VS: /teatteri.nyt on nimi, joka paljastaa festivaalin luonteen tekona. / viittaa siihen taiteelliseen todellisuuteen, jossa eri taiteenlajien väliset rajat ovat kauan sitten menettäneet merkitystään. Nykyesityksille on usein tyypillistä, että niitä kuvattaessa ajautuu käyttämään / -merkkiä, joissain yhteyksissä puhutaan jopa slash -taiteesta.
. viittaa puolestaan aikaan ja aikakäsitykseen, joka ei ole koherentti ja tasainen, vaan nykäyksin ja katkoksin etenevä. Aikakäsitystä korostaa vielä nyt-sana, mikä puolestaan viittaa historiaan ja menneisyyteen. Se on myös huuto: nyt!
Teatteri on konteksti, joka tarjoaa festivaalille mahdollisuuden tutkia nykyesityksille tyypillisiä ilmiöitä. Se korostaa myös sitä yhteyttä, joka on osittain kadonnut teatterin kokeellisen, moni- ja poikkitaiteellisten prosessien väliltä. Lisäksi teatteri on sosiaalinen käytäntö, joka tuo ihmiset yhteen, ei välttämättä samaan aikaan tai edes samaan paikkaan, mutta useimmiten se edelleen toimii ainakin kuvitteellisen yhteisöllisyyden varassa. Teatteri-sanan käyttöön liittyy meille myös annos nostalgiaa, mitä monet esitystaiteen tekijät haluavat välttää.
– Miten itse suhtaudut teatteriin?
Esa Kirkkopelto: Minua sana ei pelota. Traditio ei pelota. Näen että traditiota kannattelevat tietyt uudistumispyrkimykset, jotka ovat läsnä jo heti teatterin varhaisimmissa muodoissa ja pyrkivät sieltä esiin. On keinotekoista sanoutua irti niistä. Niistä tulee pikemminkin avittaa. Minusta nykytaiteen poliittinen momentti tulee perustellusti näkyviin vasta traditiotaan vasten. Mikään muoto ei sinällään ole ”out”. ”Operetti” on esimerkiksi tällä hetkellä monen kokeilijan tutkima muoto. Minusta on olennaista että Kiasma-teatteri on nimenomaan ”teatteri”. Se sisältää jo sinällään voimakkaita kannanottoja.
VS: Kiasma-teatteri on pyrkinyt olemaan diskursiivinen “taidelaitos”, joka tarjoaa taiteilijoille tilan ja kontekstin tutkia ja kokeilla, ottaa riskejä. Enemmän kuin tuotantolaitos, sen on voinut ymmärtää tietämisen (informaation) kentäksi, älyllisen vaihdon taloudeksi tai kulttuuristen kamppailujen areenaksi. Suureksi osaksi tämä on ollut Kiasma-teatterin “henkistä” pääomaa ja osaamista taloudellisten puuttuessa. /teatteri.nyt on pyritty tekemään yhdessä taiteilijoiden kanssa ja tuomalla yhteen tekijöitä, tuottajia ja kuraattoreita. On väitetty, että taiteilijoista tulee taiteellis-kriittisten palveluiden tuottajia.
– Millaisena näet oman roolisi taiteilijana? Mitkä asiat motivoivat sinua toimintaan ja tekemiseen? Miten koet oman toimijuutesi?
Esa Kirkkopelto: Edelliseen viitaten: radikaali taide haluaa tulla todellisuudeksi, muuttaa todellisuutta, lakata olemasta taidetta. Radikaali taiteilijuus pyrkii niin ikään eroon annetuista muodoista ja rooliodotuksista. Radikaali taide kertoo yhteiskunnasta, jossa taidetta ei tarvita. Eikä taiteilijoita.
Tuo yhteiskunta ei ole yksiselitteisesti täällä tai poissa, toteutunut tai vielä toteutumaton.
VS: Kymmenen vuotta on tehnyt Kiasma-teatterista paikan. Ohjelma on ollut sarja ehdotuksia ja repäisyjä, joiden arvo on ollut vahvasti sidoksissa epähierarkkiseen, kaoottiseen, vaikeaan, tottelemattomuuteen, töhryisyyteen ja poliittiseen. Toiminta on osa Kiasmaa julkisena tilana, jonka voi ajatella laajenevan myös talon ulkopuolelle.
– Missä on oma paikkasi juuri nyt? Kysymys koskee niin konkreettista esitystilojen ja -paikkojen valintaa kuin myös yleisemmin paikkaasi tulevaisuudessa?
Esa Kirkkopelto: Ryhmämme toiminta on esitystiloihin sitoutumatonta. Kiasma-teatteri on ollut tekemisillemme säännöllinen ja kaikkein virallisin vitriini. Arvostamme saamaamme vieraanvaraisuutta. Laajemmassa mielessä nykyesitysten paikka on mielestäni toistensa seurassa. Haluan puhua ”esitysten” tai ”teosten” ”yhteisöstä”. Uskon sen olevan näiden töiden kannalta oikeudenmukaisin olomuoto.
VS: /teatteri.nyt avaa tänä vuonna ovia laitosteattereihin. Koska festivaali ei aio tulevaisuudessakaan vakiintua, vaan pysyä liikkeessä sen olisi kyettävä aina uudelleen määrittelemään prosessin suunnan.
– Miten näet tämän avauksen?
Esa Kirkkopelto: Se mikä yhdistää on ”laitos”. Se on tietysti aika kyseenalainen linkki. Jos toiminta purkaa vastavuoroisesti laitosten ”laitostumista”, hyvä niin. Mutta mitä se voisi tarkoittaa käytännössä? ”Laitoskama” on tietty esteettinen formaatti, joka sallii siirtymät kulttuurista ja instituutiosta toiseen. Kaikki tietävät, mistä on kysymys. Silti on vaikea tehdä toisin. Vastuu on varmaan tekijöillä: olla tekemättä laitoskamaa, vastustaa formaattia. Laitosten paras piirre olisi vastaavasti niiden vieraanvaraisuudessa. Näihin vuosiin asti taidelaitokset ovat itse tahtoneet määrittää ajanhenkeä ja luoda profiilia, ”kuratoida”. Luulen, että tämä trendi vetää tänä päivänä viimeisiään.
VS: Mikä sinulle on /oli /teatteri.nyt-projektissanne (esityksessä, installaatiossa tms.) erityisen tärkeää?
Esa Kirkkopelto: Odradek purkaa totunnaisia käsityksiä ihmisten, olioiden ainutlaatuisuudesta. Se on tietoisen anti-humanistista ja poikkiteloista toimintaa. Se pyrkii muuttamaan suoraan meidän olemistapaa, tapaa kohdata toinen toisemme ja syitämme olla yhdessä. Sitä ei voi kukaan käyttää.
Esa Kirkkopelto esiintyy Nälkäteatteri/Toisissa tiloissa -ryhmän kanssa /teatteri.nytin Demotorilla Kiasmassa 13.10. klo 14.