Saara Hacklin
Kävin hiljattain katsomassa Ryhmäteatterissa Susanna Kuparisen ohjaaman Eduskunta – Satiiri vaurauden uusjaosta -esityksen. Esityksessä jatkettiin Kuparisen ohjaamien Valtuustojen linjoilla, kohtausten repliikit on poimittu pöytäkirjoista. Näiden kohtausten edellä yleisö kuulee johdannon: ”Kaikki, mitä seuraavassa kohtauksessa sanotaan, on todellisuudessa sanottua. Sitä, onko se totta, emme tiedä”. Ja kuten arvata saattaa, aina kohtauksessa sanotut asiat kuulostavat mielipuoliselta.
Eduskunta-näytelmässä oli poliitikkojen puheiden lisäksi hyödynnetty myös haastatteluja. Työryhmä oli jututtanut mm. yhtä sosiaali- ja terveysministeriön virkamiestä. Matti Onnismaan esittämä virkamies esittelee valtionvarainministeriöstä annettavia excel-taulukoita, joihin ”numerot on parempi saada vastaamaan”, vuosi toisensa jälkeen. Virkamies tuntui olevan puun ja kuoren välissä: yhtäältä hänellä oli hätä kertoa, miten huono Sata-komitean sosiaaliturvauudistus oli, mutta toisaalta virkamiestä velvoitti käskyn noudattaminen.
Eduskunta palautui mieleeni pari päivää myöhemmin ihan oikeassa virkamiehen kuulemistilaisuudessa. Lauantaina 9.4. Suomen arvostelijain liiton kuvataidejaos järjesti ”Virkamies tutuksi” -tilaisuuden. (1) Tapahtumassa toimittaja Jonni Roos haastatteli opetus- ja kulttuuriministeriön johtajaa Rauno Anttilaa. Keskustelun pohjalla oli Anttilan valmistama raportti, Visuaalisten taiteiden kansainvälisen yhteistyön ja viennin organisointia koskeva selvitys. Tätä tammikuussa valmistunutta selvitystä oli odotettu kentällä siitä asti kun uutisointi Framen ”kriisistä” alkoi. Selvityksen ajateltiin ratkaisevan Näyttelyvaihtokeskus Framen tulevaisuuden.
Raporttia varten Anttila kirjoitti kuulleensa laajaa joukkoa toimijoita, kuten Suomen taideakatemian säätiötä, Suomen taiteilijaseuraa, valtion taidetoimikuntia, muutamia mainitakseni. Moni ehkä muistaa, miten Anttilan raportista uutisoitiin pari kuukautta sitten (2). Luulen, että kuvataidekentällä jo vähän huokaistiin helpotuksesta: selonteosta sai sen kuvan, ettei mitään järisyttävää olla tekemässä. Framen nimi ja toiminnot näyttivät säilyvän. Selonteon esittämä radikaalein uudistus koski Framen toiminnan laajentamista kattamaan muotoilu ja arkkitehtuuri.
Anttila esittää selvityksessä myös uuden säätiön perustamista. Selvityksessä hahmotellaan, että hallitukseen valittaisiin enintään seitsemän asiantuntijajäsentä. Heidät nimeäisivät ministeriö, Valtion taidemuseo, Suomen taiteilijaseura, Suomen taideakatemian säätiö sekä joko Helsingin yliopisto tai Kuvataideakatemia ja Suomen Kuraattorien yhdistys tai Galleristit ry.(3)
Keskustelutilaisuudessa kuitenkin kuullaan, että selvitys ei nyt ihan vastaakaan nykyistä tilannetta. Julkisuudessa uutisoitu raportti on jo vanhentunut. Toimialan laajentaminen osoittautui liian haastavaksi – ja tottahan ”maalaaminen ja talon rakentaminen poikkeavat toisistaan”.
Kiinnostavampi kuvio kuitenkin liittyy Framea pyörittämään perustettavasta uudesta säätöistä. Tilaisuudessa Anttila kertoo, että virkamiehet ovat pistäneet selonteon organisaatiota koskevat ehdotukset uusiksi. Nyt esikuvaksi otetaan kulttuuri-instituutti-malli. Kuten kuulemme, kulttuuri-instituutteja muodollisesti pyörittävissä valtuustoissa saattaa olla 30-40 perustajäsentä, kuten yliopistoja, kaupunkeja, säätiöitä… (4) Näiden isojen valtuustojen ongelmaksi on osoittautunut päätöksenteon vaikeus, lyhytjänteisyys ja asiantuntemattomuus. Mutta kuten Anttila korostaa, Framen kohdalla liikkeelle lähdetään pienemmällä ja asiantuntevammalla perustajajoukolla.
Uutuutena kuulemme, että mukaan on kutsuttu suurimpia kaupunkeja, sen sijaan ministeriön edustajaa ei tässä uudessa mallissa olisi. Prosessi on parhaillaan kesken, eli vielä emme tiedä onnistuuko uusi suunnitelma. Se, ilmoittautuuko tarpeellinen määrä kiinnostuneita tahoja, kuullaan sitten kun perustava kokous on pidetty. Mietin, ovatkohan kaikki Anttilan vanhentuneessa raportissa mainitut tahot perillä uudesta tilanteesta. Olisiko pitänyt osata tulla tähän tilaisuuteen saadakseen tietoa?
Anttilalta kysytään myös, eikö nykyiselle ”väliaikaiselle” Framelle voisi antaa työrauhaa, miksi uudistuksella on kiire? Ministeriö on toki saanut viestiä nykyiseltä henkilökunnalta, että tällä hetkellä Framessa asiat sujuvat. ”He kokevat, että ei ole mitään ongelmia.” Ministeriön suunnasta on kuitenkin kiire uudistukselle on kova. ”Niin pian kuin mahdollista se tehdään”, Anttila toteaa. ”Päättäjät ovat näin päättäneet.”
Selvää on, että uudessa mallissa johtolankana on rahoituspohjan laajentaminen, ”toimintaa ei voi pyörittää pelkällä valtion rahalla”. Ja oli vanhassa mallissa muitakin vikoja kuin rahattomuus: Anttila toteaa, että yksi ongelma on ollut edunsaajajärjestöt, kuten taiteilijajärjestö, – niitä ei saisi olla mukana. Toki uuden säätiön valtuuskuntaan ja hallitukseen haluttaisiin nimenomaan kenttää tuntevia edustajia, myös yksittäisiä taiteilijoita.
Ministeriön haastava tehtävä tässä epävirallisessa vaiheessa onkin siis eri toimijoiden, halukkaiden maksajien, yhteen saattaminen. Moni kuulijoista jää miettimään, mistä ihmeestä löytyy sellaisia tahoja, joiden ensisijainen intressi olisi taiteessa, mutta jotka eivät olisi millään muotoa ”edunsaajia”. Mistä kiskotaan rautaisia asiantuntijoita, joilla olisi taustallaan rahaa, mutta ei intressejä. Eikö esimerkiksi moni kaupunki mielellään promovoisi itseään?
Keskustelutilaisuudessa on kourallinen kuulijoita – Anttilan ja Roosin lisäksi meitä on 13 – joista useimmat viittaavat Roosin esittäessä tilaisuuden puolissa välissä kysymyksen: ”Kuinka moni on tämän kuulemansa perusteella huolissaan Framen tulevaisuudesta?” Kun yleisöstä esitetään kysymys liittyen uuden valtuuston kokoonpanoon: ”Joku syyhän niilläkin on miksi he haluaa olla mukana. Mitä ne sieltä saisi?” Tähän Anttila toteaa ”se jää nähtäväksi.”
Viitteet
(1) SARV Kirjoittaja kuuluu SARVin kuvataidejaoksen hallitukseen.
(2) Helsingin sanomien uutinen selvityksestä
(3) Anttilan selvitys
(4) Kulttuuri-instituuteista