”Is this all we can do?”
Italialainen säveltäjä ja intellektuelli Luigi Nono (1924–1990) sävelsi vuosina 1965–66 teoksen A floresta é jovem e cheja de vida, [The Forest is Young and Full of Life]. International Contemporary Ensemble esitti Nonon teoksen kokeellisen esitystaiteen tilassa Performance Space 122:ssa New Yorkissa toukokuussa 2007 Habib Azarin ohjauksessa. Nonon avoimen poliittinen sävellystyö oli aikoinaan reaktio Vietnamin sotaan. Teoksen äänimaailma on sekoitus nauhoituksia ja live-ääniä, kuten metalliketjuilla soitettuja teräslevyjä ja huutoja. Nono teki teoksen ensimmäiset nauhoitukset vuonna 1965 New York’s Living Theatre esiintyjien kanssa. Nauhoitusten ja live-esityksen teksti koostuu lainauksista, jotka ovat peräisin puheista, päiväkirjoista, todistuksista, haastatteluista jne. Niissä kohdataan kansanjoukko, toimittaja-partisaani, kuullaan työläisen ajatuksia työtaistelusta, opiskelijan puhetta yliopistovaltauksen jälkeen…
Avantgarde -säveltäjän 1960-luvun poliittinen manifesti resonoi edelleen kuulijan luihin ja ytimiin 2000-luvulla. International Contemporary Ensemblen esitys lisäsi Nonon teokseen jälleen uusia aika- ja merkitystasoja. Samalla esityksen päättävä kysymys, ”Is this all we can do?”, esittäjänä UC Berkeleyn opiskelija, jää roikkumaan ilmaan surullisena, ellei vaivaannuttavana. Onko kaikki jo tehty?
Entä nyt, kun mustavalkoisesta on tullut harmaata? 2000 -luvulla vastinparit eivät näyttäydy enää niin selvinä, taisteluiden rintamalinjat ovat muuttuneet hämäriksi ja keskuksen ja marginaalin suhteet ovat muuttuneet jo moneen kertaan. Silti tunnen ruumissani kaikuja esityksestä vielä pitkään kävellessäni sen jälkeen estetiikan opiskelijoiden kanssa East Villagessa.
Teoksen kaiku ohjaa miettimään omaa aikaamme ja sen muuttuneita asetelmia: Vielä 1960-luvulla vaihtoehtoisen, kokeellisen ja kantaaottavan taiteen tekeminen liittyi pitkälti siihen, että tekijät löysivät vakiintuneiden instituutioiden ulkopuolisia tiloja toiminnalleen. New York on lunastanut paikkansa taiteen keskuksena juuri näiden erilaisten underground ja avantgarde -liikkeidensä ansiosta. 1960- ja 1970-luvun jälkeen kokeellisen ja voittoa tuottamattoman taiteen tilat ovat radikaalisti vähentyneet. Moni vastavoima on joko valtavirtaistunut – kuten MoMan nielaisema P.S.1 – tai lopettanut – kuten Tonic NYC. Samalla muuttoliike kuitenkin jatkuu, vierailijoita usutetaan silmät kiiluen tutustumaan Meatpacking Districtille, Brooklyniin, Williamsburgiin. Vielä on tehtävää.
*
Aistimus, Helsingin yliopiston estetiikan opiskelijoiden ainejärjestö, toteutti toukokuussa 2007 ekskursion New Yorkiin. Retken teema oli löyhästi nykytaide ja siihen valmistivat filosofi Lydia Goehrin, taidehistorioitsija Hanna Johanssonin, kulttuurihistorioitsija Hanna Järvisen ja kuvataiteilija Liisa Lounilan alustukset. Ekskursion ohjelmassa oli MoMa, Suomen New Yorkin Kulttuuri-instituutti, P.S.1 Contemporary Art Center, tapaaminen New York City Collegen taideopiskelijoiden kanssa kuvataiteilija Lise Kjaerin johdolla, Performance Space 122 sekä tietysti lukuisat galleriat, museot ja muut paikat, joissa opiskelijat kävivät oman kiinnostuksensa mukaan. Osa tässä Mustekalan numerossa julkaistuista teksteistä on ekskursion satoa. Kiitokset kaikille aistimuslaisia New Yorkiin ja New Yorkissa opastaneille sekä Mustekalalle joka teki tekstien julkaisemisen mahdolliseksi!
Kirjoittaja on tohtorikoulutettava Helsingin yliopiston taiteiden tutkimuksen laitoksessa.
Lähteet
Järvinen, Hanna. “New York: esittäminen, esitys, performanssi”, luento 14.5.2007
Performance Space 122: The Forest is Young and Full of Life. International Contemporary Ensemble (ICE). Käsiohjelma 22. ja 23.5.2007