VS: /teatteri.nyt on nimi, joka paljastaa festivaalin luonteen tekona. / viittaa siihen taiteelliseen todellisuuteen, jossa eri taiteenlajien väliset rajat ovat kauan sitten menettäneet merkitystään. Nykyesityksille on usein tyypillistä, että niitä kuvattaessa ajautuu käyttämään / -merkkiä, joissain yhteyksissä puhutaan jopa slash -taiteesta.
. viittaa puolestaan aikaan ja aikakäsitykseen, joka ei ole koherentti ja tasainen, vaan nykäyksin ja katkoksin etenevä. Aikakäsitystä korostaa vielä nyt-sana, mikä puolestaan viittaa historiaan ja menneisyyteen. Se on myös huuto: nyt!
Teatteri on konteksti, joka tarjoaa festivaalille mahdollisuuden tutkia nykyesityksille tyypillisiä ilmiöitä. Se korostaa myös sitä yhteyttä, joka on osittain kadonnut teatterin kokeellisen, moni- ja poikkitaiteellisten prosessien väliltä. Lisäksi teatteri on sosiaalinen käytäntö, joka tuo ihmiset yhteen, ei välttämättä samaan aikaan tai edes samaan paikkaan, mutta useimmiten se edelleen toimii ainakin kuvitteellisen yhteisöllisyyden varassa. Teatteri-sanan käyttöön liittyy meille myös annos nostalgiaa, mitä monet esitystaiteen tekijät haluavat välttää.
– Miten itse suhtaudut teatteriin?
Sanna Kekäläinen: Missä muodossa tahansa teatteri tai esitystapahtuma tuo ihmiset yhteen, mikä on sinänsä merkityksellistä ja ihmisille suorastaan arkaainen tarve. Olen itse pohtinut ’esitys’ sanan käyttöä suomenkielessä. Jos sisältö ja merkitykset pyritään purkamaan osiin teoksessa ja katsomaan tilannetta mahdollisimman vuorovaikutuksellisesti, voidaanko tapahtumaa enää sanoa esitykseksi? Tanssin alueella vierastetaan vastaavasti ’tanssi’ sanaa ja haetaan sille eri synonyymejä. Onko niin, että kun Suomessa on lyhyt teatteri- ja varsinkin tanssihistoria, niin suomen kielessä on yhä tärkeää pestä näiden sanojen merkityksiä, jotta ne ”kasvavat” laajemman käytön salliviksi?
Sanna Kekäläinen, red
VS: Kiasma-teatteri on pyrkinyt olemaan diskursiivinen “taidelaitos”, joka tarjoaa taiteilijoille tilan ja kontekstin tutkia ja kokeilla, ottaa riskejä. Enemmän kuin tuotantolaitos, sen on voinut ymmärtää tietämisen (informaation) kentäksi, älyllisen vaihdon taloudeksi tai kulttuuristen kamppailujen areenaksi. Suureksi osaksi tämä on ollut Kiasma-teatterin “henkistä” pääomaa ja osaamista taloudellisten puuttuessa. /teatteri.nyt on pyritty tekemään yhdessä taiteilijoiden kanssa ja tuomalla yhteen tekijöitä, tuottajia ja kuraattoreita. On väitetty, että taiteilijoista tulee taiteellis-kriittisten palveluiden tuottajia.
– Millaisena näet oman roolisi taiteilijana? Mitkä asiat motivoivat sinua toimintaan ja tekemiseen? Miten koet oman toimijuutesi?
Sanna Kekäläinen: En koe itseäni palvelujen tuottajana, ehkä enemmänkin palvelijana. En pidä tästä markkinatalousmaailman kielenkäytöstä, jota lanseerataan koko ajan enemmän ja enemmän kulttuurin ja taiteen alueille. Mielestäni sivistysvaltiossa, länsimaisessa kulttuurimaassa tulisi voida toimia ilman taloudellista, mitattavaa tulosvastuullisuutta ja taiteen kvartaalitaloutta. Minua motivoi toimintaan kauhu lisääntyvästä arvotyhjiöstä ja kaupallisten merkitysten kasvusta. Taide kaupallistuu (tällä en tarkoita ns. kaupallisia esityksiä, jotka ovat aivan eri asia ja sinänsä ok), inhimillisyys katoaa, eriarvoisuus ja riistämisen lisääntyvät. Koen roolini taiteilijana ja toimijana suoraan puhujan ja auki repijän rooliksi, problematisoijaksi, kyseenalaistajaksi, naisten eksistenssiä promotoivaksi.
VS: Kymmenen vuotta on tehnyt Kiasma-teatterista paikan. Ohjelma on ollut sarja ehdotuksia ja repäisyjä, joiden arvo on ollut vahvasti sidoksissa epähierarkkiseen, kaoottiseen, vaikeaan, tottelemattomuuteen, töhryisyyteen ja poliittiseen. Toiminta on osa Kiasmaa julkisena tilana, jonka voi ajatella laajenevan myös talon ulkopuolelle.
– Missä on oma paikkasi juuri nyt? Kysymys koskee niin konkreettista esitystilojen ja -paikkojen valintaa kuin myös yleisemmin paikkaasi tulevaisuudessa?
Sanna Kekäläinen: Paikkani on Kaapelitehtaalla ja Kiasmassa muutamia syrjähyppyjä lukuun ottamatta. Suomessa koen olevani omissa paikoissani. Tulevaisuudessa näen paikkani kansainvälisempänä, myös muualla maailmassa toimivana.
VS: /teatteri.nyt avaa tänä vuonna ovia laitosteattereihin. Koska festivaali ei aio tulevaisuudessakaan vakiintua, vaan pysyä liikkeessä sen olisi kyettävä aina uudelleen määrittelemään prosessin suunnan.
– Miten näet tämän avauksen?
Sanna Kekäläinen: Näen avauksen mahdollisuutena käyttää hyväksi laitosteatteria paikkana, joka tarjoaa mahdollisia resursseja ja henkisesti paikkana, jossa mahdollisesti voi uudistaa tai kyseenalaistaa historiallista teatterikäsitystä. Tämän avauksen toistaminen ei mielestäni olisi hyvä asia. On ihanaa, ettei festivaali aio tulevaisuudessakaan vakiintua.
VS: Mikä olisi mielestäsi seuraava merkityksellinen ele? Mikä sinua vaivaa ja kiusaa? Ja/tai miten teatteria tulisi kehittää?
Sanna Kekäläinen: Vastaan kiusa/vaiva-teeman näkökulmasta: kaipaisin hartaasti lisää resursseja Suomen tanssikentälle. Seurattuani tilannetta jo pitkään ja pyrittyäni kasvattamaan tanssin toimintaedellytyksiä huomioni on ollut, että resurssien kasvattaminen on lähestulkoon mahdotonta. Tästä syystä seuraava merkityksellinen ele voisikin olla teatterifestivaalin vieminen Eduskuntaan siten, että sen seuraaminen olisi pakollista kaikille kansanedustajille. Tämä kouluttaisi mielestäni kulttuurisesti suhteellisen sivistymättömiä kansanedustajia.
VS: Mikä sinulle on/oli /teatteri.nyt-projektissanne (esityksessä, installaatiossa tms.) erityisen tärkeää?
Sanna Kekäläinen: Minulle teokseni tekoprosessissa erityisen tärkeää oli ja on, että saavutimme avoimuuden tilan sekä esiintyjän että katsojan prosessissa.
Sanna Kekäläinen on Pune-Red-Rouge -soolon koreografi-tanssija. Kiasma-teatteri 10.10. klo 19.