Saara Hannus 28.3.2014
Täytin helmikuussa kolmekymmentä. Olen hankkinut vaaleat pellavaiset pussilakanat, yritän syödä luomuruokaa ja pitää kiinni siitä, että liikun vähintään kolme kertaa viikossa. Näin kolmekymppisenä elämän perusasiat ovat alkaneet kiinnostaa aina vain enemmän. Anteeksi, mutta nyt on vaikeaa olla vahvistamatta stereotypiaa keski-ikäistyvästä mukavuudenhalusta.
Toisinaan elämästä nauttiminen kuitenkin unohtuu. Kun tekemiset kasaantuvat, työ muuttuu suorittamiseksi ja ainoa motivaatio toimimiseen on joko raha tai tulevaisuudessa odottava helpotus taakasta eroon pääsemisestä. Jossain tämäntyyppisessä tilassa olin tekemisineni, kun rakensimme taiteen, terveyden ja hyvinvoinnin suhdetta tarkastelevaa näyttelyä For Your Health Only! (1)
Yritän välttää sanoja stressi, väsymys ja närästys. En haluaisi ylläpitää sellaista maailmaa ja diskurssia, jossa kilpaillaan kiireen, univelan ja stressin määrästä.
Mutta jos joku olisi avajaisviikolla kysynyt, miten voin, olisin vastannut: huonosti. Voin huonosti. Olin nukkunut liian vähän ja puuhasin liian montaa asiaa samanaikaisesti. Toistin olevani väsynyt.
En onnistunut vetämään näyttelyprosessia eettisesti. Ennen kokonaisuuden rakentumista olimme tehneet työhuonevierailuja. Kävin tapaamassa kahdeksaa taiteilijaa, joista näyttelyyn päätyi kaksi. En ottanut muihin yhteyttä ja kertonut prosessin vaiheista tai tekemistämme valinnoista. Tajusin avajaisissa, että paikalla oli tapaamiani ja unohtamiani ihmisiä. Tuntui nololta ja hirveältä. En ollut huolehtinut itsestäni enkä muista.
Palasin asiaan avajaisviikon jälkeen ja menin puhumaan tapaamilleni taiteilijoille. Monet olivat pahoillaan yhteyden katoamisesta – eivät siitä etteivät olleet tulleet valituiksi, vaan siitä, että heitä ei ollut huomioitu.
Kuraattorin työ on vuorovaikutusta, vastavuoroista. Yhteydenpito ei voi loppua siihen, kun toista osapuolta ei enää tarvita. Ihminen ei ole väline hyödyn tavoittelussa, eikä taiteilija ole kuraattorin väline valmiiksi mietityn sisällön kommunikoinnissa. Tämän niin sanotun välittäjäportaan välittämisen pitäisi suuntautua niin yleisöön kuin taiteilijoihinkin, myös niihin joiden kanssa yhteistyötä ei juuri sillä hetkellä tapahdu. Kuulostaa itsestään selvältä mutta halusta huolimatta välittämiseni jäi puolitiehen.
Nykyinen prekaari kulttuurityöläinen saattaa kokea vaikeaksi työn ja vapaa-ajan erottamisen. Kulttuurin kuluttamisesta tulee työtä, nautinnosta tulee työtä. Vapaa-aika on hankala käsite, jos sitä ajatellaan suhteessa työhön freelancerin elämässä. Sitä ei ole. Ja toisaalta on koko ajan, jos muistaa nautiskella.
Työn ja vapaa-ajan sekoittuminen tarkoittaa myös sitä, että oma vastuu laajenee koskemaan koko elinpiiriä. Ei ole mitään pientä karsinaa, jonka sisällä voi tehdä hyvää työtä ja sitten siirtyä vapaalle. Eettinen vastuu koskee kaikkia ja kaikkea. Kestävyys ei tarkoita luomuruuan syömistä vaan kykyä nähdä asiat laajemmassa kontekstissaan ja taitoa toimia vastuullisesti, kuitenkin oman jaksamisen rajoissa.
Väsyneet ihmiset tekevät huonoja ratkaisuja ja kohtelevat toisiaan huonosti. Perusasioista huolehtiminen on kaiken hyvän tekemisen ydin. Terve kuratoriaalinen praktiikka korreloikin suoraan kuraattorin oman terveyden kanssa. Mitä tämä terve praktiikka siis voi olla? Perusasiat muistamalla voimme luoda omaan työympäristöömme mielekkäitä toimintamalleja. Aito välittäminen ja itsestä ja muista huolehtiminen johtavat terveisiin suhteisiin, ja terveet suhteet eettiseen ja kestävään työskentelytapaan. Ja ehkä parempaan elämään.
Kirjoittaja on kuvataiteilija, kuraattori ja ihminen, joka nauttii elämästä.
(1) Taideyliopiston Kuvataideakatemian Praxis-maisteriohjelman järjestämä For Your Health Only! Kuva/Tilassa 8.-26.3.2014. Katso Saara Hacklinin kritiikki Mustekalassa.