Katharsis 3/2019, vol. 75

Teemanumerossa tarkastellaan katharsiksen käsitettä erilaisista taiteentutkimuksen ja filosofian näkökulmista. Kannen kuva: Agamemnonin tytärtä Ifigeneiaa viedään uhrattavaksi, yksityiskohta freskosta, Traagisen runoilijan talo, Pompeiji, 1. vs. jaa., Napolin arkeologinen museo (Wikimedia Commons, Marie-Lan Nguyen /  muokkaus: Marko Gylén)

Pääkirjoitus: Olipa kerran katharsis…

Ilman katharsis-käsitettä meillä ei olisi taidetta siinä mielessä kuin sen ymmärrämme. Alussa oli vain tämä sana. Se on tehnyt oman tekstinsä yleisön ja länsimaisen taiteen yleisöt vapautettaviksi loputtomissa katharsiksissa ja taideteoreettisissa pohdiskeluissa.

Eläytyminen ja elävä teos. Antiikin ajatuksia taideluoman vaikutuksesta

Jos unien ajatellaan nykyisin olevan eräänlainen aivojen pesula, sama tehtävä saattoi olla Aristoteleen mielestä antiikin vakavalla taiteella sielun suhteen. Unet eivät tee meistä eettisesti parempia ihmisiä, mutta pitävät yllä mielenterveyttä, auttavat kestämään kestämätöntä. Tragedia ei Aristoteleen mielestä ehkä tarjonnut moraalista parannusta sinänsä, mutta varmastikin jonkinlaista emotionaalista helpotusta: kauhea tapahtuu, mutta sen voi ehkä sittenkin kestää.

Katharsiksen jälkeen?

Tämä katharsiksen hajakeskittyminen pätee mielestäni yleisemminkin modernismin myötä hajonneeseen teosmuotoon erilaisia avantgardistisia fragmentoitumisia myöten. Suhteessa Aristoteleeseen tämä ei merkitse kauhun ja säälin sekoittumista (sillä juuri subliimissa ne sekoittuvat), vaan kokonaan uudenlaista tunnedynamiikkaa, jolle länsimainen estetiikka ei ole mielestäni vielä löytänyt tyydyttävää kategoriaa.

Katharsista puhdistamassa

Isoin nykylukijan kysymys on ehkä se, mihin Aristoteleen ajatus tragedian vaikutuksesta oikein perustuu. Empiriaanko, esimerkiksi draaman yleisön kokemusten analyysiin, tai draaman tarkkaan rakenteelliseen analyysiin? Ehkä ei kuitenkaan.

Marginalisoidun vapautuminen – katharsis, empatia ja solidaarisuus psykoosikertomusten tulkinnassa

Antamalla äänen ja näkyvyyden marginalisoidun ihmisryhmän jäsenten kokemukselle draama voi toimia voimaannuttavana tekijänä vähentäen yhteiskunnan ennakkoluuloisesti heihin lyömää leimaa eli stigmaa. Lukijan tai katsojan eläytyessä heidän elämäntilanteeseensa emotionaalisesti ja/tai analyyttisesti ja kokiessa empatian ja/tai solidaarisuuden tunnetta sekä lopulta katharttista helpotusta tilanteen kääntyessä positiiviseen suuntaan lisää mahdollisuutta kohdata heidät vapaana heihin muutoin lyödyistä typistävistä leimoista tai stereotyypeistä.

Platon, Aristoteles ja Greta

Ehkä katharttinen taitekohta, ennustajan saapuminen, voi avata sen, miten koko esitys oli vain esitystä ja ikään kuin peruuttaa sen rakentumisen. Ehkä ennustaja saa esityksensä läpi. Ehkä katharsis voi puhdistaa ja päästää meidät irti – tietämään, ettemme tiedä. Vapauttaa meidät osaamaan ratkoa.