VS: /teatteri.nyt on nimi, joka paljastaa festivaalin luonteen tekona. / viittaa siihen taiteelliseen todellisuuteen, jossa eri taiteenlajien väliset rajat ovat kauan sitten menettäneet merkitystään. Nykyesityksille on usein tyypillistä, että niitä kuvattaessa ajautuu käyttämään / -merkkiä, joissain yhteyksissä puhutaan jopa slash -taiteesta.
. viittaa puolestaan aikaan ja aikakäsitykseen, joka ei ole koherentti ja tasainen, vaan nykäyksin ja katkoksin etenevä. Aikakäsitystä korostaa vielä nyt-sana, mikä puolestaan viittaa historiaan ja menneisyyteen. Se on myös huuto: nyt!
Teatteri on konteksti, joka tarjoaa festivaalille mahdollisuuden tutkia nykyesityksille tyypillisiä ilmiöitä. Se korostaa myös sitä yhteyttä, joka on osittain kadonnut teatterin kokeellisen, moni- ja poikkitaiteellisten prosessien väliltä. Lisäksi teatteri on sosiaalinen käytäntö, joka tuo ihmiset yhteen, ei välttämättä samaan aikaan tai edes samaan paikkaan, mutta useimmiten se edelleen toimii ainakin kuvitteellisen yhteisöllisyyden varassa. Teatteri-sanan käyttöön liittyy meille myös annos nostalgiaa, mitä monet esitystaiteen tekijät haluavat välttää.
– Miten itse suhtaudut teatteriin?
Tuomas Laitinen: Teatteri-sanan käyttäminen suhteessa omiin töihin vaatii aina lisäselityksen, muuten väärinkäsitykset ovat väistämättömiä. Jos ei itse ole alalla, tuo teatteri lähes aina ihmisten mieleen näytelmän, näyttämöllistetyn tekstin, usein eturivin klassikoita. Tosin myös ’esitystaide’ vaatii lisäselvityksiä, se kun on vielä varsin tuntematon termi. Se tuntuisi kuitenkin kattavan laajemman spektrin, sellaisen johon voi itsekin kokea kuuluvansa.
Jos kuitenkin palataan teatteri sanan juurille, termistöön avautuu mielenkiintoisia näkökulmia. Kreikan theatron tarkoitti paikkaa, josta katsotaan, siis katsomoa. Theates on katsoja, thea näkymä tai jumalatar. Sana ’Teatteri’ siis korostaa toisaalta yleisön, toisaalta tilan merkitystä. Merkittäväksi nousee suhde, joka on katsojan, sen mitä katsotaan ja paikan jossa katsotaan välillä. Minua kiinnostaa tämä katsojakeskeinen näkökulma, joka teatterin piirissä on käytännössä varsin vieras. Kiehtova on myös sanaan sisältyvä metafyysinen/uskonnollinen ulottuvuus – jumaluus.
VS: Kiasma-teatteri on pyrkinyt olemaan diskursiivinen “taidelaitos”, joka tarjoaa taiteilijoille tilan ja kontekstin tutkia ja kokeilla, ottaa riskejä. Enemmän kuin tuotantolaitos, sen on voinut ymmärtää tietämisen (informaation) kentäksi, älyllisen vaihdon taloudeksi tai kulttuuristen kamppailujen areenaksi. Suureksi osaksi tämä on ollut Kiasma-teatterin “henkistä” pääomaa ja osaamista taloudellisten puuttuessa. /teatteri.nyt on pyritty tekemään yhdessä taiteilijoiden kanssa ja tuomalla yhteen tekijöitä, tuottajia ja kuraattoreita. On väitetty, että taiteilijoista tulee taiteellis-kriittisten palveluiden tuottajia.
– Millaisena näet oman roolisi taiteilijana? Mitkä asiat motivoivat sinua toimintaan ja tekemiseen? Miten koet oman toimijuutesi?
Tuomas Laitinen: Tuotteesta puhuminen on ekonomien kieltä. Itse koen tuon maailman kovin vieraaksi. Se, että jokainen esitys on myös tuotanto, on yhteiskunnallisen järjestelmämme luoma kehys, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä itse teoksen kanssa. Vaikka se onkin välttämätöntä ja tärkeää esitysten esiin tuomiseksi, en voi nähdä sitä osana taiteilijuuden määritelmää.
Palvelu sinänsä on ajatuksena hieno. Taide on parhaimmillaan palvelus yleisölle. Tila, jossa tajunnalla on mahdollisuus herkistyä, valpastua ja kohota.
VS: Kymmenen vuotta on tehnyt Kiasma-teatterista paikan. Ohjelma on ollut sarja ehdotuksia ja repäisyjä, joiden arvo on ollut vahvasti sidoksissa epähierarkkiseen, kaoottiseen, vaikeaan, tottelemattomuuteen, töhryisyyteen ja poliittiseen. Toiminta on osa Kiasmaa julkisena tilana, jonka voi ajatella laajenevan myös talon ulkopuolelle.
– Missä on oma paikkasi juuri nyt? Kysymys koskee niin konkreettista esitystilojen ja -paikkojen valintaa kuin myös yleisemmin paikkaasi tulevaisuudessa?
Tuomas Laitinen: Todellisuuden tutkijan paikka on todellisuuden reunamilla. Koska todellisuus on jatkuvassa muutoksen tilassa, vaatii se kykyä olla liikkeessä. Liike vie uusiin paikkoihin.
Kiasma-teatteri on paikka, jolla on liikepotentiaa, vaikka se ei aivan reunamilla olekaan. Sen näkyvyys ja kiinnostus uutta kohtaan antavat esittävän taiteen uusille tuulille hyvän väylän nousta esiin, kohti laajempaa huomiota. Siinä mielessä se tekee uraauurtavaa työtä.
Näen itseni tulevaisuudessa edelleen liikkeessä, hiljaisuuden keskellä. Luikahtamassa tuotteiden välistä vapauteen.
VS: /teatteri.nyt avaa tänä vuonna ovia laitosteattereihin. Koska festivaali ei aio tulevaisuudessakaan vakiintua, vaan pysyä liikkeessä sen olisi kyettävä aina uudelleen määrittelemään prosessin suunnan.
– Miten näet tämän avauksen?
Tuomas Laitinen: On aina hyvä asia murtaa rutiininomaisia muureja sekä erilaisten instituutioiden että taiteen eri muotojen välillä. Yhteistyöstä syntyy varmasti jotain arvokasta.
Merkittävä kysymys teatterin kannalta on mielestäni, miten yleisölle tarjotaan uusia muotoja, uusia tapoja kokea esityksiä. Musiikissa lukemattomat uudet tyylisuunnat ovat nousseet laajan yleisön tietoisuuteen viimeisen sadan vuoden aikana. Musiikin kokemisen ja jakamisen muodot ovat mullistuneet koko yhteiskunnan tasolla. Miksi teatterissa ei ole käynyt näin? Miksi uudet muodot ovat yhä marginaalissa?
Tekijöiden näkökulmasta myös talous nousee ikävän suureen rooliin. Huolimatta palkkatason mataluudesta, laitosteatterissa maksetaan tekijöille palkkaa. Uudella kentällä näin harvoin on, eikä tätä aukkoa ole Kiasma-teatterikaan pystynyt täyttämään. Jopa valtion taidelaitoksissa maksetaan kehyksistä (näyttelyvahdit, vartijat, tekninen henkilökunta, johtajat ym.), mutta ei itse taiteesta (taiteilijat). Miksi näin? Mihin suuntaan teatterin pitäisi kulkea, kun ei yhteiskunta eivätkä yksittäiset katsojatkaan halua maksaa sen uudistumisesta?
VS: /teatteri.nyt avaa tänä vuonna ovia laitosteattereihin. Koska festivaali ei aio tulevaisuudessakaan vakiintua, vaan pysyä liikkeessä sen olisi kyettävä aina uudelleen määrittelemään prosessin suunnan.
– Miten näet tämän avauksen?
Tuomas Laitinen : Hiljaisuuden politiikka -esityksessä minulle on tärkeää mahdollisuus syventää kokemusta itsestä ja maailmasta. Se, että pienistä asioista, joiden ohi usein kuljemme, voi löytää loputtomasti ammennettavaa. Mahdollisuus kokea häivähdyksiä äärettömästä.
Tuomas Laitinen on osa Todellisuuden tutkimuskeskuksen ”Hiljaisuus – kehollinen installaatio” –työryhmää. Esitykset: Kiasma 3. krs. 10.10. klo 20.30, 11.10. klo 18, 12.10. klo 18, 13.10. klo 13-15 (installaatio)