Ikääntyneet kuvataiteilijat kokivat säilyttävänsä luovuutensa myös ikääntyessään. Tämän havaitsi oikeust. kand. Terhi Aaltonen, jonka kulttuuripolitiikan alan väitöskirja, ”Taiteilija ei vanhene” – haastattelututkimus kuvataiteilijoiden ikääntymiskokemuksista taidemaail-massa, tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa. Aaltosen haastattelemat taiteilijat korostivat, ettei luovuuteen perustuva kyky tehdä laadukkaita taideteoksia ole iästä kiinni. ”Ihminen-hän vanhenee, mutta eihän taiteilija sillä lailla”, totesi haastateltu 70-vuotias taidemaalari.
Aaltonen katsoo ikääntyneitä kuvataiteilijoita tutkimuksessaan läheltä. Hän löytää vasta-uksia kysymyksiin, jotka liittyvät taiteilijoiden käsityksiin taiteilijuudesta, luovuudesta ja vanhenemisesta sekä näiden ilmiöiden keskinäisistä yhteyksistä. Aihetta lähestytään tai-demaailman luovuuspuhunnan ja gerontologisten ikä- ja ikääntymismäärittelyjen kehyksis-sä. Haastatteluaineistoa jäsennetään useiden näkökulmien kautta.
Luovuuteen liittyy keskeisesti flow-kokemus. Ikääntyneet kuvataiteilijat pystyivät edel-leen tuottamaan itselleen flow-kokemuksia, koska he käyttivät työskennellessään erilaisia mukautumisstrategioita, kuten valintaa, optimointia ja kompensointia. ”Nyt mulla on jalat vähän huonot, enkä oikein jaksa seistä, sen tähden olen ruvennut enemmän maalaamaan… Noi puupalikat on hyviä, voi istua jonnekin ja ottaa syliinsä…”, kertoo 81-vuotias taide-maalari. Tutkimuksen tärkeä havainto on, että näillä mukautumisstrategioilla taiteilijat ky-kenivät edelleen nauttimaan taitojensa suhteen riittävistä haasteista, mikä on flow-kokemuksen syntymisen edellytys.
Vaikka flow’n kokeminen ja teosten laadukkuus perustelivat taiteilijuutta iästä huolimatta, kohdeltiin ikääntyneitä kuvataiteilijoita taidekentällä eri tavoin kuin aiemmin ja moni asia muuttui. Aaltosen haastattelemat taiteilijat kertoivat useita esimerkkejä, joissa ikääntyneet kollegat olivat kokeneet ikäsyrjintää, ja puhuivat myös omista syrjintäkokemuksistaan esimerkiksi näyttelytoiminnassa ja mediassa.
Iän vaikutusten, ikäjärjestyksen ja jopa ikäsyrjinnän tekeminen näkyväksi kuvataiteessa on Aaltosen mukaan monella tapaa haasteellista. Kuvataiteen kentän toiminta perustuu pyr-kimykseen erottautua, löytää aina uutta ja kiinnostavaa. Koska tämä on kentän logiikka, ovat taiteen laatu ja puhe taiteellisesta omaperäisyydestä keskeistä. Vaikka haastatellut taiteilijat tunnistivat kokeneensa ikään liittyviä ennakkoluuloja ja syrjintää, on tällaisten kokijalleen tosien kokemusten purkaminen monimutkaista, jopa mahdotonta. Tilanne voi-daan tulkita myös taiteilijan teosten laatuun tai omaperäisyyteen liittyvänä kommentointi-na, ei ikäsyrjintänä.
Taiteellisesti ansioituneiden ikääntyneiden taiteilijoiden toimeentuloa tuetaan taiteilijaeläke-järjestelmällä. Haastatellut kuvataiteilijat sijoittuivat taidekentän ytimeen ja he nauttivat taiteilijaeläkettä, joka oli myönnetty loppuiäksi. Tutkimuksessa sovellettu systeeminen lähestymistapa luovuuteen (DIFI-malli) vahvisti, että taiteilijaeläke kannusti luovuuteen ja katalysoi ikääntyneiden taiteilijoiden taiteellista työskentelyä. Aaltosen haastattelemien ikääntyneiden taiteilijoiden luovuus kukoisti vapaudessa. Haastatellut korostivat vapautta sekä henkisessä että taloudellisessa merkityksessä. Vapaus merkitsi esimerkiksi mahdolli-suutta määrätä omista työskentelyaikatauluistaan, ja myös siitä, millaisia teoksia teki. Tai-teilijaeläkkeen ansiosta ikääntyneet taiteilijat olivat vähemmän riippuvaisia taidemarkki-noista kuin kollegansa, jotka eivät eläkettä saaneet.
Tämän päivän kulttuuripolitiikka on valjastettu moniin tavoitteisiin, joissa kulttuurille ja taiteelle on annettu instrumentaalisia arvoja. Aaltonen toteaakin, että taiteilijaeläkejärjes-telmää voidaan pitää mielenkiintoisena jäänteenä niistä aiemmin vallinneista kulttuuripoliit-tisista linjauksista, joissa taide nähtiin pitkälti autonomisena talouden ja politiikan alueilta vetäytyvänä toimintana. Tutkimuksen ikääntyneiden taiteilijoiden kokemusten analysoi-minen osoitti, että mitä vahvemmin taidekenttä on riippuvainen poliittisesta tai taloudelli-sesta päätöksenteosta tai niiden tavoitteista, sitä todennäköisemmin se ei kykene valitse-maan kaikkein luovimpia teoksia ja tekijöitä kentälle.
Terhi Aaltosen väitöskirja tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa. Vastaväittäjänä toimii professori Antti Karisto Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Anita Kangas.
Aika: lauantai 2.10.2010 klo 12
Paikka: Jyväskylän yliopiston vanha juhlasali (S212), Seminaarimäki
Lisätietoja: Terhi Aaltonen, puh. 040-737 3127 tai terhi.aaltonen@kolumbus.fi
Tiedottaja Liisa Harjula, puh. (014) 260 1043, tiedotus@jyu.fi, josta saa väittelijän kuvan sähköisessä muodossa.
Terhi Aaltonen kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1979 Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulus-ta. Samana vuonna hän aloitti opinnot Helsingin Yliopiston oikeustieteellisessä tiedekun-nassa, josta hän valmistui 1985 oikeustieteen kandidaatiksi. Lukuvuonna 1995–1996 hän opiskeli Irlannissa, University College Dublinissa muun muassa kulttuuripolitiikkaa ja suo-ritti Higher Diploma in Arts Administration -tutkinnon. Aaltonen on toiminut pitkään Taidemaalariliitto ry:n pääsihteerinä, missä työssä hän on edelleen. Hänellä on ollut erilai-sia sivutoimia taidekentällä, mm. Suomen taideakatemian säätiössä, Kuvataiteilijain huol-tosäätiössä ja Tekijänoikeusneuvostossa. Hän on säännöllisesti luennoinut kuvataiteilijoi-den oikeudellisesta asemasta eri taidekorkeakouluissa ja taideoppilaitoksissa.
Kirja on julkaistu sarjassa Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research numero 379, 216 s., ISSN: 0075-4625, ISBN: 978-951-39-4019-5. Sitä voi ostaa Jyväsky-län yliopiston kirjaston julkaisuyksiköstä, puh. (014) 260 3487, myynti@jyu.fi. Tai lukea http://dissertations.jyu.fi/studeduc/9789513940294.pdf