuhelua.
Beckerin valokuvien taustalla on taidehistorioitsija Aby Warburgin kehittämä vertautuvien kuvastojen metodologia. 1920-luvulla kehittämänsä metodin avulla Warburg rakensi oman aikansa populaarimedian materiaalista vastakohtia tavoitteenaan peilata historian eri vaiheita nykyhetkeen. Näin menneisyyden eleet ja merkitykset saisivat uusia sisältöjä.
becker&rischer
Warburgin metodi kietoi menneen ja nykyhetken yhteen monella tavalla. Toisaalta objektit kantoivat menneisyyttä historiallisina kulttuurituotteina, mutta mediansa kautta ne olivat yhtä lailla sitoutuneet nykyhetkeen. Toistensa kanssa rinnan asetettuina ne punoivat yhteen kokonaisuuden, jossa historia ja nykyhetki kohtasivat.
Beckerin värivalokuvat jatkavat Warburgin metodia asettaen vastakkain ja rinnan erilaiset lähestymistavat ja materiaalit. Kuvat ovat kytköksissä toisiinsa pareittain ja ryhminä. Yhtäläisyyksiä voi etsiä tulkintansa mukaan esimerkiksi muodoista, näkökulmista, vastakkaisuuksista ja samankaltaisuuksista. Tulkintoja on monia. Olennaista on huomata ja käsittää teoksen luonne kokonaisuutena, jolloin teoksen luonne joka nojaa mielikuvien vertautumiseen tulee esille.
becker&rischer
Beckerin ja Rischerin näyttelyssä taiteilijoiden taulut on ripustettu satunnaisesti toistensa sekaan siten, että pareiksi valitut työt on aseteltu välillä rinnan ja välillä mahdollisimman kauas toisistaan, eri huoneisiin.
Ensivaikutelma on sekava ja lähes uuvuttava. Näyttelyn kokonaisvaltainen havaitseminen ja sen kaikkien aspektien kokeminen on kuitenkin haastavaa. On kuin yrittäisi artikuloida yhdessä lauseessa maailman muuttumisen, historian katoavaisuuden ja kaiken henkiin jäämisen erilaisina jälkinä, joita tulkitsemme kukin omalla tavallamme.
Kuten Jens Asthoff toteaa näyttelyn esittelytekstissään, se tarjoaa ”sellaisia kohtaamisia, joita katsoja voi kehitellä mielessään ja liittää poliittisiin, uskonnollisiin tai muihin ajankohtaisiin aiheisiin omien tietojensa, kiinnostuksen kohteidensa ja yhdistämistaipumustensa mukaan”. Merkit ovat kaikkialla jokaisen tulkittavissa.