Kaarina Hakan Installaatio, Galleria Sculptor 3.–21.8.2011
Martta Heikkilä
Vaikka Kaarina Hakan (s. 1974) Installaatio muodostuu useasta erillisestä veistoksesta ja maalauksesta, näyttely on nimensä mukaisesti kokonaistaideteos. Se sopii hyvin – teos ulottuu galleriatilaan, puhkeaa sen eri puolilla esiin kuin sienen rihmasto, riippuu katosta, nousee lattiasta ja tarrautuu seinille. Installaatio sykkii kimaltavaa, elinvoimaista eloperäisyyttä.
Installaatio Galleria Sculptorissa
Installaatio on esittävien ja ei-esittävien rajalla häilyvien veistosten rajalla sarja. Siinä kaikkea on paljon, ykseys moninaisuudessa pursuaa, mutta tämä tapahtuu hallitusti, jopa kurinalaisesti. Jännite koossa pysymisen ja purkautumisen välillä on käsin kosketeltava, sillä teoksessa pulppuilee materiaalin runsaus. Kaukaa katsoen aines näyttää ylelliseltä, tuhlailevalta unelmalta, kuin gaalajuhlien Thaimaasta lennätetyiltä megaluokan somisteilta. Galleriatilan keskellä taivaalta ripottaa ja roikkuu väriä kuin sateenkaari pisaroisi. Lähempää paljastuu suloisenkarvas totuus – kaikki tämä väri-ilo ja pinnan loisto on törkyä, muovipusseja, höyheniä, halvimpia kimalteita kirpputorin piharoskiksista. Ja kuitenkin tuntuu kuin kaikki tämä hehkuisi jostakin pintaa syvemmältä, taiteesta itsestään.
Installaatio
Installaatioon kätkeytyvä roska yllättää ja avautuu katsojan silmille kuin torjutun paluu, mutta yhtä lailla myös teoksen muoto herättää hänessä levottomuutta. Galleriatilaan levittyvän teoksen muoto on nimittäin sen muodon puute: sisäelimiä tai eksoottisia mereneläviä muistuttavista möhkäleistä ei synny figuuria, ei yksiselitteisesti hahmottuvaa kokonaisuutta. Sen sijaan että katsoja saisi teoksen kontrolliin käykin päinvastoin: teos ottaa katsojan haltuun, omaan maailmaansa jossa se murtautuu ääriensä yli. Teoksen sisään on mentävä jos sen mielii kokea – on kierrettävä siellä missä kulloinkin kimaltaa, jotta tavoittaisi Installaation loputtomat näköalat.
Installaatio
Hakan teos on ryhmä veistoksia, mutta yhtä hyvin teos on myös maalausta. Sen maalaus on kolmiulotteista – tästä näkökulmasta Installaatio tuo mieleen Tarja Pitkänen-Walterin maalausta, veistosta ja esineitä yhdistävät teokset, joissa kaksiulotteinen modernistinen maali muuttuu kouriintuntuvaksi, ulottuvaiseksi aineeksi. Samoin Hakan läpikuultavan vaaleanpunaiset ja -vihreät muovipohjaiset seinäteokset tuntuvat herkuttelevan samalla aineen illuusiottomuudella kuin Marianna Uutisen rajat ylittävät akryylimaalaukset.
Hakan rönsyävä puutarha vetää puoleensa, suorastaan pakottaa lähelleen. Sen outous on sukua kammottavan ihastuttavalle abjektille: naurattaa, hirvittää ja houkuttaa. Tätä houkutusta ei kannata jättää väliin, ei missään nimessä.