Tässä numerossa pohditaan mediassa suosittua taiteen menestyskertomusta ja esitellään Eino-Juhani Rautavaaran teosta Book of Visions.
Numeron on päätoimittanut Irmeli Hautamäki. (Kannen kuva: uudelleenrajaus Dale Carnegien kirjan suomennetusta versiosta vuodelta 1947. Kuvalähde: Uudenkaupungin museo. Kansikuva lisätty numeron yhteyteen 9.8.2026.)
”Vuoden vaihtuessa toivotetaan yleensä onnea ja menestystä. Olen kokenut tämän toivotuksen hyvin ristiriitaiseksi, sillä onni henkilökohtaisessa elämässä ja menestys ammatissa eivät oikein viihdy yhdessä. Nykyisin ne pikemminkin sulkevat toisensa pois, vaikka näin ei välttämättä tarvitsisi olla. Taiteessa menestyminen on myös äärimmäisen hankala käsite, ellei sitten aleta puhua liike-elämän termeillä, jolloin kaikki muuttuu matemaattisen yksinkertaiseksi.”
”Menestys halutaan useimmiten liittää nuoruuteen tai sitten vastaavasti erilaisiin vanhoihin ja hienoihin vuosikertataiteilijoihin, tavalla tai toisella monumentalisoitavissa oleviin hahmoihin. Keskelle jää jotakin, mitä on vaikeampi markkinoida. Taide-lehti yritti takavuosina lanseerata ’Vuoden keski-ikäinen taiteilija’ -palkintoa, mutta ilmeisestikään kovin moni ei halunnut olla julkisuudessa tuntemattomuudesta nostettava keski-ikäinen taiteilija tai ylipäänsä leimallisesti keski-ikäinen taiteilija.”
”Alla oleva Marcel Duchampin puhe esitettiin Irmeli Hautamäen toimesta Helsingissä pidetyssä Taiteilijan vastuu -seminaarissa 10.12.2005. Puhe herätti runsaasti keskustelua ja kommentteja puolesta ja vastaan […] Kysymys kuuluu, voiko taiteilija asettua uskottavasti vastustamaan yhä kovemmaksi käyvää materialismia ja kilpailua ilman yliopistotasoista intellektuaalista koulutusta ja miten tuon koulutuksen pitäisi muuttua?”
”Rautavaara on yksi niistä taiteilijoista, jotka ovat eläneet keskellä elotonta kylmyyttä hehkuvan eristyksen estetiikan eli joskus merkityksettömyyteen asti pakkomielteisen 12-säveljärjestelmän ja perinteisen tonaalisuuden välisiä ristiriitoja. Näiden musiikillisten elementtien lisäksi, jungilaisen mystiikan ja (post-)modernin ajan vaatimusten sovittaminen yhteen ja samaan partituuriin on ollut hänelle ominaista – ja se on saavutus jo sinänsä.”
”Susanna Välimäki kysyy väitöskirjassaan, miksi psykoanalyysin teoriaa on käytetty vähemmän musiikin kuin esimerkiksi kuvataiteen, kirjallisuuden tai elokuvan tutkimuksessa? Välimäen tutkimus on perusteellinen määritelmissään, selkeä ja antaa tietoa psykoanalyyttisesta tutkimuksesta aina Freudin ajoista nykypäivään asti, joten se sopisi mielestäni hyvin tällaisen tutkimuksen eteenpäin viejäksi.”
”Mari Sunnan taide edustaa sitä uutta ja vapaata otetta maalaamiseen, josta voisi puhua peräti 2000-luvun uutena tyylinä. Monet muutkin nuoret maalaavat nykyisin tällaisella vapautuneella otteella, joka on samanaikaisesti rento ja äärimmäisen hallittu. […] Uuden maalaripolven työ on kiinnostavalla tavalla vapaata postmodernismin pakonomaisista eleistä. Postmoderneilla 80- ja 90-luvuilla esittämistä piti perustella, näille nuoremman polven tekijöille se on itsestään selvää.”