Luonnon yksi tärkeämmistä ominaisuuksista elämän vaalimisen kannalta on naamioituminen. Tästä voimme päätellä että silikonein topattu strutsinsulissa tanssiva transvestiitti on evoluution huippu. Luonnon itsensä kehittämä naamioitumisen tarve on mennyt niin pitkälle, että ihmiset ovat naamioineet itsensä ulos luonnosta.
Tai niin he ainakin luulevat. Mikä kuitenkaan tekee betonilähiöstä epäluonnollisemman kuin ampiaispesä? Loppujen lopuksi ei mikään. Molempiin rakennelmiin tarvittavat materiaalit ovat saatavilla tältä planeetalta ja lopulta luonnosta. Toisia rakentavat ihmiset ja toisia ampiaiset.
Kate Macintosh oli löytänyt esitykseensä kaikki eväät, jotka liittyvät luonnon kykyyn monimuotoistaa itsensä. Ihmisten ahneus, naamioitumisen tarve, miellyttämisen halu, seksuaalisuus, tunteet, pelkotilat ja ennen kaikkea näytteleminen. Tässä meidän
”luonnonvastaisessa” näytelmässämmehän tärkeintä on roolisuoritus. Se, että pysyy roolissaan. Kaupassa, kahvilassa, lounaalla, työpaikassa, kotona ja jopa omassa vessassa, sillä useimmista niistä löytyy peili, josta voi varmistaa että naamiointi ja rooli on kohdallaan.
Macintoshin go go-tyttö on lipsunut roolistaan ja pahasti. Hän on yksinkertaisesti liian avoin. Hän ei enää oikeastaan näyttele, peittele, huolehdi ulkonäöstään ja hän on jopa unohtanut showbisneksen tärkeät askelkuviot. Mikä tästä avoimuudesta tekee sitten oletetun luonnollista? Sekö että lapsi on avoin tai että eläin ei osaa valehdella?
Avoimuus on jotenkin naiivia. Mutta koska ihminen on vääjäämättä osa luontoa, luuli hän sitten mitä hyvänsä, on myös naiivia ajatella, että luonto olisi niin naiivi. Jos naiivius riittäisi luonnolle ei meidän tarvitsisi edistyä leikki-ikäisyydestä mihinkään. Mutta on luonnollista, että lapsi rakentaa persoonaansa, omaa rooliaan. Hän laajentaa sitä päivä päivältä, kunnes lopulta hän valitsee itse naamionsa ja lopullisen roolinsa, joita on rakennettu koko elämä selviämiseksi yhteisön valtapeleissä ja pariutumisleikeissä.
Kate Macintosh on oivaltanut Las Vegasin merkityksen. Las Vegas, keinotekoisuuden keidas vetoaa ihmisen alkukantaisimpin vaistoihin ja haluihin. Siellä se on keskellä erämaata, kuin maailman kaunein kukka, jonne ihmiset lentävät raivokkaina mehiläisinä toteuttamaan luontoaan. Esitys on yksinkertaisesti erittäin hyvä ja oivaltava. Siivekkään hyönteisenkin pyrkimys on näyttää enemmän puunlehdeltä, kuin siivekkäältä hyönteiseltä. Siinä koko juju. Ja Macintosh pysyi roolissaan loppuun asti, jopa niissä määrin, että yleisö ei osannut lähteä paikoiltaan sen loputtua. Mikä animaalinen magnetismi!