Teatteri Venus: LIKAISIA JUTTUJA Kiasman Seminaari.
Esitykset 16.-21.10.2007: 19.10 klo 18.00, 20.10 klo 17.00 ja 21.10 klo 17.00. Mira Karjalainen
Vieläkin on vaikea hengittää. Ryntäsin ulos salista, mutta nenäkarvoihin on syöpynyt mädäntyneen ruoan ja halvan hajuveden lemu. Ällöttävää.
Likaisia juttuja käsittelee inhoa, ihmislajin ja ihmisyksilön säilymisen kannalta keskeistä tunnetta. Esiintyjät tarjoilevat nenän eteen kusta, vanhentuneita leivoksia, mustelmia ja säärikarvoja, mätiä hedelmiä, dildon ja pilaantunutta lihaa. Inhoa katsotaan myös kaukaa, esitys alkaa historiallisella katsauksella Helsingin hajuista 1700-luvulta lähtien. Inhon kohteena olemista tarkastellaan Suomessa asuvien venäläisten naisten kokemustan kautta. Muita aiheita ovat ruumiillisuus, halveksunta ja häpeä.
Inho ruumista kohtaan. Ruumiillisuus ja häpeä, kumppaninaan ruumiinaukot, nuo ihmisen portinvartijat. Inho sisääntulossa: ravinto. Se on pilaantunut, vieras, sitä on liikaa. Suun pitäisi niellä, se ei suostu, tulee oksennusreaktio. Inho ulosmenossa: eritteet. Likaista, alhaista, ei henkistä. Eritteet erittävät keltaista, ruskeaa ja punaista häpeää, sekä hilseenvalkoista. Eritteet ovat maallisia. Sielu ei kakkaa, ja vaikka kakkaisikin niin en kertoisi kenellekään.
Inho muita kohtaan. Rumia, tyhmiä, lihavia, homofoobikkoja, rasisteja, ulkomaalaisia, vammaisia, likaisia ja pahalta haisevia (=spurguja), vanhuksia, sovinisteja, feministejä. Keitä taas saikaan inhota? Moraalinen inho. Inhoan rasisteja. Inhoan leuattomia ja siksi inhoan itseäni. Inhoan ihmisiä, koska ihmiset ovat juuri sellaisia, että ne inhoavat itseään, koska inhoavat muita.
Ällö on tarttuvaa. Hammasharjaa, jota on kerran käytetty vessaharjana, ei voi enää koskaan laittaa suuhun. Vaikka sen pesisi superpesuaineilla. Vaikka sen keittäisi hapossa. Vessanpöntön olemus on jäänyt harjaan. On tutkittu, että ihmisten mielissä esineillä on kyky tartuttaa ominaisuuksia. Koehenkilö ei suostu pukemaan päälleen puhdasta siistiä villapaitaa, kun sen kerrotaan kuuluneen Hitlerille. Ihmisen luonne tarttuisi siis hänen käyttämänsä esineen kautta muihin. Toisessa testissä koehenkilöä pyydetään valuttamaan kraanasta puhdasta vettä steriloituun lasipulloon, jonka jälkeen tämä sulkee pullon. Sen jälkeen koehenkilön pitää kirjoittaa pullon etikettiin jonkin tappavan myrkyn nimi, vaikkapa ”syanidia”. Täytettyään itse pullon puhtaalla vedellä ja kirjoitettuaan etikettiin myrkyn nimen koehenkilö ei pysty enää juomaan pullossa olevaa nestettä. Syanidi-sanan merkitys on jotenkin tarttunut lasipullossa olevaan nesteeseen. Ällö, pahuus ja vaara tarttuvat.
Vedän raikasta ilmaa keuhkot täyteen.
Kirjoittaja on kulttuurintutkija