10.2.2008 Annika Iltanen
Gallery Kalhama & Piippo Contemporary –
Villu Jaanisoo: “Laine / Wave” ja Jussi Niva: “Diffus” 11.1.-10.2.2008
Vasta auenneen nykytaidegalleria Gallery Kalhama & Piippo Contemporary:n avaraa tilaa hallitsevat valkeahkot seinäpinnat, joille on väljästi ripustettu valopilkuiksi kookkaita maalauksia. Päällimmäiseksi ensihavainnoksi kuitenkin vierailijalle tuntuu nousevan ääni, joka kantautuu heti gallerian oven viereisestä nurkasta. Sadoista erikokoisista autonkaiuttimista muodostuva, massiivinen ääni-installaatioteos kiinnittää huomion. Pilvi Kalhaman, Mikko Kalhaman, sekä Antti Piipon perustama galleria ottaa ensiaskeleensa kansainvälisestikin tunnettujen taiteilijoiden, suomalaisen taidemaalari Jussi Nivan ja virolaissyntyisen Suomessa asuvan kuvanveistäjä Villu Jaanisoon voimin.
Ensimmäinen vierailijan mieleen nouseva kysymys saattaa olla, että miksi juuri nämä kaksi erilaista taiteilijaa on valittu gallerian ”starttaajiksi”? Tila tuntuu mahdollistavan taiteilijoiden yhdistämisen – se on kuin sovittelija, joka laittaa nämä toistensa vastakohdilta tuntuvat teokset paiskaamaan kättä ja elämään sovussa. Vaikka tila yhdistää nykytaiteen eri muotoja toisiinsa, tuntuu se kuitenkin vievän siltä osittain huomiota. Vierailijalle saattaisi olla vain helpompaa katsella tilaan runsaasti luonnonvaloa tuovista ikkunoista Helsingin ydinkeskustan vilinää kuin teosten jotenkin aluksi vaikeasti lähestyttävältä tuntuvaa maailmaa. Nivan ja Jaanisoon teoksia yhdistää toisiinsa vaikeaselkoisuus – niitä ei voi kuitata yhdellä katsahduksella.
Jaanisoon ”Laine” vuodelta 2007 kutsuu äänitehosteellaan vierailijan luokseen. Kaukaa epämääräiseltä melulta tuntuva, tilassa kaikuva ääni saakin teoksen äärellä uuden ulottuvuuden. Satojen kaiuttimien muodostama merenaallokkoa simuloiva ääni käy käsi kädessä teoksen muodon kanssa – kaiuttimien kokonaisuus tuntuu melkein säyseähkön hyökyaallon tavoin syöksyvän kohti katsojaa. Harmaan- ja mustanpuhuva värimaailma lisää teokseen ikään kuin varoituksen myrskystä.
Kaiuttimet ovat eri korkeuksissa tukijaloin, joiden juurella on mustien ja punaisten johtojen sekamelska. Se tuo mielleyhtymiä jokakodin johto-ongelmiin – niitä tuntuu kulkevan aina siellä täällä rikkoen huonekalujen ja muiden sisutuselementtien balanssin, tässä tapauksessa kaiuttimien. Kuitenkin johdot voidaan nähdä tässä myös ikään kuin merenrannan sekä pohjan hiekkana, joka kuuluu osaksi merta, osaksi laineita, jotka kuljettavat hiekkaa. Teoksessa ”hiekan” ja aallokon asema on kääntynyt kuitenkin päälaelleen – ”hiekka” kuljettaa aallokkoa eli johdot mahdollistavat laineiden äänen. Jaanisoo on onnistunut yhdistämään teokseensa eri materiaaleja ennakkoluulottomasti ja uudistaa teoksillaan kuvanveistotaidetta. ”Laine” on osa Jaanisoon aiempien uusiomateriaalista valmistettujen teosten jatkumoa, ja se on eri elementtien tasapainoinen kokonaisuus, jonka vahvuudeksi muodostuvat esteettinen lainemainen muoto ja moneen aistiin vetoavuus.
Syvällisemmän pohdiskelun tuloksena Jaanisoon ja Nivan teoksista löytyy enemmänkin yhtymäkohtia. Ne ovat tehty kuin tarkasti yksityiskohdat huomioiden, ja molemmat taiteilijat tuntuvat viittaavan maisemaan. Jaanisoon merellisestä maisemasta siirrytään Nivan viittauksiin maisemasta ja urbaanista tilasta. Vuonna 1993 Venetsian biennaalissakin esiintynyt Kuvataideakatemian maalaustaiteen lehtori Niva on matkannut esittävyyden ja abstraktiuden välille sijoittuvissa maalauksissaan ajan ja tilan käsitteiden maailmaan. Jos Jaanisoon teos herättää mielikuvituksen, niin takuuvarmasti Nivan teokset saavat sen lentämään.
Jussi Niva, Invisible, 2007
Merkillisiä väriyhdistelmiä: mintunvihreästä räikeään pinkkiin ja synkästä mustasta raikkaaseen valkoiseen sisältävät maalaukset vetävät katsojan mukaansa. Viivat ja värit muodostavat aluksi rauhattoman vaikutelman, mutta lopulta säännöllisen kokonaisuuden. Maalauksista ikään kuin pilkistää kummallisista kuvakulmista modernististen rakennuksien julkisivuja. Esimerkiksi teoksessa ”Past” vuodelta 2007 esillä olevasta sarjasta ”Diffus” voi kuvitella olevan olympiastadionin etusuora reunustavine vihreine nurmikkoineen ja katsomoineen. Maalaus saa kuitenkin mielikuvan häilymään – kuten nimikin viittaa menneisyyteen, niin ehkäpä eri katsojat saattavat löytää maalauksesta aivan jotain toista. Nivan teoksissa korostuu se, että jokainen näkee taiteen oman menneisyytensä läpi.
Kun katsoja on rakentanut mielessään jonkinlaista kokonaisuutta Nivan maalauksista, ne ikään kuin räjähtävät silmille viimeisiksi numeroiduissa dynaamisissa teoksissa ”Double Take – Yellow I & II” vuosilta 2006-07. Niva tekee sen, mistä Jaanisoon teos ikään kuin ’uhkailee’ katsojasta kauimmaisessa nurkassa kohoavan aallon avulla. Niva kuvaa syntymistä ja rikkoutumista, jotka ovat toisilleen vastakohtia ja lopulta välttämättömiä.
Gallerian ensimmäisestä näyttelystä ei puutu ainakaan dynaamisuutta, jota molempien taiteilijoiden teokset huokuvat. Jaanisoon ja Nivan teokset antavat merkittävän sysäyksen gallerian alkutaipaleelle. Saa nähdä miten uusi galleria onnistuu tavoitteessaan luoda suuntaviivoja suomalaiseen galleriamaailmaan ja nykytaiteeseen. Toteutuvatko gallerian tavoitteet uusien virtausten tuomisessa Suomeen ja suomalaisen nykytaiteen viemisessä ulkomaille? Gallerialle on jo lyöty ajankohtaisuuden leima – sen odotetaan reagoivan nopeasti nykytaiteen uusiin tuuliin. Toivottavasti se ei ole liian iso pala haukattavaksi.