Kuvat ja teksti: Kukka Ranta
Euroopan unioni on maailman suurin kalamarkkina-alue ja kehitysavun antaja. Kalastuspolitiikallaan se on ensin tuhonnut omat kalakantansa, ja sitten vienyt Länsi-Afrikan ihmisiltä ruokaturvan ja elinkeinon tukemalla heikkenevää mutta sitäkin tuhoisampaa kalastusteollisuuttaan. EU voi myös olla merkittävä suunnannäyttäjä maailman kalakantojen elvyttämisessä.
Senegalaisella kalastajarannalla aurinko on värjännyt taivaanrannan oranssin punaiseksi. Puiset käsinmaalatut veneet lepäävät hiekalla, toiset heiluvat ranta-aallokossa ankkurin varassa. Harvat veneistä käyvät enää merellä kalassa.
Iltahämärän painuessa yhä sakeammaksi, pakkautuu kuusikymmentäkolme hahmoa suureen veneeseen. On vuosi 2006, jolloin lähes 32 000 ihmistä uhkasi henkeään toiveenaan parempi tulevaisuus perheelleen. Yksi heistä on 28-vuotias Souleyman. Koko elämänsä ajan hän on elättänyt perhettään kalastajana samalla Etelä-Dakarin rannalla. Taakse jää esi-isien aikainen kotiranta, sekä vaimo ja viisi lasta, joista pienin on kahden kuukauden ikäinen.
Avomerellä määränpäätä valaisevat ulkomaisten troolarien valot. Eväinä on vähän maitoa ja riisiä, suuntana unelmien Eurooppa.
– – –
Länsi-Afrikan rikkaat kalavedet ovat pitkään olleet tärkeä kalastuskohde eurooppalaisille aluksille, vuosikymmenien ajan alueella on myös pyytänyt kiinalaisia, venäläisiä, itä-eurooppalaisia ja muita aasialaisia. Euroopan yhteisö solmi ensimmäisen ulkopuolisen kahdenvälisen kalastussopimuksen vuonna 1979 Senegaliin, ja pian myös muidenkin Länsi-Afrikan valtioiden kanssa.
Vasta kalastetulla kalalla on omistaja.
EU:n kahdenväliset sopimukset kolmansien maiden valtioiden kanssa antavat Euroopan unionille oikeuden kalastaa sopimusmaan aluevesivyöhykkeellä, joka ulottuu 370 kilometrin etäisyydellä (200 meripeninkulmaa) kunkin valtion aluemereen kuuluvalla talousvyöhykkeellä. EU maksoi Senegalille viimeisimmästä kalastussopimuksesta 16 miljoonaa euroa vuosittain välillä 2002–2006. Tällä hetkellä EU:n suurin, 70 miljoonan euron arvoinen kalastussopimus on solmittu Mauritaniaan.
Sopimusten tulisi jättää YK:n periaatteen mukaisesti paikallisille, pienimuotoisille kalastusta harjoittaville kalastajille yksinoikeuden lähivesiin. Kuitenkin kymmenien eurooppalaisten, venäläisten ja aasialaisten kanssa solmitut yksityiset sopimukset sallivat pyynnin aivan rantavesien tuntumassa, paikallisten pienkalastajien apajilla.
Vuosikymmeniä suurin osa komission neuvottelemista EU:n kahdenvälisistä lähes 20 kalastussopimuksesta on ollut Länsi-Afrikassa. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä EU-maissa rekisteröityjä aluksia oli Euroopan ulkopuolisilla merialueilla noin parhaimmillaan noin 700, joista noin neljäsataa pyyti Länsi-Afrikassa.
Kiinalaiset kalastusalukset levittäytyivät maailmalle ja aina Afrikkaan saakka vuodesta 1985 alkaen. Kiinalla on kalastusoikeudet parhaillaan seitsemääntoista Afrikan maahan, enimmäkseen Länsi-Afrikassa. EU:lla on puolestaan kolmetoista kahdenvälistä sopimusta, joista kahdeksan on Afrikan alueella. Tiedot EU:n kalastussopimuksista löytyvät komission sivuilta. Kiinan tai kiinalaisten yksityisten yhtiöiden kalastussopimuksista ei ole saatavilla julkista tietoa.
Vaikka EU:n solmimat sopimukset ovat läpinäkyviä, niitä on kritisoitu cash for access -periaatteesta: köyhän maan korruptoitunut hallinto on riippuvainen yksipuolisesta kauppasopimuksesta ja sen tuomista miljoonista, huolimatta sopimuksen aiheuttamasta syvenevästä ekologisesta ja sosiaalisesta kriisistä.
– – –
Ulkomaiset troolarit ovat syy siihen, että Souleyman ja kymmenet tuhannet muut länsiafrikkalaiset siirtolaiset elävät Euroopassa erossa perheistään. Troolarit vievät paikallisten elinkeinon ja romuttavat heidän ruokaturvansa. Greenpeacen mukaan yksi eurooppalainen troolialus kalastaa kuukaudessa sen, minkä 7000 rannikon pienkalastajaa pyytää vuodessa.
Pohjatroolit ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta tuhoisin kalastusmenetelmä, sillä ne vetävät kaiken mukanaan. Useiden ympäristöjärjestöjen mukaan sivusaalis voi pahimmillaan olla 80 prosenttia koko pyynnistä. Mukaan tarttuu paljon uhanalaisia lajeja, merikilpikonnia, delfiinejä, valaita ja haita sekä lintuja. Markkinoille kelpaamaton heitetään kuolleena takaisin mereen. Senegalilaiset kalastajat kuvailevat, kuinka kuollutta kalaa kelluu pinnalla usein tonneittain. Merten joukkosurmien raadot ajautuvat usein kylien rantaveteen.
Suurimmat arvokalat päätyvät Länsi-Afrikan merialuilta Euroopan ja Aasian markkinoille. Samaan aikaan kun Euroopassa ja Aasiassa kalankulutus kasvaa, vähenee kalan käyttö eläinproteiinin lähteenä Afrikan alueella. Monissa köyhissä maissa pienkalastus on keskeisimpiä elinkeinoja ja kalan merkitys eläinproteiinin lähteenä on ylivoimainen. Senegalissa kalastus työllistää 600 000 ihmistä, eräiden arvioiden mukaan kaikki väliportaat mukaan lukien jopa miljoona ihmistä. Koko Länsi-Afrikan kohdalla kyse on miljoonista ihmisistä. Elinkeinon menetys ei vaikuta vain yksittäiseen kalastajaan vaan kokonaisiin suku- ja kyläyhteisöihin.
Souleymanin mukaan kalakantojen heikentyminen alkoi tuntua vuodesta 2000 lähtien. Vuosi vuodelta saaliit jäivät pienemmiksi, samalla kun matkat merelle pitenivät entisestään. Vielä 1990-luvulla kalastettiin 5–10 kilometrin päässä rannasta. Nykyisin kalastajien täytyy matkata 30–40 kilometrin päähän, eikä saalista silti välttämättä tule, rahat vain hupenevat polttoaineeseen. Veneet ovat täpötäysiä, sillä työttömiksi jääneitä kotirannan sukulaisia ja naapureita pyritään auttamaan. Heikentyneet kalasaaliit jaetaan entistä suuremman ruokakunnan kesken.
– – –
Länsi-Afrikka on tunnettu rikkaista kalavaroistaan, Eurooppa taas tyhjäksi kalastetuista merialueistaan: kolmea neljästä EU:n kalakannasta kalastetaan nykyisiin liikaa. Tämän vuoksi tuonti kasvaa jatkuvasti. EU:n alueella kulutetusta kalasta lähes 70 prosenttia on tuontikalaa.
Suurin maahantuojamme on Norja, ja tyypillisin tuontikala on lohi. Norjalaisen kasvatuslohen tuotanto vaatii paljon kalarehua. Yksi kilo kasvatuslohta merkitsee 2–5 kiloa syöttökalaa. Rehukala koostuu pienestä rasvaisesta kalasta, jota pyydetään usein kehitysmaiden vesialueilla, kuten esimerkiksi Länsi-Afrikassa. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön mukaan puolet maailman kaloista pyydetään tai kasvatetaan kehitysmaissa.
EU:n itse pyytämästä kalasta osa tulee unionin ulkopuolisilta merialueilta; noin neljäsosa kotimaisen kalan arvosta pyydetään unionin kalastuskumppanimaissa. Kiina on maailman suurin kalantuottaja ja -viejä, ja toiseksi suurin kalan maahantuoja EU:hun. Kiinan vienti kasvaa vuosittain noin 14 prosenttia, myynti Aasian ulkopuolisille markkinoille USA:han ja EU:hun on kaksinkertaistunut kuudessa vuodessa.
YK:n ruokajärjestö FAO:n arvion mukaan Kiina on vääristellyt kotimaisen pyyntinsä lukuja yläkanttiin peittääkseen ulkomaista pyyntiä, jolloin kala on laitonta. Kiinalaisissa kalatehtaissa tapahtuu paljon kalanpesua.
Eurooppalaisen tai kiinalaisen kalan alkuperämerkinnästä ei voi tietää kalan todellista pyyntialuetta, koska kalatuotteet merkitään EU:n elintarvikelain perusteella jalostusmaan mukaisesti. Kala saattaa olla siis yhtä hyvin pyydetty maailman köyhimpien ihmisten kala-apajilla.
Ryöstökalastetussa Senegalissa kalastusveneet ovat täyttyneet työttömistä sukulaisista ja naapureista.
– – –
WWF:n arvion mukaan puolet kehitysmaiden kalasta on laittomasti pyydettyä. Syynä on köyhien maiden korruptoituneet hallitukset, sekä tehokkaan valvonnan vaatimien varojen puute ja sen räikeä hyödyntäminen. Monilla aluksilla ei ole minkäänlaista kalastussopimusta. Kala voi olla pyydetty määrättyjen kiintiöiden ulkopuolella, kalasaaliista ei ole tehty saalisilmoitusta tai pyyntimenetelmät eivät noudata sopimuksia. Myös laillisen kalastuslisenssin ostaneet alukset saattavat syyllistyä laittomaan kalastukseen toimiessaan sopimuksen ulkopuolella. Länsi-Afrikka on maailman suurin laittoman kalastuksen kohde.
WWF varoitti vuonna 2002, että puolet Länsi-Afrikan kalakannoista oli kadonnut. Vuoteen 2005 mennessä senegalilaisten kalastajien mukaan alueen kalakannat olivat täysin romahtaneet, paikalliset eivät saaneet enää saalista, eikä kalastajien perheet tuloja. Samana vuonna noin 5000 ihmistä suuntasi käyttämättömäksi jääneillä kalastajien puuveneillä Kanarian saarille.
Tilanne oli totaalisen epätoivon partaalla; vuodessa siirtolaisuus Kanarian saarille kuusinkertaistui. EU:n suurimmista kalastuskumppanimaista Senegalista ja Mauritaniasta lähti tuolloin vuoden jokaisena päivänä työttömien miesten täyttämä vene kohti Eurooppaa. Espanjan viranomaisten arvioiden mukaan yli 6 000 ihmistä hukkui vaarallisen merimatkan tyrskyihin.
EU reagoi vuoden 2006 siirtolaismääriin kiristämällä kontrollia tavoitteena estää laiton maahantulo EU:hun juuri niistä maista, joihin EU on vuosikymmenien ajan ostanut kalastusoikeudet. Käytössä on päivittäin Länsi-Afrikan yllä partioiva lentokone, valtava satelliittijärjestelmä, kansainvälisiä poliisioperaatioita ja -yhteistyötä, sekä valvonta-aluksia partioimassa Senegalin ja Mauritanian merialueilla.
Souleyman päätyi Teneriffan säilöönottokeskuksessa vietetyn kuukauden vankeuden jälkeen poliisikoneella Manner-Espanjaan. Muutaman vuoden ajan hän työskenteli espanjalaisella troolialuksella, kunnes vuonna 2008 Espanjan hallitus aloitti paperittomien siirtolaisten jahdin. Työnantajia painostettiin ja työpaikkoja ratsattiin, monet luopuivat laittomasta halpatyövoimastaan.
Souleyman jäi työttömäksi ja joutui kadulle. Myöhemmin hän pääsi Etelä-Espanjassa tomaattiviljelmille kausityöläiseksi; ilman työtä Espanjassa Souleymanilla ei olisi varaa kouluttaa lapsiaan Senegalissa. Monien kohdalla köyhyyskierre on loputon.
– – –
Euroopan yhteisön kalastuspolitiikkaa on väännetty lähinnä elinkeinon näkökulmasta huonoin tuloksin 1970-luvulta saakka, yhteistä kalastuspolitiikkaa uudistetaan aina kymmenen vuoden välein. Helmikuussa 2013 Euroopan parlamentti äänesti yhteisen kalastuspolitiikan uudistuksen puolesta. Parlamentti asettui komission kanssa kalojen suojelun kannalle.
Jäsenmaiden kalastusministerit ovat vuosikymmeniä ajaneet ennen kaikkea kalastusteollisuuden elinkeinon puolta – kalakantojen suojelusta piittaamatta. Yksi suuri syy kalavarojen rajuun heikkenemiseen on vahva valtion tuki kalastusteollisuudelle, mikä on johtanut liian tehokkaisiin aluksiin. Tukien vuoksi Euroopan kalastuskalusto on kahdesta kolmeen kertaa suurempi, kuin mitä luonnonresurssit sallisivat. Yksi tärkeimmistä tuista on polttoaineiden verohelpotus. Sen ansiosta alukset voivat kalastaa yhä kauempana ja pidempään, aluksia on myös kannustettu kaukomaille. Suurimmat kalastustukien saajat ovat EU, Kiina ja Japani – samat jotka johtavat liikakalastusta maailmalla.
Mustekalaa Mauritaniasta Las Palmasin marketissa
Poliittiset päätökset EU:n kalastuspolitiikasta vaikuttavat hyvin laajasti myös koko maailman kalakantojen heikkenemiseen. Kalatalousvaliokunnassa keskeisesti yhteisen kalastuspolitiikan valmisteluun vaikuttanut ruotsalainen vihreä meppi ja tietokirjailija Isabella Lövin on kaikesta huolimatta optimistinen: ”monet valittavat EU:n toimista, mutta EU voi olla myös suuri vaikuttaja.”
Lövinin mukaan EU:ssa tammikuusta 2010 lähtien voimassa ollut laittoman kalastuksen asetus on paras mitä on olemassa. Asetus käynnisti jäsenmaihin maahantuotavan kalan alkuperän valvonnan. Joulukuussa 2012 EU näytti keltaista korttia kahdeksalle maalle, joiden epäillään syyllistyneen laittomuuksiin. Jos maat eivät tee muutosta kesään mennessä, EU tulee estämään tuonnin EU-maihin mustan listan maista Belizestä, Kambodžasta, Fijista, Guineasta, Panamasta, Sri Lankasta, Togosta ja Vanuatusta.
Kalastuskomissaari Maria Damanaki on käynnistänyt yhteistyön Yhdysvaltojen ja alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen (RFMO) kanssa laitonta kalastusta vastaan. Isabella Lövin kertoo, että ensikontakti yhteistyöstä on otettu myös Japaniin. Hän uskoo, että vaikka yhteys Kiinaan on hitaampaa, kun EU harmonisoi säännöt suurimpien kalamarkkinoiden kanssa, tulee tämän kolmikko vaikuttamaan myös laajemman yhteistyön syvenemiseen.
Isabella Lövin painottaa kalan jäljitettävyyden tärkeyttä. ”Teknologia kalan DNA:n selvittämiselle on jo olemassa, mutta sitä ei juuri käytetä kuin harvakseltaan oikeudenkäynneissä. Olen itse vaatinut tätä, mutta se ei vielä pöydällä. Tarvitsemme maailmanlaajuisen tietokannan pyynnin tarkkailulle ja yhteistyötä eri valtioiden poliisin välille.”
Interpol järjesti helmikuussa 2013 ensimmäisen kalastuksen valvontaan liittyvän kansainvälisen konferenssin ja aikoo uudella kalastusrikoksiin keskittyvällä ryhmällä paneutua laittomaan kalastukseen erityisesti Länsi-Afrikassa.
Lövinin ääni kirkastuu entisestään, hän puhuu tuoreesta menestystarinasta. EU:n suurin kahdenvälinen kalastussopimus Mauritaniaan uusittiin heinäkuussa 2012. Sopimuksesta rajattiin pois mustekalan pyynti ja rannikkokalastus kiellettiin – tarkoituksena suojella paikallisten kalastajien elinkeinoa ja ruokaturvaa. Pian Mauritanian hallitus muutti myös kiinalaisten kanssa solmitun kalastussopimuksen EU:n esimerkillä.
”Tällä linjalla EU:n aluksia kunnioitetaan, ja tällä esimerkillä muut tulevat perässä”, Isabella Lövin sanoo toiveikkaana. ”Jos EU suostuu sopimuksiin, niin muillekin neuvotellaan samoin ehdoin.”
Kalat Hakaniemen hallissa
Kukka Ranta on toimittaja, valokuvaaja ja toinen liikakalastuksen seurauksia käsittelevän Kalavale – tyhjenevä meri ja ihmiset sen rannalla -tietokirjan kirjoittajista.
Katso myös Long Playssa julkaistut jutut troolaamisesta Saimaalla.
Rannan aihetta taustoittava pääkirjoitus.
Kukka Ranta: Suomalainen kalasoppa.