Jenna Jauhiainen ja Wille Hyvönen keskustelivat jälkimmäisen uudesta elokuvasta Tuntematon (2017) Facebookin Chatissa lokakuussa 2017. Tässä on koko keskustelu, sellaisena kuin se käytiin eli täysin editoimattomana lukuun ottamatta muotoiluja. Kuvakaappaus chatistä täällä.
Oct 19th, 12:28pm
Jenna: Moi Wille. Kiitos Tuntemattomasta, hieno elokuva. Ehtisitkö sen tiimoilta tekemään tänä viikonloppuna chat-haastiksen? Julkaisijana kulttuurilehti Mustekala. Voit itse määrittää kulmaa, eli voidaan keskustella siitä mistä haluat puhua.
Mua itseäni kiinnostaa representaatio, media, kulttuuri, suomi ja suomalaisuus. Haluaisin tehdä nimenomaan keskustelevan jutun, jossa chattaillaa aiheesta enemminkin kuin kysymys-vastaus -asetelma.
Wille: Kiinnostaa!
Ja ehdin!
Jenna: Mä oon kiinni lauantaina osittain Juska Paarman trilogiassa, eli käviskö sulle sunnuntai-chat? Mikä olis sopivin kellonaika?
Wille: Klo 13 alkaen mikä vaan.
Jenna: Otetaan vaikka se kello 13 sharp, tässä FB-chatissä.
Jos sulla tulee ennen sitä mieleen joitain aiheita joista haluat erityisesti puhua, niin vinkkaa mulle täkyjä, niin ehdin vähän ajatella etukäteen. Teen samoin.
Wille: Ok, ääni-/videopuhelu vai just chat?
Jenna: Tekstichat.
Wille: Oho, kova!
Aika Ekholm.
Jenna. Terkuin laiska toimittaja. 8)
Wille: Just hyvä!
Mä kirjotin mun gradun tyyliin samal tekniikalla.
Jenna: Okei, sä oot siis meistä se kokeneemppi! Koitan olla pingottamatta omaa chat-antiani, siis.
Wille: Tää on hieno formaatti. En oo ikinä antanut chat-haastista/-keskusteluu.
Jenna: Mäkin oon ekaa kertaa tän äärellä, eli mielenkiintoista tulee. Toivottavasti julkaisualusta tukee emojeita.
Wille: Mä en käytä yleensä emoi.
En oo jotenki ikinä oppinu.
Jenna: Oon uudessa työpaikassa jossa me ollaan viimeiset kaks kk käytetty slack-nimistä sisäistä chattiohjelmaa ja siellä oon jotenkin emojioitunut. Mutta, happy to use vanha kunnon XD only.
Sat 6:17pm
Jenna: Mulla on pyörinyt tohon metoo -diskurssiin liittyen mielessä se, miltä sovinistien elokuvat näyttää ja haluaisin ehkä puhua siitä, miten voitais oppia katsomaan ja näkemään partiarkaalisia ja sovinistisia rakenteita nykyelokuvassa vähän samaan tyyliin kuin osataan ihmetellä 50-lukuista meininkii. Tää ei siis oo mullakaan mikään loppuunviety ajatus mutta tätä oon pari päivää pyöritellyt mielessäni lukiessani artikkeleja wetoohon liittyen. Että miten seksismi valuu sisältöihin niin monella eri tavalla. Sedät. Kävin kans just kattoi Jussi Parviaisen Yksinteoin ja oon siitä(kin) aika shokissa.
Sun 12:06pm
Jenna: Käyks sulle vielä yhdeltä? Voidaan siirtää illemmallekin, mulla on avoimet aikataulut tänään
Wille: Moi! Yx on just hyvä!
Jenna: Jes!
Sun 13:01pm
Jenna: Noniin, täällä ollaan.
Wille: Jes!
Onx tää haastis jo alkanut?
Jenna: Mä ajattelen, että aloitetaan vaan. Katsotaan sitten lopputuloksen äärellä, että editoinko, eli leikkelenkö joitain osia tästä pois. Mä toivoisin, että ei tarvitsis, ja sisäinen pilkunnussijani antaisi myös omien kirjoitus- ja ajatusvirheiden olla.
Wille: Joo. Ois siisti, jos tää metaosuus tulis mukaan.
Et me vaan puhuttas koko haastattelun ajan tästä haastattelusta.
Jenna: Jätän toki sulle kanssa oikeuden korjailla omia sanomisias, eli tehdään niin, että tän keskustelun jälkeen pyöräytän tästä tekstitiedoston ja voit korjata sitä jos sikseen tuntuu.
Metahaastis kiinnostais kyllä, ellei tää aihe tai nää aiheet jotka mulla on mielessä olis vielä kiinnostavampia.
Wille: Tai oon jotenkin tullut siihen lopputulokseen, ettei oo mitään järkeä tehdä mitään muuta leffaa, ku leffaa siitä leffasta, jota on tekemässä.
Jenna: Mä ymmärrän ton, oon itse monesti ollut vastaavissa prosesseissa ja ainakin mulle se on ollut aina nautinnollisinta ja jotenkin myös järkevintä miettiä samalla kun tekee jotain, että mitä tekee ja mitä sen tekeminen itsessään on.
Wille: Se oli niin siistii, ku Jung meni skidinä matematiikan tunnille, eikä suostunut laskemaan niitä laskuja, ennen ku joku olis kertonut, et mitä ne luvut on.
”Mikä on numero?”
Jenna: Jos vähän maalailisin, ja kehuisin samalla Tuntematonta, niin se mistä mä tykkäsin erityisesti oli just toi taso jossa katsotaan sitä prosessia jolla tehdään elokuvaa samalla kun kritisoidaan sitä, että tehdään identiteettipoliittista elokuvaa eli uutta Tuntematonta sotilasta.
Mä tunsin oloni tavallaan todella kotoisaksi sellaisen kerronnan äärellä.
Tai, paremmin sanottuna, (ehkä), fiktion tekemistä fiktion tekemisisestä joka kritisoi fiktion tekemistä.
Wille: Joo, Tuntemattomassa on tavallaan kaikki mun aiemmat leffat ja melkein kaikki ne ideat, joille en Onnellisten jälkeen saanut rahoitusta.
Ja osaa niistä tehdään siinä leffassa.
Se on must jotenkin reiluu katsojaa kohtaan.
Ja se metaleveli nyt vaan sattuu olee mun kerrontaa.
Mun oikeestaan kaikissa leffoissa on ollut kuva kuvassa.
Ihan jostain varhaisnuoresta saakka.
On tosi tylyy saada aina rahoittajilta se sama palaute, et tää ei kiinnosta tavallista yleisöä.
Ei saa käsitellä muita elokuvia, koska se ei kiinnosta ”tavallista yleisöä”.
Eikä saa käsitellä sitä elokuvaa, jota on tekemässä-
.
Jenna: Oli tosi outoa saada tietää, että SES kommentoi noin suoraan projekteja. Me taiteilijathan ei saada mitään tollasta ”suoraa palautetta” apurahahakemuksista säätiöitä sun muilta.
Wille: Niin, se on vähän sellanen mukakeskusteleva tyyli.
Illuusio siitä et mä voin muka puhua jonkun kanssa.
Jenna: Ja varsinkin suhteessa tohon mitä sanot, koska mun käsittääkseni (hypoteettisesti) ollaan siirrytty jo ihan uuteen katsomisen tapaan ja sitä tulisi käsitellä, tai ainakin saisi käsitellä, myös elokuvallisesti.
Wille: Sen lisäx et mun aiheet ei kuulemma kiinnosta ketään, niin myöskään mun praktiikka ei ole kiinnostava.
Jenna: Paskapuhetta.
Wille: Joo, sama fiilis. Se on myös tosi friikkii, ku mun ekan leffan katto n. 10% suomalaisista ja aina nää leffat on herättänyt keskustelua, jos se nyt on mitenkään tärkeää.
Jenna: Ollaan tietty varmaan molemmat tietyllä tavalla samasta kuplasta, mutta harvoin mikään uusi ja kokeellinen, tai suomalaisessa kontekstissa varsinkaan rakennekriittinen ole ollut mitään koko kansan mannaa.
Wille: Plus missä tapahtuu elokuvakerronnan kehitys, jos uutta muotoa ei tueta?
Must elokuva ei täytä ”taiteen vaatimuksia”. Tosin keskustelu ”oikeasta taiteesta” on suunnilleen yhtä kiinnostava ku suomalaiset elokuvat.
Tai ehkä elokuvat yleensä.
Mä en oo varma, onx tää mikään erityisen suomalainen ilmiö.
En mä kato leffoja oikeestaan muutenkaan.
Video on jo tuhat kertaa kiinnostavampaa.
Tosin en oo varma, onko videon ja elokuvan erottaminen kauheen tätä päivää myöskään.
Ehkä mainstream ei voi olla kiinnostavaa, paitsi jollain uudel katsontakulmal.
Tai tavallaanhan suomalainen elokuva tekee sen kritiikin itse vahingossa paljon paremmin, ku mihin mä ikinä pystyn.
Ootko nähnyt elokuvan Ollaan vapaita?
Se oli ihan täydellinen!
Tyyliin paras Suomessa tehty leffa, mut en usko, et se ”on tarkotettu” mun mielestä Suomen parhaax leffax.
Tai sit ne tekijät on vaan tosi neroja.
Se kampinkauppakeskusmainen maailman kuva on vaa tosi pysäyttävä.
Jenna: Mulla on kielen päällä ajatus elokuvan illuusiorakenteesta – englanniks we get to suspend our disbelief – ja jotenkin musta tuntuu, että se kipupiste jota Tuntematon koskettaa ei ole oikeastaan se teknis-temaattis-toteutuksellinen elokuvan tekemisen tuominen kerronnan keskiöön, vaan se implisiittinen, sivujuonellinen tarina SES:stä ja siitä, että tällaista elokuvaa ei pitäisi meidän identiteettipoliittisessa ilmapiirissä tehdä… Että tää ois nyt jotenkin väärin, väärällä tavalla tai väärään aikaan tehty.
En oo nähnyt Ollaan vapaita -leffaa. En muutenkaan katso suomalaista elokuvaa, koska suomalainen elokuva on pääosin todella ankeaa ja huonoa.
Wille: Joo, mäkin näin ton vähän ”vahingossa”.
Mut pakko vaan alkaa soveltaa sitä katsomista. Muuten ei oo mitään saumaa pysyä hengissä.
Jenna: Ja oon samaa mieltä sun kanssa sinänsä, että video ja elokuva elää omaa elämäänsä, mutta jotenkin ne koskettaa toisiaan kyllä – ja esimerkiks Tuntemattoman suhteen mä näin tän kosketuksen ehkä Jaakko Pallasvuon kädenjäljen kautta, siis leikkauksessa. Nopeutetut elokuvatrailerit, kuvat joissa lukuisia eri videoita ja niin edelleen, ne on kaikki ”videoo”, ei elokuvaa per se.
Wille: Niin, kai noi tollaset muodolliset selityxet on vaan helppo tapa sanoa, et ”ei tällästä saa tehdä”.
Mut mix kukaan haluu pitää siitä ”elokuvasta” kiinni?
Muistan, et leffakoulus oli tosi tärkee, et ne leffat näytti ”leffoilta”.
Ja sit tosi pitkään yritettiin digitaalisesti saada se 35mm-filmilookki.
Jenna: Mä näkisin, että me ollaan kulttuurisesti kasvettu katsomaan elokuvia ja ne rakentuu niin totuttujen rakenteiden kautta, että se on tavallaan rentouttavaa meille katsoa elokuvaa joka noudattaa tiettyä kaavaa. Ja ei vain rakenteellisesti, vaan myös sisällöllisesti ne tukee tiettyjä näkemyksiä mitä meillä on todellisuudesta ja sen representaatioista.
Wille: Ja sit oon välillä törmännyt niihin sankarikuvaajiin, jotka ”osas” sen homman ja ne jumittaa sitä samaa estetiikkaa vieläkin.
Jenna: Videokuvasta on ehkä viimeisen kymmenen vuoden aikana internetin myötä jotenkin puhdistunut toi tietty ulkmuoto, ja tällä hetkellä sitä estetiikkaa kiinnostavampaa on sisältö ja assosiaatiot – varmaan joskus 50 vuotta sitten kukaan ei arvannut, miten nautinnollisen banaalia videosta tulee.
Wille: Ihan ekax mä kelasin, et oisin tehnyt sellasen fanileffan siitä poikien Tuntemattomasta.
Jenna: Fan fiction?
Wille: Joo.
Et olis vaan tehnyt sellasen tosi suoran ja kunnioittavan fanileffan ja sit se ois vaan itse osoittanut oman käsittämättömyytensä.
Kritiikki ilman kritiikkiä tai jotain.
Mä oon nyt tekemäs yhtä musavideota, jonka aihe on vaan S-ryhmä.
Jenna: Mulla on yks aika kipee juttu jonka haluaisin kertoa, tai mulle itselleni tää on jotenkin kipeä ainakin. Tuntemattoman enskarin jälkeen istuin pöydässä, jossa kuulin keskustelun leffasta ja sen teemoista, ja siinä keskustelussa päädyttiin jotenkin hämmentävästi siihen lopputulokseen, että Tuntematon olis ollut jotenkin ”taiteellisesti” ansiokkaampi jos sä olisit vetänyt muunsukupuolisuutta vain performanssina tota leffaa varten. Mä olin tästä aika pöyristynyt, ja itse muunsukupuolisena olisin kokenut tollasen vedon ihan vitunmoisena puukkona selkään.
Wille: Tarkoituksena näyttää tosi kauniissa mainosvalossa S-ryhmä-dystopia, kuinka ne oikeestaan ”omistaa” koko Suomen.
Jenna: Ja samalla tietty en tajunnut yhtään, enkä tajua vieläkään, muuta kuin sen valkoisen miehen -paradigman kautta, että miten tollasta ”taiteellisesti arvokkaampi jee jee” -läppää voi edes heittää tässä yhteydessä.
Wille: Täh!?
Just kova!
Jenna: Kannattaa kattoo tän hienon playlistin video nr. 28 liittyen tohon S-markettiin: https://www.youtube.com/playlist?list=PL2kWvN1-J7BoIxD1iCStPf4i09VLHtToU
Wille: Wau, toi on niin hieno!
Jenna: Haha joo ja klikkasin nyt ton käyttäjän profiilin ekaa kertaa auki joka ton on uppinu, ja jotenkin kertovaa että siellä on vain toi supermarket video ja sit ”my first visit to auschwitz” https://www.youtube.com/user/piratesofthevideo
Wille: Yx suomalainen miesnäyttelijä kysy multa, et oonx mä tosissani, et oonx mä joku performanssi.
Jenna: Sun identiteetti olis taiteellisesti arvokkaampi jos se olis performanssi.
Wille: Sit mä kysyin, et miten vitussa sä kehtaat kysyy jotain tollasta, niin se sano, et hän ei voi sanoa nyt mitään ja on liian kännissä, joten meidän pitäis tavata selvinpäin esim. ”lounaan merkeissä” ja ”puhua tää asia selväx”.
Sit mä sanoin, et en mä haluu tapaamista, jonka lähtökohta on näin vitun epätasa-arvonen.
Johon hän sanoi, että voin ottaa yhteyttä sit, ku oon valmis käymään tämän keskustelun.
”Moi täs on Wille! Nyt mä oon valmis lähtee sun kaa lounaalle puhuu siitä, miten outo mä oon.”
Jenna: Mä jotenkin kokisin, että tossa on kyseessä sellanen rakenne, että kun on itse niin vitun normaali ja sitä kautta myös jotenkin normatiivinen, niin on varaa ottaa sellainen etäytetty asenne, että mitä jos? Mitä jos toi sun juttu on vaan vaihe? Mitä jos toi on vaan performanssi? Vähän sama, kun mulle on joskus sanottu, kun oon kertonut että oon muunsukupuolinen että ”Sä oot kaunis, naisellinen nainen.” Piste. Siis, että kun mä näytän joltain, niin se on yhtä kuin mitä mä olen. Enkö mä nyt ite sitä oo tajunnut, häh?
Wille: Mä huomaan, et toi sun kuulema väite siitä, et Tuntematon ois ”taiteellisesti ansiokkaampi”, jos mä olisin vaan larpannut muunsukupuolisuutta eli et se päähenkilö olis joku muu, sattuu johonkin mun osaan, joka on ”sisäsyntyinen”.
Mut mua yhtä lailla ärsyttää se, et sen miehen kuoleman pitäis aina olla joku sisäsyntyinen ”itkutarina”.
Jenna: En oo ihan varma mitä meinaat, siis sisäsyntyseen sussa?
Wille: Mustakin tehdään taas se kuva, et ”Wiltsu oli jo lapsena herkkis ja leikki tyttöjen kans”, mikä on ehdottomasti totta.
Ja mä haluun lukee kaikki ne tarinat ja itkee niiden kanssa. Ne koskettaa ja voimauttaa.
Mut ihan yhtä hyvin se tajuaminen voi olla älyllinen, yhteiskunnallinen tai sitä voi vaikka kokeilla.
Tajuta olevansa jumissa sellaisessa rakenteessa kuin miessukupuoli.
Tai tajuta heteroparisuhteessa, että mä en voi olla kauempaa tässä sukupuolessa, koska mitä tahansa mä teen, niin mä teen sen ylhäältä alas.
Jenna: Se mikä mua siis tossa ”taiteellisesti ansiokkaampaa olis vetää toi homma roolina” -jutussa häiritsi oli just se positio, valkoisen miehen positio, että etäytetty, käsikirjoitettu, hallittu prosessi olisi ansiokkaampi kuin haavoittuvainen, henkilökohtainen ja herkkä asema. Tää liittyy tai on suoraan verrannollinen keskusteluun kulttuurisesta appropriaatiosta – kuka saa puhua ja kenen äänellä? Mä olisin ollut todella loukkaantunut ja varmaan postittaisin sulle koirankakkaa jos kävis ilmi, että oot vetänyt roolia vain jotta voisit käsitellä ”kipeää ja ajankohtaista aihetta”. Tää on musta jotenkin absurdia myös, että noi ”valkoiset miehet” ei tajua, että toi on loukkaavaa, siis diskurssin omiminen on loukkaavaa.
Wille: Ja sen myötä mun on vaikee tajuta, et miten kukaan voi olla miehenä.
Joo, toki.
Voi olla, et oon hyvällä tuulella ja jotenkin turvallisessa paikassa, mut must tuntuu vaan, et toi leffa on herättänyt ko. kriitikoissa vaikeita tunteita, joiden käsittely tuntuu liian vaikealta ja six ne ois halunnut vähän pureskellumman version.
Jenna: Mieheys on kyllä sinänsä myös suhteessa muunsukupuolisdiskurssiin jotenkin mielenkiintoinen, että kun oon tätä aihetta omakohtaisesti miettinyt viime päivät, niin oon tajunnut että mulle on aina ollut verrattain helppoa omia miehisiä ominaisuuksia ja vaatteita, olemista. Mä juttelin tästä yhden kaverin kanssa, ja se sanoi jotenkin traagisen fiksusti, että naiset tavallaan ylentää itseään hierarkiassa ottamalla miehisiä ominaisuuksia itseensä, mitä taas miehet alentaa itseään ”laittamalla mekon päälle” – ja se tekee tästä keskustelusta oikeastaan keskustelun, joka koskettaa meitä kaikkia.
Wille: Joo oon samaa mieltä, että noille miehille jotka oli sitä mieltä että olis parempi, jos vaan esittäisit, se olis helpommin samaistuttava se sun positio jos olisit vain taiteellisista syistä tuomassa ”huomiota” tärkeälle asialle, kuin että oikeasti olisit muunsukupuolinen.
Eli ehkä ne tyypit ei vaan osannut samastua toiseuteen.
Se olis pitänyt kertoa valkoisen heteromiehen näkökulmasta, kuten kaikki muukin.
Se on ihan paras se kommentti, mitä oon kuullut joltain cis-miehiltä, ”et minkä mä sille voin mix mä oon syntynyt”.
Ja sit ku ei tajuta sitä, et patriarkaatti tuottaa myös cis-miehille kärsimystä.
Jenna: Mä haluaisin tässä vaiheessa ottaa esiin tosi ison jutun, ison keskustelun, jota ei oo vielä käyty mutta toivon, että kollektiivisesti tartutaan tähän ja kasvetaan tästä. Tähän #metoo -prosessiin liittyen on jo vähän herännyt keskustelua siitä, että miltä ne sovinistien ja hyväksikäyttäjien, vallan väärinkäyttäjien elokuvat näyttää. Että ne ei ole vain siellä ”behind the scenes” ne ongelmat, vaan että ne näkyy myös elokuvassa ja televisiossa temaattisesti ja sisällöllisesti.
Se epäsuhtahan on valtava, kun miettii, miten pieni määrä ihmisiä esimerkiksi Suomessa tuottaa elokuvaa ja televisiota, ja miten suuri määrä ihmisiä niitä kulttuurituotteita kuluttaa. Sovinistien kädenjälki, arvot, näkemys, ne välittyy todella laajalle.
Tätä on siis vähän avattu jo The Guardianissa: https://www.theguardian.com/commentisfree/2017/oct/14/time-to-make-link-between-abuse-and-film-content
Wille: Se oli koominen se poikien Tuntemattoman tekijöiden ulostulo tällä viikolla.
Siis tosi tärkee ulostulo ja ihan sama mikä se syy on.
Mut samaan aikaan ei nähdä, et se kyseinen elokuva on ristiriidassa sen ulostulon kanssa.
Tai et valkoinen heteromies ylipäänsä tekee mitään.
Tosi moni valkoinen cis-mies on tullut kysyy multa, et mitä ne voi tehdä.
Jenna: Meinaat sitä Paula Vesala -vetoista monen työryhmäläisen allekirjoittamaa vetoomusta tasa-arvon puolesta – tai jotain? En pystynyt lukemaan sitä, hävetti niin paljon.
Wille: Mä oon vaan sanonut, et ei mitään.
Joo.
Kuulin myös tosi perusteltua puolustusta sille julkilausumalle. Vaikkei ne ite tajua sitä vielä, mut toi voi olla joku alku.
Tai siis tollasii tilanteita ei syntyisi, jos ne tehtäis jostain muusta näkökulmasta.
Tai siis toivottavasti ne näkis sen ristiriidan sen ulostulon ja itse tekemiensä elokuvien välillä.
Jenna: Mä kävin eilen lyhyen keskustelun suljetulla nettifoorumilla, jossa keskustelee suomalaisen elokuva- ja tv-alan naiset. Kommentoin siellä Helsingin Sanomien juttua joka käsitteli Heidi Lindénin keräämää aineistoa häirinnästä suomalaisella elokuva-alalla, ja sanoin vain, että en kestä kun tässä keskustelussa ei nimetä nimiä. Pari suomalaista ansioitunutta naispuolista elokuvantekijää kävi kommentoimassa mulle, että nää asiat on sellaisia, että niitä pitää puida raastuvassa eikä lehtien palstoilla, että todellakaan ei nimetä nimiä, että ”tää ei oo mikään MV-lehti”. Olin järkyttynyt, siis oikeasti, suojeletteko te noin vitusti näitä rakenteita?
Wille: Niin, toi on surullista.
Sori, oon ehtinyt seuraamaan tota keskusteluu tosi huonosti.
Jenna: Jos palaan tohon temaattisuuteen, niin tällaisena (potentiaalisena) loppukaneettina voisi sanoa, että ehkä yksi tapa rikkoa elokuvien sovinistia ja valkoista miestä pönkittäviä rakenteita on tehdä elokuvaa elokuvan tekemisestä, siis niin, että se kaikki metataakka tulee näkyväksi.
Wille: Joo, todellakin.
pätevä vaihtoehto on vaan jättää sedät pois keskustelusta.
Jenna: Suomi 101 sedätön vuosi.
Wille: Suomi 2018-2118?
Jenna: Oisko tähän hyvä päättää?
Wille: Jos susta tuntuu siltä.
Jenna: Miltä susta tuntuu? Jos sulla on jotain, mistä haluaisit vielä puhua, niin ei mulla kiirekään ole.
Wille: Mä oon miettinyt cooliutta viime aikoina paljon.
Tai cooliuden ja sorrettujen liittoa.
Jenna: Coolius on hyvä renki mutta huono isäntä.
Mä oon itse omassa tekemisessä pyrkinyt aina jotenkin sivuuttamaan sen, mikä on cool, ja ainoastaan käsittelemään sitä etäytetysti jos ollenkaan. Musta cool on jotenkin fasistista.
Wille: Mut jos ihminen seurais vaan sitä, mikä on oikeesti cool, niin uskon, et se päätyis ihan ”hyviin ratkasuihin”.
Jenna: Yhteiskunta on niin fragmentoitunut, että monet sellaiset asiat on cool eri piireissä jotka ei todellakaan oo cool.
Wille: Mut kai cooliudelle on olemas joku virallinen määrittely, haha.
Tai mitä coolii kukaa oikeistolainen on ikinä tehnyt?
Jenna: Mä luulen, että ei oo, että cool aina pakenee omaan cooliuteensa. Sehän on lähtökohtaisesti myös jollain tavalla eksklusiivista. Kaikki ei voi olla cool.
Ei kyllä tuu mieleen mitään coolii oikeistolaista, mutta toisaalta, varmasti on kokkareillakin omat asteet sille, mikä on cool. Niinku sininen enkeli ja kalossit, sillee, vähän ironisesti.
Wille: Niin, ehkä sä oot oikeessa.
Ehkä cool on väärä sana.
Ja ehkä tää on viel liian keskeneräinen ajatus.
Oon vaan huomannut sen, et kun monesta toiseudesta on tullut coolia, ihmiset on alkaneet kiinnostua niistä asioista.
Ja tavallaan pinnallisen lähtökohdan kautta siitä on tullut ”todellista”.
Tai kato muotia.
Mä en oo ikinä kokenut missään itseäni niin hyväksytyksi kuin muotimaailmassa.
Eikä toiseutta käsitellä missään muussa taidemuodossa niin paljon kuin muodissa.
Jenna: Joo, mä ymmärrän ton. Mä kans oon kokenut että oon voinu friikkaa rauhassa klubeilla esimerkiks. Mutta myös oon kokenut, että Helsinki on tosi hyvä kaupunki friikkaa menemään – kun mulla oli vielä huomattavasti erikoisemmat lookit nuorempana, niin ei mua pahemmin täällä tuijotettu ja huudeltu, toisin kuin esimerkiks Pariisissa tai Roomassa.
Wille: Koska siellä merkittävissä positioissa on muitakin kuin cis-miehiä.
Joo, Pariisi on ihan helvetti maan päällä.
Helsinki on suht helppo viel.
Mut Lontoo on must ihan kevyesti helpoin näistä paikoista, joissa oon asunut.
Jenna: Mutta niin, sorretut ja cool, mun mielestä meidän pitäis vaan aktiivisesti työskennellä sen eteen, että ns. fringe lähestyy tekemisen keskiöö. Että aina kun meillä on se pienikin valta käsissämme, niin koitetaan käyttää sitä hyvin niin, että marginaalit pääsee keskiöön. Kuitenkin marginaalit on vain illuusio itsessään – keskiön määrittelee valta ja diskurssi, ja niitä voi muuttaa.
Wille: Ja kyl mä vaik ite vaihdoin aikoinaan kasvisruokavalioon mm. six, et se oli cool.
Ja luonnolle on ihan sama, mix mä raiskaan sitä vähemmän.
Jenna: Just niinku sanoin, et cool on hyvä renki mut huono isäntä – sitä voi käyttää hyvien päämäärien saavuttamiseks, mutta ei kannata antaa coolin määrittää itseään ja tekemisiään silloin kun siinä ei oo järkee. Esimerkiks kokkarikutsuilla kannattaa vaan myyräillä menemään ja kieltäytyy sinisestä enkelistä.
Wille: Mut ne on tosi uncool.
Ehkä toi ”cool” on joku muu rakenne mun mieles ku cool.
Jenna: Niin tai, voi olla et se on munkin mielessä eri rakenne.
Wille: Tai en haluis demppaa tota mukapinnallista fiilistä, ku se kuitenkin näyttää ohjaavan ja kiinnostavan mua.
Jenna: Ehkä kyse on jotenkin hyväksynnäst?
Wille: Ja vievän mua olennaisen äärelle.
Mut siin on myös jotain, mitä enemmistöl ei ikinä voi olla.
Jenna: Mä kaipaan ainakin ite takas siihen 2000-luvun alun maailmaan jolloin ei ollut hyväksyttävää olla kovaan ääneen idiootti ja suvaitsematon.
Wille: Ei se vieläkään oo.
Jenna: Tai ehkä mä kuvittelin vaan.
Wille: Kyl toi on must tosi tärkee huomio.
Jenna: No ei se tavallaan oo, mutta sit taas tavallaan on – Trump on pressa ja kaiken maailman populistit tykittää idioottimaisilla jutuilla hallituksiin läpi Euroopan.
Wille: Persujen nousu ja ”tolkun” liike.
Jenna: Mä pelkään myös jollain tavalla sellasta valkoisen miehen comebackia.
Että me ollaan kuin hiiret pöydällä bailaamassa nyt vielä hetken mutta sitten joku laittaa valot päälle ja saadaan pahasti turpaan.
Wille: Mut mä en tajuu, miten se ei ite tajua olevansa niin epäseksikäs.
Jenna: Ehkä seksi on kuollut.
Tuomas Enbuske on vaan seksin kuoleman ruumiillistuma.
Mut mitä ne sit haluu?
Jenna: Valtaa.
Muistan kun joskus 2000-luvun puolivälissä Matti Vanhanen äänestettiin Suomen seksikkäimmäks mieheksi. Olin järkyttynyt ja ihan varma, että toi on kusetettu juttu, ja sanoin siitä mun mutsille. Mitä mun mutsi? Se vaan totes, että etkö sä tajua Jenna, että valta on seksikästä.
Menin ihan shokkiin. Mutta kai se on totta.
Wille: Mut S-ryhmä ei määritä sitä mikä on oikeesti coolii.
Jenna: Mut miks Lidl on cool?
Koska se on överimmin normcore keski-eurooppa über alles?
Wille: Tai et joku äänestetään Suomen seksikkäimmäksi mieheksi tarkoittaa et se ei oo Suomen seksikkäin mies. Ei se voi olla.
Jenna: Oikeesti me ollaan ehkä todella ulkona siitä, että mitä tuolla tolkun keskiössä tapahtuu. Me ei ymmärretä niiden seksiä(kään).
Wille: Onhan se kuitenkin halvimpia ketjuja.
Jenna: Tää on mulle itelleni tosi kiinnostavaa, koska haluaisin just päästä noiden pään sisään.
Wille: Kai se on tota Vetements-jatkumoo.
Jenna: Mun täytyy nyt lähtee aurinkoon. Tää on ihan superkiinnostava keskustelu, mutta pakko.
Wille: Ok!
Oli tosi siisti puhuu!
Jenna: Mä laitan sulle illalla tän keskutelun tekstitiedostona, voit sit viel kattoo läpi, jos on sellasta, mitä haluut editoida.
Wille: Joo todellakin!
Joo, kiitos! Yritän kommentoida mahd. pian.
Jenna: Meidän kaikkien pitäis puhuu enemmän. Pitää järjestää tällaisia chat-treffejä eri ihmisten kanssa.
One Hour Chat.
Wille: Joo, tuli sellanen fiilis, et sun pitäis olla paljon enemmän täs äänes ku mun.
Tai jotenkin et mix mä oisin keskiös. Tai laita ihmees omaa kamaa joukkoon.
Jenna: Me ollaan aina keskusteluissa tasa-arvoisia, mä uskon. Haastattelija-haastateltava asetelma on turhaa.
Wille: Niinpä.
Jenna: vi ses
Wille: Kiitos paljon!
Jenna: nyt menen!
Wille: Jes!
Moikkuu!
Jenna: kiitos sulle!
Sun 7:57pm
Jenna: Otin tästä meidän chatistä tällasen ison screenshotin. Käyks sulle, jos laitan ton eteenpäin tollasenaan? Mä vähän epäilen, että Mustekalan julkaisualusta ei tue tollasta isoo kuvaa, mutta jos se nyt sattuis tukemaan niin toi olis makee.
Wille: Mun iPhone ei myöskään tue tätä.
Resoluutio on liian huono, et sitä pystyis lukee.
Jenna: Kun lataat sen koneelle, niin reson pitäis riittää.
Wille: Okei, mul menee hetki, jopa huomiseen, et pääsen koneelle.
Jenna: Mut niin, kysymys on ehkä, että käyks sulle jos ton julkaisee editoimatta?
Wille: Onx tol kuin kiire?
Käy salee, mut haluun kattoo, mitä siel on.
Jenna: Ei kiire 8)
Wille: Ennen ku menee eteenpäin.
Ok.
Tue 10:37am
Jenna: Ootko ehtinyt katsoa tota läpi?
Wille: En vielä.
Katson kohta, kun pääsen koneelle.
Jenna: Jes! Mä tosiaan epäilen, ettei toi kuvaformaatti mee läpi sellasenaan, mutta ehkä sen voi lisätä siihen linkkinä ja hostata jossain. Mietin myös, että ehkä tohon vois alkuun sisällyttää noi horinat missä sovittiin haastiksesta.
Wille: Jes!
Palaan pian!
Tue 12:41pm
Wille: Must toi chatti on tosi siisti!
Siistii, ettei kaikki oo niin valmista.
Vaikuttaa keskustelulta, jossa voi kasvaa ja ”olla kesken”.
Mietin, et onx tota cooliusosioo järkevää ”paljastaa” keskeneräisenä, mut mitä välii.
Ja uskon, et tos on joku logiikka, vaikka se on kesken.
Jenna: joo siis, se cooliuskeskusteluhan ei varsinaisesti ”kuulu” tohon aiheeseen, mutta mun mielestä se on ihan ansiokasta jättää asiat kesken
Wille: Joo, siis digaan tosi paljon.
En oikeestaan muistanut, et se oli noin hyvä.
Siin oli tosi kova flow jotenki.
Tai oli myös kiva, viihdyttävä lukee.
Jenna: Joo, samaa mieltä! Mitä mieltä olit siitä, että tohon alkuun sisällyttäis ne haastiksensopimisjorinat?
Wille: Love it!!!!!!
Ja sit siit tulee viel metampi, ku puhutaan metaleffasta.
Mä oon ehdottomasti sitä mieltä, et ihan kokonaan vaan.
Jenna: Jes <3 Mä koitan saada ton tänään ilalla tekstitiedostomuotoon ja eteenpäin toimitukselle, eli hyvällä tuurilla toi on online jo huomenna Wille: Oho, great!