Lasten tulevaisuuden puolesta muun muassa ilmastoliikkeen ja rauhanliikkeen kontekstissa toimiva Äitikapina hyödyntää aktivismissaan monipuolisesti taidetta ja luovia keinoja. Taide vaikuttaa liikkeen sisäisen kulttuurin rakentumiseen monella tavalla: se vahvistaa kollektiivista identiteettiä, kutsuu uusia ihmisiä toimintaan ja auttaa pysymään mukana raskaiden teemojen keskellä.
Äitikapina on osa kansainvälistä Mothers’ Rebellion -liikettä, joka perustettiin vuonna 2022 Los Angelesissa (Elokapina 2023). Haastattelin etäyhteydellä kahta Äitikapinan aktivistia, Hanna Alajärveä ja Tuutikki Ijästä, jotka ovat olleet mukana keväästä 2023 asti muun muassa suunnittelemassa ja koordinoimassa mielenosoituksia. He korostavat, että liikkeeseen ovat tervetulleita kaikki lasten tulevaisuudesta huolestuneet, eivätkä pelkästään äidit. Mukana on ollut esimerkiksi isoisiä ja isoisäksi haluavia. Tuutikki ja Hanna ovat olleet mukana myös Elokapinassa, ja kokevat Äitikapinan matalamman kynnyksen toimintana. Vaikka Äitikapina on Elokapinan rinnakkainen liike ja toimii sen yhteisöryhmänä, sen aktivismissa ei hyödynnetä kansalaistottelemattomuutta. Sen sijaan tapana on istua piirissä kylttien kanssa. Myös puheet ja laulaminen ovat keskeinen osa mielenilmauksia. Hanna toteaa, että piirissä istuminen on jo yhdenlainen performanssi itsessään. Tuutikki kokee piirimuodostelman yhteisölliseksi, sillä ”piirissä istutaan hiljaa, mutta siinä istutaan yhdessä”.
Piirissä istuminen on liikkeessä toistuva elementti. Sen ympärille Äitikapina suunnittelee erilaisia mielenilmauksia, joissa hyödynnetään usein luovia keinoja. Vuonna 2024 alkanut maailmanlaajuinen käsityöaktivistinen kampanja Knitting for Climate on tästä hyvä esimerkki. Kampanjassa neulottiin 15 senttimetriä leveitä ja puolitoista metriä pitkiä punaisia huiveja kuvastamaan ilmaston lämpenemisen kriittistä 1,5 asteen rajaa. Hanna kertoo, että huiveja neulottiin ympäri Suomea, ja Äitikapina järjesti yhteisiä neulontakokoontumisia Tampereella, Turussa ja Helsingissä. Huiveja ommeltiin yhteen muodostaen pitkiä punaisia rullia, joissa yhdistyvät erilaiset käsialat. Rullia on hyödynnetty mielenosoituksissa visuaalisina elementteinä, esimerkiksi piirin ympärille aseteltuina tai yhdessä kannettuina. Hanna ajattelee, että huivit yhdistävät konkreettisesti ihmisiä, kun aktivistit kantavat niitä mielenilmauksissa yhdessä. Aktivistit ovat vieneet huiveja myös Brysseliin halukkaille europarlamentaarikoille symbolina sitoumuksestaan ilmastotyöhön.
Taide auttaa kohtaamaan tunteet
Ilmastokysymysten lisäksi Äitikapina ottaa kantaa myös muihin lasten oikeuksiin liittyviin teemoihin. Syksyllä 2025 liike järjesti kaksi mielenilmausta Gazan lasten puolesta. Hanna kertoo:
”Koska me ollaan Äitikapina, niin totta kai me välitetään kaikista maailman lapsista. Siitä ei onneksi tullut mitään erimielisyyttä, että voidaanko pitää sitä aihetta esillä ilmaston ohella.”
Ensimmäinen Gaza-mielenilmaus järjestettiin Helsingissä Keskuskadulla 9.8.2025 ja toinen Narinkkatorilla 28.9.2025. Molemmissa osallistujat pukeutuivat mustiin vaatteisiin ja mukana oli jousiorkesteri, joka soitti hautajaismusiikkia. Mielenilmauksissa kuultiin muun muassa Samuel Barberin Adagio jousille (1936) ja Edvard Griegin Åsen kuolema (1867) (Toiminta Soi 2025). Narinkkatorilla oli mukana myös Veriprikaati, joka on osa kansainvälistä Lontoon Extinction Rebellionista lähtöisin olevaa performatiivista aktivistiryhmää Red Rebel Brigadea (Red Rebel Brigade 2026). Kulkue liikkuu hitaasti ja synkronoidusti julkisessa tilassa punaisiin asuihin pukeutuneina kasvot valkoiseksi maalattuina. Hanna on mukana myös Veriprikaatissa, ja hän kertoo, että punainen väri kuvastaa performanssikonseptin symboliikassa elämää.
Taide toimii mielenosoituksissa tunnetyön välineenä. Tuutikki ajattelee, että vaikeita globaaleja kriisejä voi olla helpompi lähestyä taiteen avulla yhdessä:
”Taide toimii siltana ja fasilitoijana ihmisten välillä. Ilmastonmuutos ja isot kriisit, sodat ja kaikki tämmöiset, mitkä ihmisiä koskettaa, niin taide on sellainen turvallinen tapa (käsitellä asioita). Se ikään kuin suojaa meitä niiltä kaikkein ahdistavimmilta tunteilta. Taiteen avulla voi olla asioiden äärellä, tulla yhteen. Ei tarvitse olla yksin, eikä tarvitse selittää ja sanoittaa niitä asioita. Ollaan vain siinä. Se on mun mielestä tosi hoitavaa ja antaa sellaista toivon tunnetta.”
Sen lisäksi, että taidetta tuodaan kadulle, myös suunnitteluvaihe, yhteiset harjoitukset ja ideointi ovat aktivisteille tärkeä yhteisöllinen kokemus. Hanna kokee, että on erityisen merkityksellistä olla seurassa, jossa on selvää, että kaikki välittävät. Projekteihin valmistautuminen ja yhdessä toimiminen on hänelle mieluisaa.
Alankomaiden Extinction Rebellionin artivismia tutkineiden Lara Stammenin ja Miriam Meissnerin (2024) mukaan taide voidaan nähdä keskeisenä osana aktivistien tunnetyötä, sillä se luo tilaa tunteiden käsittelylle, auttaa ylläpitämään yhteisöä ja ehkäisee loppuun palamista. Yhdessä koettu taide vahvistaa koko Extinction Rebellion -liikkeen keskeistä uusiutuvan kulttuurin (engl. regenerative culture) periaatetta, joka korostaa yksilön, yhteisön ja ympäristön kokonaisvaltaista hyvinvointia (Westwell & Bunting 2020). Tämän periaatteen keskiössä ovat tunteet ja niiden suuntaaminen toimintaan.
Kansalaisliikkeiden tutkimuksessa taide nähdään usein keskeisenä osana kollektiivisen identiteetin ja solidaarisuuden vahvistamista (Eyerman 2015). Esimerkiksi mielenosoituksissa soitettu musiikki voi vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja valmistaa aktivisteja yhteiseen toimintaan (Juris 2014). Yhteenkuuluvuus on noussut tärkeäksi etenkin nyt, kun kansalaisliikkeet ovat yhä pirstaloituneempia. Aktivistit liikkuvat usein eri liikkeiden ja aiheiden välillä, jolloin vahvan yhteisön muodostuminen voi olla haastavaa.
Luovat keinot tekevät mielenosoituksesta lähestyttävämmän
Äitikapina pyrkii aktiivisesti laajentumaan houkuttelemalla ihmisiä osallistumaan liikkeen toimintaan. Tuutikki ajattelee, että sellaisissa mielenosoituksissa, joissa on taidetta tai musiikkia madaltamassa kynnystä pysähtyä seuraamaan, yhteisö laajenee Äitikapinan ympärille.
Kun mielenosoitus on visuaalisesti harkittu ja kun siinä on musiikkia tai selkeä esteettinen kieli, se kutsuu pysähtymään. Hanna kertoo, että taiteen hyödyntämisen keskeinen tavoite on se, että ihmiset pysähtyisivät niin pitkäksi aikaa, että he näkisivät ja kuulisivat, miksi kadulla ollaan.
Näkyvyyden lisäksi taide tuo mielenosoituksiin myös turvaa ja rauhaa. Hanna kertoo, että esimerkiksi Veriprikaatin punaiseen pukeutuneet hitaasti liikkuvat hahmot koetaan usein rauhoittavan tilanteita. Hän ajattelee, että on merkityksellistä olla roolina sellainen, joka ikään kuin kantaa muiden tunteita.
Tuutikki muistelee, kuinka esimerkiksi Äitikapinan Gaza-mielenilmauksissa musiikki toimi tilanteen rauhoittajana:
”Musiikki toi mielenilmauksen ytimen esiin. Emme ole siinä lietsomassa vastakkainasettelua, vaan me nimenomaan olemme niiden Gazan lasten äärellä. Musiikki oli vähän niin kuin itsessään de-eskaloija ja rauhoitti tilannetta.”
Musiikkia on hyödynnetty tilanteen rauhoittajana myös esimerkiksi Elokapinan katusuluissa, joissa jännite poliisin ja vastamielenosoittajien kanssa on aiheuttanut stressiä (Mononen 2023). Rauhallinen musiikki vahvistaa viestiä mielenosoituksen rauhanomaisuudesta.
Äitikapinan yhteisö on tiivis ja taide on ollut keskeinen osa sen muodostumista. Liikkeen ytimessä on ajatus siitä, että jokainen voi löytää oman tapansa osallistua, ja kynnys osallistumiseen pyritään pitämään matalana. Hanna tuo kuitenkin esiin haaveensa siitä, että liike kasvaisi ja aktivoisi enemmän ihmisiä. Hän toivoo, että eri ryhmät voisivat yhdistää voimansa vielä tehokkaammin:
”On hirveän paljon erilaisia ryhmiä, joiden tarkoitus on saada ihmisiä mobilisoitua, että kaikki löytäisi oman viiteryhmän tai kiinnostuksen kohteen, jotta voisi tulla mukaan. Mutta jos kaikki puuhailee pienissä ryhmissä, niin se ei näy niin isona kadulla. Kun me ollaan kaikki samalla asialla, niin olisi ihana saada kaikki yhteen.”
Teksti: Seela Kallio
Kirjoittaja on antropologiaan suuntautunut valtiotieteiden maisteri ja globaalin kansanterveystieteen opiskelija. Hän työskentelee tutkimusavustajana hankkeessa Muutoksen äänet: musiikki kansalaistoiminnan välineenä suomalaisessa ilmastoliikkeessä 2000-luvulla (vt. Sini Mononen, 9/2024–8/2028, Suomen Akatemia).
Teksti on osa Mustekalan Aktivismi ja taide -juttusarjaa. Sarjan on toimittanut Sini Mononen ja sarjan leiman on suunnitellut Suvi Suitiala. Juttusarja toteutetaan Jenny ja Antti Wihurin rahaston tuella.
Lähteet
Elokapina (2023). Äitikapina yhdistää maailman äidit koskettavaan mielenilmaukseen ilmasto-oikeudenmukaisuuden puolesta. Elokapina, 12.5.2023. https://elokapina.fi/news/press-release/2023/05/12/aitikapina-yhdistaa-maailman-aidit-koskettavaan/ (Viitattu 28.2.2026).
Eyerman, Ron (2015). The art of social movement. Teoksessa D. della Porta & M. Diani (toim.), The Oxford Handbook of Social Movements. Oxford: Oxford University Press.
Juris, Jeffrey S (2014). Embodying protest: Culture and performance within social movements. Teoksessa B. Baumgarten, P. Daphi & P. Ullrich (toim.), Conceptualizing Culture in Social Movement Research. London: Palgrave MacMillan.
Mononen, Sini (2023). “Engaging emotions? Music and sound as affective transformative communication in the artivism of the Extinction Rebellion Finland”. Musiikki, 53(3), 10-35.
Red Rebel Brigade (2026). Red Rebel Brigade. https://redrebelbrigade.com (Viitattu 28.2.2026).
Stammen, Lara & Meissner, Miriam (2024). ”Social movements’ transformative climate change communication: extinction rebellion’s artivism”. Social Movement Studies, 23(1), 19–38.
Toiminta soi! (2025). Surumusiikkia barrikadeilla [podcast-jakso]. 3.12.2025. https://open.spotify.com/episode/4czAShOFeWRmrZ0dcnrUYS (Viitattu 28.2.2026).
Westwell, Emily & Bunting, Josh (2020). “The regenerative culture of Extinction Rebellion: Self-care, people care, planet care”. Environmental Politics, 29(3), 546–551.