30.9.2007 Virve Sutinen haastattelee Nora Lähteenmäkeä
/teatteri.nyt 10.10.–21.10.2007
VS: /teatteri.nyt on nimi, joka paljastaa festivaalin luonteen tekona. / viittaa siihen taiteelliseen todellisuuteen, jossa eri taiteenlajien väliset rajat ovat kauan sitten menettäneet merkitystään. Nykyesityksille on usein tyypillistä, että niitä kuvattaessa ajautuu käyttämään / -merkkiä, joissain yhteyksissä puhutaan jopa slash-taiteesta.
. viittaa puolestaan aikaan ja aikakäsitykseen, joka ei ole kohereeni ja tasainen, vaan nykäyksin ja katkoksin etenevä. Aikakäsitystä korostaa vielä nyt-sana, mikä puolestaan viittaa historiaan ja menneisyyteen. Se on myös huuto: nyt!
Teatteri on konteksti, joka tarjoaa festivaalille mahdollisuuden tutkia nykyesityksille tyypillisiä ilmiöitä. Se korostaa myös sitä yhteyttä, joka on osittain kadonnut teatterin kokeellisen, moni- ja poikkitaiteellisten prosessien väliltä. Lisäksi teatteri on sosiaalinen käytäntö, joka tuo ihmiset yhteen, ei välttämättä samaan aikaan tai edes samaan paikkaan, mutta useimmiten se edelleen toimii ainakin kuvitteellisen yhteisöllisyyden varassa. Teatteri-sanan käyttöön liittyy meille myös annos nostalgiaa, mitä monet esitystaiteen tekijät haluavat välttää.
– Miten itse suhtaudut teatteriin?
Nora Lähteenmäki: Perhealbumi
Nora Lähteenmäki: En kutsu ”Perhealbumia” teatteriesitykseksi, mutta toisaalta joku toinen voisi tehdä esityksen hyvin samankaltaiseen muotoon ja pitää sitä teatterina. En koe käyväni suurta käsitetaistelua teatteria vastaan tai sen puolesta, vaan olen termien suhteen aika käytännöllinen. Nimityksillä pyrin lähinnä antamaan katsojille etukäteen jotain osviittaa siitä, mistä on kysymys. Kutsun ennakkotiedoissa esitystäni installaatioesitykseksi. Sana ei tunnu kovin soljuvalta, mutta kuvaa keksimistäni sanoista parhaiten tilannetta, johon kutsun katsojia. Esityksessä voi toki pelata myös katsojille annetuilla väärillä ennakko-oletuksilla, mutta peli voi harkitsemattomana kääntyä esitystä vastaan.
’Teatteri’ -termi yhdistettynä nykytaiteen museoon sekoittaa mielikuvia sen verran, etten koe tapahtuman nimeä rajoittavaksi tai hämääväksi. Nykytaiteen museon teatterifestivaaleilla katsoja antaa anteeksi varmaan pari installaatiotakin…
VS: Kiasma-teatteri on pyrkinyt olemaan diskursiivinen “taidelaitos”, joka tarjoaa taiteilijoille tilan ja kontekstin tutkia ja kokeilla, ottaa riskejä. Enemmän kuin tuotantolaitos, sen on voinut ymmärtää tietämisen (informaation) kentäksi, älyllisen vaihdon taloudeksi tai kulttuuristen kamppailujen areenaksi. Suureksi osaksi tämä on ollut Kiasma-teatterin “henkistä” pääomaa ja osaamista taloudellisten puuttuessa. /teatteri.nyt on pyritty tekemään yhdessä taiteilijoiden kanssa ja tuomalla yhteen tekijöitä, tuottajia ja kuraattoreita. On väitetty, että taiteilijoista tulee taiteellis-kriittisten palveluiden tuottajia.
– Millaisena näet oman roolisi taiteilijana? Mitkä asiat motivoivat sinua toimintaan ja tekemiseen? Miten koet oman toimijuutesi?
Nora Lähteenmäki: Teen esityksiä pääasiallisesti yksin. Vaikka esityksessäni on mukana sellisti Markus Hohti ja valosuunnittelusta vastaava Maria Kilpi, suurin osa työstäni on yksinäistä ja teen suurimman osan päätöksistä yksin. Silti esitysten tekeminen on minulle sosiaalista ja yhteisöllistä toimintaa. Pyrin tekemisiin muiden ihmisten kanssa esityksissäni, ne ovat jakamisen paikkoja ja jaettuja tapahtumia.
Haluan myös kirjoittaa esityksistä ja esitystaiteesta, pohtia ja keskustella niistä omien rajallisten keskustelutaitojeni puitteissa. Tämä voi olla tärkeä väylä selkiyttää sitä, mitä esityksissäni haluan tehdä ja mitä niissä mahdollisesti tapahtuu. Jos onnistuu tunnistamaan jotain omista pyrkimyksistään, niitä kohti voi mennä, eikä tarvitse jäädä loputtomasti pyörimään niiden ympärille. Ehkä niin pääsee vaikkapa kymmenen vuoden päästä seuraavaan asiaan! Keskustelu taiteesta on myös oman ”yksilöllisyyden” yleisyyden tunnistamista, vaihtoa ja toisten ajatusten huomaamista.
Ujona ihmisenä minua motivoi esitystaiteessa tarkoin harkittu, suunniteltu ja pohjustettu kohtaaminen toisten ihmisten kanssa säännellyissä olosuhteissa. Minua motivoi se, etten pääse yli joistakin asioista yksinäni. Minua motivoi nautinto siitä, kun jokin teko lopulta toteutuu muiden katseissa ja havainnossa. Minua motivoi se, etten kykene motivoimaan itseäni kovin pitkäksi aikaa mihinkään muuhun, enkä osaa olla tekemättä mitään.
VS: Kymmenen vuotta on tehnyt Kiasma-teatterista paikan. Ohjelma on ollut sarja ehdotuksia ja repäisyjä, joiden arvo on ollut vahvasti sidoksissa epähierarkkiseen, kaoottiseen, vaikeaan, tottelemattomuuteen, töhryisyyteen ja poliittiseen. Toiminta on osa Kiasmaa julkisena tilana, jonka voi ajatella laajenevan myös talon ulkopuolelle.
– Missä on oma paikkasi juuri nyt? Kysymys koskee niin konkreettista esitystilojen ja -paikkojen valintaa kuin myös yleisemmin paikkaasi tulevaisuudessa?
Nora Lähteenmäki: Työpaikkani on olohuoneen nurkassa ja lainatuissa tiloissa, kuten nyt Kiasmassa. Kiinteää paikkaa ja tilaa tekemiselle ei ole. Esitystiloina minua kiinnostavat tällä hetkellä huoneet ja studiot, joihin kävellessään katsoja kävelee esitykseen. Olen myös miettinyt, mitä voisin tehdä näyttämölle, katsomon eteen, mutta välimatka siihen tuntuu vielä pitkältä. Esille asettamisen kysymys on minulle nyt keskeisempi kuin esittäminen, astuminen lavalle esittämään jotakin asiaa, tekoa tms. Pohdin poseeraamista itsen/kehon esille asettamisen tekona ja asioiden esille asettamista esityksenä. Keho ja kuva paikkoina kiinnostavat.
Tulevaisuudessa haluaisin avaimet jonnekin muuallekin kuin kotiin. Työhuoneeseen, työtilaan, esitystilaan… Konkreettinen paikka tekemiselle on hyvin tärkeä. Ajattelen myös, että irtaudun poseerauksesta ja paikkani tulee laajenemaan esityksissäni. Eli tavoitteeni on tulevaisuudessa viedä enemmän tilaa.
VS: /teatteri.nyt avaa tänä vuonna ovia laitosteattereihin. Koska festivaali ei aio tulevaisuudessakaan vakiintua, vaan pysyä liikkeessä sen olisi kyettävä aina uudelleen määrittelemään prosessin suunnan.
– Miten näet tämän avauksen?
Nora Lähteenmäki: Esitykset ruokkivat yhteistä tilaa ja tilannetta paremmin ja ovat selkeämmin suhteessa toisiinsa, jos ne ovat konkreettisesti lähellä toisiaan, kuten /teatteri.nyt -festivaaleilla viime vuonna. Samaan rakennukseen ja tiiviiseen aikaan ahdettuina esitykset väistämättä alkavat muodostaa yhteistä ”esitystä”. Tämä yhteys voi heiketä, kun tila laajenee ja esitykset hajaantuvat eri puolille kaupunkia. Sinänsä ei ole olemassa mitään rakennusta, jonka mielestäni pitäisi pysyä esityksiltä suljettuna, ovet auki vaan joka paikkaan!
VS: Mikä olisi mielestäsi seuraava merkityksellinen ele? Mikä sinua vaivaa ja kiusaa? Ja/tai miten teatteria tulisi kehittää?
Nora Lähteenmäki: En toivo teatterista, sen enempää kuin esitystaiteestakaan suojelukohteita siinä mielessä, että joitain esitystapoja tai taidelajien rajoja tulisi hampaat irvessä vahtia. Tällainen suojelunhalu vaivaa joskus sekä esitystaiteessa että teatterissa. Rajoja on hyvä miettiä ja yrittää määritellä käsitteitä, mutta niiden ei pitäisi muuttua ylitsepääsemättömiksi esteiksi tekemiselle tai vastaanottamiselle.
En tiedä, voiko teatteria tai esitystaidetta lopulta kehittää muuten kuin tekemällä esityksiä niin hyvin ja vilpittömästi kuin taitaa. Taiteilijan mietittäväksi jää, mitä se hyvä tai vilpitön missäkin teossa ja esityksessä on.
VS: Mikä sinulle on /oli /teatteri.nyt-projektissanne (esityksessä, installaatiossa tms.) erityisen tärkeää?
Nora Lähteenmäki: Tärkeää on tehdä esitystä ihmisten kanssa, jotka pohtivat esitystä, esittämistä ja esityksellistämistä ilman varmoja ennakkovastauksia. Muiden kiinnostaa esitysten luoma kokonaisuus ja oman esityksen tuominen sen osaksi. Tärkeää on olla osa jotakin teoillaan ja pohdinnoillaan ja esityksellään. Ei sen yhteyden luomiseen välttämättä tarvita festivaalia, mutta kyllä se auttaa ainakin kiinteiden ryhmien ulkopuolista tekijää. Ei huku niin helposti tekoineen ja ajatuksineen liian kauas niistä, joita ne voisivat kiinnostaa.
Siihen, mikä ”Perhealbumi” -esityksessä minulle on erityisen tärkeää, on hyvin vaikeaa vastata nyt, keskellä sen tekemistä. Tärkeintä tällä hetkellä on se, että saan tehdä sitä, että saan viedä esitystä eteenpäin. Tätä esitystä tehdessäni olen halunnut luottaa omaan kokemukseeni, uskoa henkilökohtaisen yleisyyteen ja jaettavuuteen ja arvostaa tunnetta ja tuntumia. Olen yrittänyt ajatella sinnikkäästi sitä, mikä itselleni on kohtuutonta. Ja olen pyrkinyt aina palaamaan konkreettiseen.
Haluaisin tehdä mahdolliseksi jaetun tilanteen tai kokemuksen ja ”tunteilla ajattelemisen” esityksessä, joka ei perustu draamaan, jota ei kuljeta eteenpäin tarina, joka ei oikeastaan kulje eteenpäin ollenkaan. Ei siksi, että vastustaisin tarinaa tai draamaa vaan siksi, että esityksen muoto lähestyisi sen pohjallaolevan olevan kokemuksen etenemättömyyttä ja mykkyyttä. Yritän avata tilanteen, jossa liittymisen halun, menetyksen pelon ja ikuistamisen vimman kokemuksia voi tunnustella ja ajatella jaetussa tilassa.
Nora Lähteenmäen ”Perhealbumi: varmistettuja varjoja” Mediateekssa, Kiasman 2. krs:ssa
Esitykset 13.10. klo 13.00, 17.10. klo 18.00, 19.10. klo 18.00, 20.10. klo 18.00. Installaatio on nähtävissä museon aukioloaikoina.