28.5.2006 Sirpa Jokinen
esitykset Teatterikorkeakoulussa Klo 19.00 27.5, 29.5, 30.5, 1.6 KÄSIKIRJOITUS JA OHJAUS: Hanna Ojala TUOTTAJA: Maria Kaihovirta VALOSUUNNITTELU: Kete Kaakinen ÄÄNISUUNNITTELU: Matti Kemppainen VIDEO: Mikko Runolinna LAVASTUS JA PUVUT: Tuuli Seppälä JULISTE JA KÄSIOHJELMA :Kaisa Illukka Rooleissa:
OIVA, 55 v, terapeutti, hengellinen johtaja TERO KOPONEN MAIRE, 55 v, analyytikko, hengellinen johtaja PINJA HAHTOLA
SEISOKKI, 20 v. potilas, opetuslapsi, hikikomorikko ARTTU KURTTILA IINA, 20 v. potilas, opetuslapsi, uskontotieteen opiskelija KARIN PENNANEN RIIKKA, 20 v. potilas, opetuslapsi, näyttelijäopiskelija PAULIINA PALO POLIISI Helka-Maria Kinnunen, Jaana Pesonen, Jussi Lehtonen, Kari-Pekka Toivonen, Eero Enquist, Kaisa-Liina Tuominen, Emilia Sinisalo, Ville Tiihonen
Ikaros lentää liian lähelle aurinkoa isänsä varoituksista huolimatta. Vaha, joka oli kiinnittänyt siivet pojan selkään sulaa, ja hän putoaa mereen.
Rohkeat-näytelmä sijoittuu saarelle. Sinne ui poika, joka pian saa nimekseen Seisokki, sillä hän huomaa heti saavuttuaan parantuneensa kauan kärsimästään impotenssista. Nimen antaa paikkaa asuttava vaihtoehtoisia terapiamuotoja edustava Oiva, joka yhdessä psykoanalyytikko Mairen kanssa on jo vuosia odottanut ensimmäistä opetuslasta yhdyskuntaansa. Myöhemmin Seisokki toteaa parantuneensa myös hallusinaatiostaan, jossa hänellä on siivet ja toisesta ahdistavasta kuvitelmasta, jonka mukaan hän olisi polttomurhannut omat vanhempansa. Saarella hän alkaa hyväksyä totuutena sen, minkä toivoo olevan totta.
Vaatii rohkeutta käydä läpi oma hulluutensa, toinen kysymys on, onko tähän vaihtoehtoa. Opetuslapset Seisokki, Iina ja Riikka tekevät sen kahden heitä itseäänkin hullumpien parantajien, Oivan ja Mairen johdolla, jotka lopussa jäävät saarelle odottamaan lisää potilaita. Esityksen lavastuksena on tulenlieskoja, jotka on projisoitu laudasta rakennetun pyhän kolmion pintaan. Esityksestä ulos kävelevä katsoja on tietoisempi maailman mielipuolisuudesta.
Näytelmä puhuu omaa hulluuden kieltään. Se on eräänlainen freudilainen tiivistymä, painajainen, jossa sekoittuvat uskonto, vaihtoehtoinen parantaminen, psykoanalyysi, spiritismi, manga ja scifi. Mairen sanoin: ”Kolme oppilasta, niinku kolme tietäjää, miten historia toistaa itseään. Ja minut on valittu synnyttäjäksi, se panee nöyräksi, se panee nöyräksi. Että on Jumalan äiti! Synnyttää ensimmäinen traumaton ihminen maapallolla. Yhteisöön, jossa on tunnelukot avattu. Siirtyminen semanttisesta symboliseen on ratkaistu”.
Näytelmän terapiakäsitteistöön kuuluvat siipipsykoosi, kehomelodiakoulukunta, väärän muistin syndrooma, himmelihommat ja transformaatio-transportaatio (siirtyminen paikasta toiseen ajatuksen voimalla).
Esitys muistuttaa (onneksi) enemmän sarjakuvaa kuin perinteistä juonellista teatteria. Henkilöt, joiden puheen sisältö on täynnä ahdistusta ja väkivaltaa, ovat karrikoituja, mutta koska he ovat kuin piirrettyjä, heille on lupa nauraa. Kertomus etenee tasaisena hulluuden kierteenä, seuraten sitä mitä henkilöhahmojen tajunnassa seuraavaksi tapahtuu. Tapahtumien taustana on väkivaltalööppien ja toisaalta keveiden di-di-dam-dam-dam-dam -laulujen kertosäkeiden logiikka. Lopussa etäännytys katoaa ja tragedia alkaa.
Järkyttävä todellisuus
Mikä onkaan totuus? Kirjoituksessaan ”Fantasia ja seksuaalisuuden alkuperä” ranskalaiset psykoanalyytikot Jean Laplance ja Jean-Bertrand Pontalis kirjoittavat: ”Fantasia, saksaksi ’Phantasie’, on termi jota käytetään kuvaamaan mielikuvituksen tuotteita, eikä niinkään kykyä kuvitteluun taipumuksena, kuten kuvitteellisena maailmana ja sen sisältönä, kuvitteluina ja fantasioina, joihin runoilija tai neurootikko niin mielellään vaipuu. Potilaan kuvaamissa kohtauksissa tai niissä, joita psykoanalyytikko hänelle kuvaa, on fantasian elementti erehtymättömästi läsnä. Siksi on vaikeaa välttää määrittelemästä tätä maailmaa sellaisena kun se ei ole, todellisena maailmana.’*
Freudin työtoveri Breuer kutsuu fantasiaa ihmisen yksityiseksi teatteriksi. Jos fantasia ei ole todellista, niin se saa kuitenkin aikaan ruumiillisia vaikutuksia. Seisokin seistessä näyttämöllä selkä katsomoon näkyy kaksi veristä haavaa, siipien paikalla. Näytelmän loppukohtauksessa poliisi tulee pidättämään hänet vanhempiensa murhasta. Seisokki kertoo: ”…..Koko alakerta oli pian tulessa. Ja vanhemmat, vanhemmat nukkuivat. Voi yksinäistä uurastusta. Miten taloaan saa polttaa. Ja hänen noustessaan yläkertaan, liekit seurasivat, tekivät tuttavuutta, olivat ystäviä, lämpimiä ja kiinnostuneita, seurasivat käskemättä, hän käveli ulos asti ja tulen tartutti kaikkeen minkä ohitti, ulkona hän ui saareen. Ja vanhemmat, vanhemmat heräsivät helvetissä.”
Puhehäiriöitä
Yksinäinen tietoisuus ei ole mitään, jos se ei saa projisoida itseään oman itsensä ulkopuolelle ja tulla huomioiduksi. Puhe on selvä väline tähän vuorovaikutukseen. ”Taas isän äänellä”, Seisokki huudahtaa kärsimättömänä itselleen kesken keskustelun. Toisinaan Seisokki ’puhuu kielillä’, japaniksi. Iina ei siedä sitä, että Seisokki alkaa puhua äänellään hänen kauttaan. Lopun tragedia on Seisokin kastraatio, jonka seurauksena hän saa oman falsettiäänen. Iina avaa suunsa näytelmän lopussa: häneltä on leikattu kieli pois.
Iina on kadottanut kyvyn ilmaista tunteitaan jo ennen saarelle tuloa. Tutkijana hänen suustaan virtaa ulkoa opittuja lainauksia. ”There will be associated with my name the greatest collapse of conscience” ( Iina lainaa Nietzscheä). Hänen piti tulla saarelle paljastamaan terapiayhteisön kupla, tekemään väitöskirjaansa. Lopussa Riikka löytää Iinan muistikirjan, sivut ovatkin tyhjiä, ei muistiinpanoja.
Maire ei ole pahoillaan, että hänen kauttaan puhutaan. Transsissa ollessaan abbedissana korkeammat voimat puhuvat hänen kauttaan. Näytelmän henkilöt kärsivät puhehäiriöistä, koska eivät suostu luopumaan valtataistelusta. Riikan kautta ei puhu kukaan. ”Minkä takia mä oon aina kakkonen, aina kakkonen?”, ”Kukaan ei halua mua.” ja ”Mäkin haluan armolahjan” ovat hänen puhettaan.
Ideaali ego
”Kohauttamisen mestari Madonna käynnisti sunnuntaina ensimmäisen maailmankiertueensa kahteen vuoteen Los Angelesissa – omaperäisesti – ristillä riippumalla” (Helsingin Sanomat 23.5.2006).
Jean Laplance ja Jean-Bertrand Pontalis määrittelevät kirjassaan ”Psykoanalyysin kieli” ideaali egon narsistisen kaikkivoipaisuuden ideaaliksi, joka perustuu narsismiin varhaisina elinvuosina. Samassa tekstissä Daniel Lagache määrittelee ideaali egon olevan pohjana herooiselle identifikaatiolle, joka tarkoittaa samaistumista merkittäviin ja ihailtuihin henkilöihin. ”Ideaali ego paljastuu tapauksissa, joissa intohimoisesti ihaillaan suuria historiallisia henkilöitä tai nykyaikaisia hahmoja, jotka ovat merkittäviä itsenäisyydessään, suuruudessaan tai ylivoimaisuudessaan.”*
Parantaja
Joka vuosi eräs kalifornialainen ystäväni lähettää minulle Meher Baba kalenterin. Hämmästelen suoraviivaisuutta, jolla ihmisen on mahdollista julistaa itse itsensä jumalaksi. “I am in everything – I am everything – I am beyond everything. To know Me as I am, you must lose your all in Me. I am the Ancient One. Also, remember well that this is not mere philosophy, but a statement of fact based on Experience”, kuuluu lainaus tämänvuotisen kalenterin maaliskuu sivulta Meher Babalta, joka hämmästyttävän paljon muistuttaa ulkonäöltään Jeesusta (sitä parrakasta pitkätukkaista miestä, jonka opimme jo koulun uskontokirjasta tunnistamaan Jeesukseksi.)
Oivan ulkonäkö tuo myös mieleen Jeesuksen, mutta hän on kuitenkin maallisempi. Hän kulkee ranteet käärittyinä sideharsoihin, koska viiltelee itseään mainoskikkana, jotta mahdolliset opetuslapset (eli terapiapotilaat) näkisivät hänen olevan tosissaan. Oiva : ”Mä en koskaan saanut arvostusta mantereella! Mä julkaisin kaks hengellistä levyä omakustanteena! Sanottiin et sanotukset on liian väkivaltaisia……”
Mikä erottaa Meher Baban Oivasta? Suurin ero näiden kahden välillä on tietenkin se, että Meher Baba on historiallinen 60-lukulainen ihminen, kun Oiva on näytelmän henkilö, jolla ei ole menneisyyttä, tulevaisuutta eikä elämää näytelmän ulkopuolella. Mikä siis on todellista? Onko se vain sopimuskysymys?
kirjoittaja on helsinkiläinen taiteilija
*käännös kirjoittajan