21.10.2007 Kate McIntosh, All Natural. Seija Ahava
Muistiinpanoja esityksen jälkeen:
Esityksessä risteilevät elementit linkittyvät toisiinsa ja muodostavat ketjuja. Eri roolit ja aiheet liudentuvat toisiinsa, henkilö vaihtuu vieraaksi kesken lauseen, tutusta tulee arvaamaton, yleisöä vedätetään – mielistellään ja sitten pudotetaan. Mielikuvani rakenteesta on jonkinlainen verkko, jossa kaikki ei liity kaikkeen, temaattisesti tai muutenkaan. Tarina keskeytyy, koska pöytää täytyy siirtää (”Ei kai teitä haittaa, jos siirrän pöytää?”) tai nainen unohtaa mistä numerosta oli puhumassa. Kaikki on jotenkin kotikutoista, sellaista ”jutusteludramaturgiaa”. Lopussa lavalle jää jäljelle kauhea sotku.
Showgirl on lintu on ballerina on riehuva tyttö on himokas nainen. Showasun sulat muuttuvat linnun pyrstöksi, tanssiesitys hajoaa hikiseksi riuhtomiseksi. Miten se laulu menikään? No, kerron tässä välissä jotain muuta.
Toisaalta rajojakin on, esimerkiksi naru yleisön ja esiintyjän välillä. Ja rakenteellista tilannetajua: ”I want to fuck anything that moves!” ei ole hyvä avaus.
Millainen on ”huippukokemus”? Puhdas, aito hetki? Esitys rinnastaa rahapelien pelaamisen esiintymiseen, niistä kummastakin saa samanlaiset vibat, niihin jää koukkuun. Ja samanlainen huippukokemus on synnytys. Raha, veri ja yleisön nauru vain virtaavat vapaasti. Me katselemme naista tietyssä altistuneessa tilassa, esiintymässä, raskaana – kuten hän heti esityksen alussa kertoo. Jotenkin ryvettynyt ja repeytynyt showgirlin asu ei kyllä lupaa hyvää.
Synnytys tapahtuu tällä kertaa keisarinleikkauksella: sipsipussi leikataan muovihanska kädessä auki ja esiin kaivettu pieni olio sidotaan samantien tippaletkuun. Ei autenttista huutoa eikä puuskutusta siis. Tämäkö oli se aito kokemus? Vai ehkä se atomipommin räjähdys, joka keskeyttää esityksen. Jos istuisimme näin, pimeässä, kaksi viikkoa, meillä kaikilla naisilla tulisi yhtä aikaa kuukautiset. Se olisi hienoa vai mitä?
Jos haluaisi, koko esityksen voisi tietenkin lukea raskaana olevan naisen kilahtamisena. Hajuaisti herkistyy, mielialat ailahtelee, himottaa ja itkettää, muisti pätkii. Niin tai näin, onhan tämä kauhean naisellinen esitys.
Sivuhuomioita:
Joskus esiintyjällä on niin puoleensavetävä ääni, että sen mukaan lähtee ensimmäisestä lauseesta.
Esityksen tekstin on kirjoittanut Jo Randerson.
Joskus kyllä ihmettelen, onko käsiohjelmien teksteillä ja itse esityksillä mitään tekemistä toisiensa kanssa.
Kirjoittaja on dramaturgi