Elokapinan Tuhon tukien ratsumiehet -somevideoiden karnevalistinen aktivismi

Videoiden anonyymina pysyttelevä käsikirjoittaja kertoo, että ajatus hahmoista syntyi Elokapinan yhteisöryhmä Humanistikapinan lukupiirissä, jossa luettiin Majken Jul Sørensenin teos Humour in Political Activism (2016). Teoksen innoittamana alettiin pohtia, miten Elokapinan viestintään saataisiin lisää huumoria. Käsikirjoittaja sanoo myös tutustuneensa ympäristölle haitallisia valtiollisia tukia käsittelevään raporttiin ja perustaneensa hahmot neljään raportissa mainittuun kategoriaan. Tuhon tukien ratsumiesten tausta on siis pikemminkin tieteellisessä tutkimuksessa kuin Raamatun Ilmestyskirjassa.

Elokapinan 5.6.–25.6.2025 järjestetty Kulovalkea-kampanja koostui sarjasta mielenosoituksia Helsingissä ja Tampereella. Kampanjan ensimmäinen vaatimus Suomen hallitukselle oli tuhon tuista leikkaaminen.¹ Tuhon tukien ratsumiehet sopivat siis hyvin osaksi kampanjan viestintää. Käsikirjoittajan ideoimia konsepteja hahmoista alettiin toteuttaa Kulovalkean artivismityöryhmässä. Videoita tekemässä oli niin elokapinallisia kuin myös esimerkiksi liikkeen ulkopuolisia näyttelijöitä. Osalla oli vastuualueestaan jo runsaasti aiempaa kokemusta: esimerkiksi videot leikannut Seidi Johansson toimii ammattileikkaajana, ja puvustajana toiminut Lilja Niinimäki kertoo ommelleensa kuusivuotiaasta. Osa taas ei ollut koskaan tehnyt vastaavia videotuotantoja.

Ratsumiesvideot edustavat klassista karnevalistista protestikulttuuria. Venäläinen kirjallisuudentutkija ja filosofi Mihail Bahtin kirjoittaa keskiaikaisesta karnevaalista sekä keskiajan ja renessanssin naurukulttuurista teoksessaan François Rabelais – keskiajan ja renessanssin nauru (1965). Bahtinin mukaan keskiajan karnevaalissa muodostui tilapäinen utopistinen valtakunta, jossa ihmisten väliset hierarkiat hetkellisesti lakkasivat.² Nurin kääntämisen logiikka on karnevaalissa valloillaan: ylhäiset alennetaan ja alhaiset ylennetään, narreja kruunataan ja kruunuja riistetään.³ Karnevaalissa maailma syntyy hetkellisesti uudelleen, ja lisäksi Bahtin kytkee karnevaaliin olennaisesti leikillisyyden, naurun ja juhlaelämän. Myös yhteisöllinen kaikkien yhdessä iloitseminen liittyy kiinteästi karnevaaliin: kuten Bahtin kirjoittaa, karnevaalia ”elävät kaikki, sillä se on idealtaan yleiskansallinen”.⁴

Karnevalistista liioittelua

Karnevalismiin voidaan liittää hyperbolisuus eli liioittelevuus: Bahtin kirjoittaa liioittelusta etenkin Rabelais’n tuotannolle tyypillisten materiaalis-ruumiillisen ulottuvuuden kuvien yhteydessä.⁵ Ratsumiesvideoissa ei ole kyse ruumiintoimintojen liioittelevasta kuvauksesta, mutta hyperbolisuus kuvaa hyvin kaikkia ratsumiesvideoita esimerkiksi teatraalisen näyttelijäntyön osalta. Hahmojen överiys tulee selväksi jo ensimmäiseksi julkaistusta videosta (31.5.2025), jota voisi luonnehtia videosarjan traileriksi tai tunnariksi, jossa esitellään kaikki neljä Tuhon tukien ratsumiestä tarttuvan tunnusmusiikin soidessa taustalla. Vuorosanoja videossa ei kuulla, mutta hevivaikutteisen tunnusmusiikin sanoitukset antavat viitteitä ratsumiesten intresseistä. Musiikin ovat tehneet videoprojektia koordinoinut Kalle Rissanen ja hänen mukaan pyytämänsä muusikkokollegat. Laulajana toimii Liikennepäästöjen ratsumiehen näyttelijä Eero Löövi.

Laulun säkeet, kuten ”alaani on liikahakkuut” ja ”dieseliä hiilinieluun”, kertovat erityisesti Liikahakkuiden ja Polttoaineiden ratsumiehen vastuualueista, kun taas säe ”juhlitaan kun maailma kiehuu” tuntuu kuvaavan kaikkien neljän ratsumiehen suhtautumistapaa ilmastokriisiin. Asenteella esitetty tunnusmusiikki on omalla tavallaan liioitteleva ilmentäessään ratsumiesten juhlaa palavan maailman liekkien lämmössä, ja lopussa kuultava huudahdus ”Bensaa!” on kuin tuhosta humaltuvan ratsumiehen janoinen käsky lisätä pökköä pesään ja löpöä liekkeihin. Tuhlailevasta mentaliteetista viestii niin ikään säe ”miljardeja minne sattuu”.

Överiyttä korostetaan myös esimerkiksi leikkauksen, puvustuksen ja maskeerauksen keinoin. Siinä missä muiden sarjan videoiden leikkaukseen ei välttämättä tule kiinnitettyä huomiota, erottuu trailerissa esimerkiksi jaetun ruudun hyödyntäminen tehokeinona. Paljouden vaikutelma syntyy tässä jaetussa ruudussa siitä, että kerralla ei nähdä yhtä tai edes kahta otosta samaan ruutuun leikattuna, vaan niitä on neljä, yksi kullekin ratsumiehelle.

Puvustus ja maskeeraus korostavat ratsumiesten vastuualueita. Liikahakkuiden ratsumiehellä on puun vuosirenkaita muistuttava maskeeraus ja ruskeansävyinen kaapu, ja Eläintuotannon ratsumiehellä verenpunainen (teko)turkissomisteinen kaapu, jonka helmassa on raadeltuja pehmoeläinten kehonosia. Liikennepäästöjen ratsumiehellä on ajolasit ja sininen kaapu, jonka keskellä kulkee autotie, ja Polttoaineiden ratsumiehellä musta liekkihelmainen kaapu ja pääkallomaskeeraus.

Myös näyttelijöiden eleet ja ilmeet ovat liioitellun teatraalisia. Liikahakkuut ja Liikennepäästöt näyttävät iloitsevan riehakkaan leikkisästi tuhojen aiheuttamisesta: ensiksi mainittu käyttää hyvin innokkaasti ilmehtien leikkimoottorisahaa puunkaatoon ja jälkimmäinen ajelee yhtä innostuneesti pikkuautolla työmaa-aidan kaiteella. Hahmojen käyttämät esineet ovat viestinnällisiä symboleja tai heidän attribuuttejaan, jotka kertovat hahmojen luonteesta ja toiminnan tavoista. Myös Eläintuotannon ja Polttoaineiden ratsumiehen otoksissa on dramatiikkaa. Eläintuotannon kaavun helma hulmuaa näyttävästi ennen kuin hän pudottaa silmämunan punaisen nesteen täyttämään jalalliseen lasiin, ja Polttoaineet nuolaisee pientä kädessään pitämäänsä maapalloa ennen kääntymistään kameraan päin, jolloin hän pudottaa pallon kädestään mic drop -tyyliin. Videossa käytetyt hidastukset korostavat liioittelevaa elekieltä entisestään.

Inhimillisyyden pilkahduksia

Överiydestään huolimatta hahmot esittävät myös inhimillisyyttä. Esimerkiksi Liikahakkuiden ratsumies on elopsykologin vastaanotolla videossa Erityinen luontosuhde (7.6.2025). Elopsykologit ovat Elokapinan piirissä toimivia psykologeja, jotka voivat tarjota Elokapinan aktivisteille muun muassa henkilökohtaista neuvontaa. Videojulkaisun kuvatekstistä selviää, että Liikahakkuut on nuoruudessaan samonnut saloilla ”ilman Liika-nimeään”, jolloin Suomen metsät olivat ”tuhansien laulujen ja taulujen arvoisia”. Myöhemmin ”arvot alettiin punnita toisin”, eli puulla alettiin nähdä lähinnä sen taloudelliseen tuottavuuteen perustuva arvo. Elopsykologi kysyy, mitä ratsumiehen esitietoihin kirjatulle erityiselle luontosuhteelle oikein on tapahtunut. ”Kyllä kai kaikki pitkätkin suhteet muuttuu ajan kanssa”, Liikahakkuut vastaa kasvoillaan ilme, jonka voi tulkita janoavan hyväksyntää ja ymmärrystä.

Videossa Liikahakkuut osoittaa ristiriitaisuutensa. Hänellä on ollut aiemmin erityiseksi kutsuttu luontosuhde, mutta nykyään hän kamppailee puiden vahingoittamiseen yllyttävien impulssien kanssa. Väkivaltaiset impulssit tulevat esiin toiminnallisessa terapiassa, jossa elopsykologi halaa puuta vastentahtoisen Liikahakkuiden ratsumiehen kanssa. Halaamisen sijaan Liikahakkuut kaivaa esiin kirveen ja myöhemmin voiveitsen, joilla hän uhkaa kajota puuhun psykologin estellessä. Kohtauksessa hyödynnetään musiikin vaihtelua kuvastamaan vastakkaisia affektiivispsykologisia voimia: Liikahakkuiden ratsumiehen tuhoavia impulsseja säestää energinen musiikki ja psykologin rauhoittamaan pyrkivää toimintaa rauhallinen musiikki.

Vaikka puunhalaaminen ei suju Liikahakkuilta enää siihen malliin kuin se on kenties hänen nuoruudessaan sujunut, ei hän tunnu aivan menetetyltä tapaukselta: jokinhan hänet on ylipäätään saanut elopsykologin juttusille. Videoiden käsikirjoittaja kertoo, että Liikahakkuista tehtiin hahmona sympaattisempi, koska metsäteollisuuden tuet ovat moniselitteisiä eikä ole täysin selvää, mitkä metsäteollisuuteen suunnatut tuet ovat haitallisia ja mitkä hyödyllisiä. Liikahakkuut ei käsikirjoittajan mukaan ole paha, vaan hänellä on addiktio. Hän ei siis osaa lopettaa puiden hakkaamista, vaikka onkin ihan kiva tyyppi.

Pääministeri ja tuhoamisen logiikka naurunalaisiksi

Karnevalistinen nurinpäin kääntämisen henki ilmenee Tuhon tukien ratsumiehet -videoista ilmeisimmin 14.6.2025 julkaistussa Palkka sulle, tuho mulle -videossa, jossa Polttoaineiden ratsumies jututtaa Petteri Orpon karikatyyrihahmoa Eduskuntatalon portailla. Videossa pääministeri alennetaan tekemällä hänet naurunalaiseksi: tästä kielii jo pääministerin kehoon nähden suhteettoman suuri paperimassasta valmistettu pää. Pukusuunnittelija Paula Variksen ja työryhmän valmistaman paperimassapään kasvot ovat vääntyneet huolestuneeseen tai jopa epätoivoiseen ilmeeseen. Myös Orpon pilkkanimen ”Lapanen” käyttö julkaisun kuvatekstissä paljastaa, että mitään pääministeriä ylentävää materiaalia tuskin on luvassa.

Polttoaineiden ratsumiehen kanssa käymässään keskustelussa Orpon hahmo tulee paljastaneeksi, kuinka helppo häntä on suostutella vetoamalla tuloihin. Polttoaineiden ratsumies haluaisi lisää polttopuuta, mutta Orpo kertoo puusta olevan jo pulaa. Ratsumiehen suostutellessa Orpo sopertelee jotakin epämääräistä kilpailukyvystä ja velkalaivasta, mutta vakuuttuu keskustelukumppaninsa puheista siinä vaiheessa, kun tämä tuo esiin tulot, joita saadaan, kun ”ilmastotavoitteista tehdään mahdottomia”. Orpo alkaa saman tien kaivaa salkustaan poltettavaa materiaalia. Hallitusohjelman hän kertoo olevan liian hyvä poltettavaksi, mutta ojentaa ratsumiehelle maapallon, jonka ratsumies toteaa ehkä riittävän vähäksi aikaa. Orpo kipittää nopeutetusti tiehensä, kun Polttoaineiden ratsumies jää ilkeästi nauraen pitelemään maapalloa käsissään. Orpon kipitys vahvistaa vaikutelmaa hahmon naurettavuudesta, ja lisäksi videoiden tekijät kritisoivat hänen oikeudentajuaan ja motiivejaan tuomalla esiin hänen valmiutensa luopua vaikka koko maapallosta tulojen toivossa.

Orpon lisäksi myös Tuhon tukien ratsumiehet ja heidän argumenttinsa tehdään naurunalaisiksi. Näin on esimerkiksi 3.6.2025 julkaistussa videossa Tuli on irti. Videossa ratsumiehiä haastatellaan Eduskuntatalon portailla Elokapinan mielenosoituksen yhteydessä. Haastattelija pyytää Polttoaineiden ratsumieheltä kommenttia siihen, että ”puunpoltolle myönnetyt tuet ovat merkittävin ympäristöä kuormittava tuki Suomessa”. Polttoaineiden ratsumies ei kommentoi vastauksessaan tukia lainkaan vaan vastaa naurettavalla argumentilla: ”Ettekö te koko ajan painosta kaikkia siirtymään kasvisruokavalioon? Puu on kasvis. Mikään ei kelpaa. Menisivät vaikka Kiinaan tai Amerikkaan huutamaan.”

Toinen hyvä esimerkki ratsumiesten absurdista tuhoamisen logiikasta on Liikennepäästöjen ratsumiehen vastaus kysymykseen, millaisia ajatuksia Elokapinan vaatimukset hänessä herättävät. Liikennepäästöt kertoo tyytyväisenä jättäneensä kaikki katumaasturinsa tyhjäkäynnille ”tän hölmöilyn ajaksi”. ”Siitäs saitte, luonto ja metsät ja ilma ja hipit!” hän jatkaa ilkeästi nauraen. Ratsumiehet eivät siis tarjoa tuhovimmalleen järjellisiä perusteluja. He vaikuttavat tuhoavan silkasta tuhoamisen ilosta ja saavat siinä sivussa nautintoa ärsyttävien hippien kiusaamisesta. Käsikirjoittaja kertoo, että ratsumieshahmoista ei rakennettu samaistuttavia vaan hassuja ja noloja. Ratsumiehet pitävät tuhoamista hauskana ja siistinä ja haluavat kaiken tuhoutuvan. Käsikirjoittajan mukaan ajatuksena on, että katsojat huomaisivat, miten absurdia tämä on.

Itseironiaa ja yhteisöllistä hauskanpitoa

Bahtin kirjoittaa karnevaalinaurun kohdistuvan myös naurajaan itseensä. Hän asettaa kansanjuhlan ambivalentin naurun vastakkain uuden ajan puhtaasti satiirisen, negatiivisen naurun kanssa, joka eristää naurettavan omaksi ilmiökseen. Voidaan ajatella, että karnevaalinaurussa maailman nauruaspekti on eheämpi, sillä siinä nauraja voi nauraa kaikelle, mitä maailmassa on, mukaan lukien itselleen.⁶ Vaikka Elokapinan ratsumiesvideoissa nauretaan pääasiassa vastustajille, kuten saastuttavien sektorien personifikaatioille ja heidän argumenteilleen sekä pääministerille, on mukana myös hieman itseironiaa. Itselleen nauramista on havaittavissa ainakin viimeiseksi julkaistussa videossa Tuho ei ole monopoli (23.6.2025).

Videossa Tuhon tukien ratsumiehet pelaavat piknikillä Monopolya. Eläintuotannon ratsumies aikoo ostaa Erottajalle hotellin sekä rakentaa Atrian tehtaan. Liikennepäästöt asettaa kuitenkin kohteeseen mustan kiven ja julistaa, että Eläintuotanto ei pääse Erottajalle, koska Elokapinalla on blokki Mannerheimintiellä. Eläintuotannon ratsumies voihkaisee Elokapinan aina pilaavan kaiken. Juuri tämä Mannerheimintien blokkaamisen aiheuttama ”kaiken pilaaminen” näyttäytyy itseironiana. Elokapinalliset tunnistavat toimintatapojensa taipumuksen herättää myös ärsytyksen tunteita, mutta pyrkivät sketsimuotoisella videolla kääntämään reaktion nauruksi. Kaiken pilaamiseen viitataan lisäksi videon kuvatekstissä, jossa kerrotaan: ”Seuraavaksi ’pilaamme kaiken’ Tampereella, nääs!”

Videoiden kuvatekstit sekä erityisesti videoiden lopussa olevat tekstit tuovat eksplisiittisesti esiin Elokapinan vaatimuksia ja aktivistista viestintää. Videoiden loppuun on laitettu Elokapinan logo ja jokin tiivis sanoma. Esimerkiksi videon Palkka sulle, tuho mulle lopussa on ytimekäs viesti: ”Ilmastolaista ei peruuteta.” Erityinen luontosuhde -video puolestaan päättyy vaatimukseen metsäluonnon puolesta: ”Metsätuho seis, luonnonmetsät kasvuun.” Voisi väittää, että ratsumiesvideoiden aktivismin ydin on juuri näissä teksteissä. Yhtä hyvin videoiden aktivismi kietoutuu pohjimmiltaan niiden karnevalististen aspektien ympärille.

Taustahaastatteluista selviää, että hauskanpito on ollut läsnä videoiden tekoprosessissa. Kaikki haastatellut kertovat, että videoita oli hauska olla tekemässä. Kuvauksissa naurettiin: Polttoaineiden ratsumiestä näytellyt Terhi Lehtinen-Fagerstedt esimerkiksi kertoo, että hänellä oli välillä vaikeuksia pitää pokka kanssanäyttelijöitä katsoessaan. Vaikka kuvauksissa repeiltiin, oli ote tekemiseen kuitenkin ammattimainen. Videoiden ohjaaja Tii Taxell kertoo, että työ otettiin tosissaan vaikka itseään ei otettu liian vakavasti ja kommelluksille pystyttiin myös nauramaan. Voisi siis sanoa, että kuvauksissa kirvonnut nauru oli Bahtinin termein myös naurajiin itseensä kohdistunutta ambivalenttia karnevaalinaurua.⁷

Toisaalta videoiden teossa oli myös haasteita. Useampi haastateltu mainitsee tuuliset sääolosuhteet Monopoly-piknikvideon kuvauksissa. Liikennepäästöjen ratsumiehen näyttelijä Eero Löövi sanoo klaffivirheiden ehkäisyn eli tavaroiden pitämisen samoilla paikoilla olleen kovassa tuulessa piknikiä kuvatessa suorastaan mahdotonta. Lisäksi Löövi kertoo, että hänen täytyi kuvausten ajaksi pakottaa kehonsa olemaan tärisemättä kylmästä ajattelemalla lämmintä päivää. Haasteita aiheutti myös kunnianhimoinen suunnitelma kuvata kaikki neljä videota ja traileri yhdessä päivässä. Lopulta kuvauspäiviä tarvittiinkin yksi lisää. Esimerkiksi projektia koordinoinut Kalle Rissanen kertoo kuvausten olleen hyvin intensiiviset. Hänen mukaansa ne olisi voitu suunnitella paljon paremmin, joskaan projektia suunnitelleella ydinporukalla ei juuri ollut alan kokemusta entuudestaan. Rissanen kuvaakin prosessia opettavaiseksi.

Haastattelujen perusteella välittyy kuva, että Elokapinaa pidetään yhteisöllisenä liikkeenä paitsi elokapinallisten, myös videoprojektiin liikkeen ulkopuolelta tulleiden keskuudessa. Projektissa yhtenä puvustajana toiminut elokapinallinen Lilja Niinimäki kuvaa yhteisöllisyyttä Elokapinan elinehdoksi. Hänen mukaansa se, että liike perustuu vapaaehtoistoimintaan, vaatii yhteenkuuluvuuden tunnetta ihmisten välille. Prosessiin muutoin etänä osallistunut ja Rovaniemellä puvut valmistanut Niinimäki saapui yhteen kuvauspäivään paikalle ja sanojensa mukaan koki olevansa siellä omiensa parissa vaikkei tuntenutkaan muita entuudestaan. Projektiin Elokapinan ulkopuolelta tullut ohjaaja Tii Taxell kehuu videoiden tekijöiden yhteen hiileen puhaltamisen meininkiä, ja niin ikään liikkeen ulkopuolinen Eero Löövi kertoo ihailevansa Elokapinassa toimivien tekemisen tapaa ja pelotonta vastuun ottamista.

Useampi haastateltava mainitsee hyvänä esimerkkinä Elokapinan yhteisöllisyydestä muonituksen järjestymisen kuvauspaikalle. Elokapinallinen Kalle Rissanen otti yhteyttä Elokapinan muonitustyöryhmään, kertoi heille syöjien lukumäärän ja muut pyydetyt speksit ja tadaa – ruoka ilmestyi sovittuun aikaan ja paikkaan. Ruoan tuoja oli Rissaselle täysin tuntematon henkilö, joka antoi hänelle kuitit ja puhelinnumeronsa ja pyysi maksua sitten, kun Rissanen ehtii sen laittaa. Tapaus kuvastaa Rissasen mukaan hyvin Elokapinassa vallitsevaa keskinäistä luottamusta ja solidaarisuutta täysin tuntemattomienkin ihmisten välillä.

Hauskanpito uusiutuvana kulttuurina

Noora Huttunen kirjoittaa autoetnografisessa pro gradu -tutkielmassaan, kuinka Elokapinasta luodaan valtamediassa kuvaa häiriönä tai uhkana, eikä uutisoinnissa välity Elokapinan sisäinen kuva, jonka olennainen osa on syvä yhteisöllisyys.⁸ Huttunen käsittelee tutkielmassaan myös uusiutuvaa kulttuuria, joka on Elokapinan keskeinen toimintaperiaate. Uusiutuvalla kulttuurilla tarkoitetaan kokonaisvaltaisesti kestäviä toimintatapoja, joilla varmistetaan yhteisön hyvinvointi. Toiminta on uusiutuvassa kulttuurissa siis sellaista, ettei luonnon tai ihmisten resursseja hyödynnetä nopeammin kuin ne ehtivät uusiutua.⁹ Myös Elokapinan nettisivuilla kerrotaan, että yhteisöllisyys ja uusiutuva kulttuuri ovat liikkeen toiminnan ytimessä.¹⁰

Huttusen mukaan uusiutuvan kulttuurin kannalta keskeisiä ovat yhteisön pelisäännöt. Hän mainitsee turvallisemman tilan ohjeet, joita noudatetaan Elokapinan tilaisuuksissa.¹¹ Liikkeen ulkopuolelta videoprojektiin näyttelijäksi tullut Terhi Lehtinen-Fagerstedt sanoo haastattelussaan, että liikkeen yhteisöllisyys ilmeni videoiden tekoprosessissa juuri turvallisemman tilan periaatteiden muodossa. Hän mainitsee myös kuvauksia edeltäneen briiffauksen sekä jälkipuinnin esimerkkeinä yhteisöllisyydestä. Myös Huttusen gradusta käy ilmi, että tunnepurut ovat osa Elokapinan uusiutuvaa kulttuuria ja pyrkimystä hyvinvoinnista huolehtimiseen.¹²

Uusiutuvaksi kulttuuriksi voi lukea myös sen, että toiminta on hauskaa. Videoiden leikkaaja Seidi Johansson puhuu sen puolesta, että aktivismissa on tärkeää keskittyä niihin asioihin, joita pystyy käyttämään omassa toiminnassaan positiivisina voimavaroina. Vaikka aktivismissa puhutaan vakavista asioista, voi tekeminen olla myös kivaa. Vihaisuus voi Johanssonin mukaan laittaa ihmisen liikkeelle, mutta se ei loppuun palavana resurssina kanna pitkälle. Tärkeää olisikin, että nauttii tekemisestä ja pitää ympärillään olevista ihmisistä. 

Elokapinan somessa vaikuttaa olevan lähinnä melko informatiivisia videoita. Niiden joukosta löytyy myös yhteisöllistä hauskanpitoa korostavia videoita, kuten 18.6.2025 julkaistu videokooste viikkoa aiemmin tapahtuneesta Kulovalkea-kampanjan aikana järjestetystä mielenosoituksesta. Kyseinen mielenosoitus tunnetaan kuvatekstin mukaan osallistujien kesken myös nimellä Reivikapina. Videossa näkyy paitsi poliiseja kantamassa aktivisteja pois kadulta, myös mielenosoittajia tanssimassa sillan alla. Videon taustalla soi toiveikas musiikki, ja videon lopussa nähdään hurraavia ja hymyileviä mielenosoittajia. Video siis viestittää, että Elokapinan mielenosoituksissa voi olla hauskaa, suorastaan bilemeininkiä. Tämäntyyppiselle sisällölle voisi olla tilausta jatkossakin. Mielikuva Elokapinan aktivisteista voi olla varsin vakava, mutta kenties keveämpi sisältö, joka näyttää aktivismin hauskat puolet, voisi houkutella helpommin lisää ihmisiä liikkeeseen. 

Osa haastatelluista tuo esiin, että ratsumiesvideot eivät keränneet niin paljon katselukertoja ja tykkäyksiä kuin oli toivottu. Videot voivat kuitenkin olla arvokas ikkuna aktivismin karnevalistiseen potentiaaliin. Nurinpäin kääntäminen, leikillisyys, nauru ja juhlaelämä övereine pukuineen ovat läsnä ratsumiesvideoissa, eli meno on eittämättä karnevalistista. Kenties videoiden suurin vaikutus piileekin siinä, että ne välittävät aktivismista kuvaa toimintana, joka voi olla hauskaa ja luovaa. Lisäksi ne olivat tekijöilleen haasteista huolimatta hauska ja yhteisöllinen kokemus. Tällä kaikella on arvoa – ja potentiaalia saada muitakin liittymään karnevaaliin kaiken sen puolesta, mitä rakastamme.

Teksti: Emma Petäjäaho

Elokuva- ja televisiotutkimuksesta hiljattain maisteriksi valmistunut kirjoittaja teki gradunsa aktivismista Virpi Suutarin dokumenttielokuvassa Havumetsän lapset. Hän on itsekin ollut mukana Elokapinan toiminnassa, mutta ei ole osallistunut ratsumiesvideoiden tekoon.

Teksti on osa Mustekalan Aktivismi ja taide -juttusarjaa. Sarjan on toimittanut Sini Mononen ja sarjan leiman on suunnitellut Suvi Suitiala. Juttusarja toteutetaan Jenny ja Antti Wihurin rahaston tuella.

Kirjallisuus

Bahtin, Mihail (1965/1995) François Rabelais – keskiajan ja renessanssin nauru. Suom. Tapani Laine & Paula Nieminen. Taifuuni, Helsinki.

Huttunen, Noora (2022) Kapina elämän puolesta: Autoetnografinen tutkimus Elokapinasta. Tampereen yliopisto, Tampere. https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202210277929 (viitattu 25.3.2026).

Viitteet

1. Elokapina (päiväämätön) ”Kulovalkea” https://elokapina.fi/kulovalkea/ (viitattu 25.3.2026). ↩︎
2. Bahtin 1965, 11–12. ↩︎
3. Bahtin 1965, 12–13. ↩︎
4. Bahtin 1965, 6–10. ↩︎
5. Bahtin 1965, 20. ↩︎
6. Bahtin 1965, 13. ↩︎
7. Ks. Bahtin 1965, 13. ↩︎
8. Huttunen 2022, 1. ↩︎
9. Huttunen 2022, 38. ↩︎
10. Elokapina (päiväämätön) ”Meistä” https://elokapina.fi/about-us/ (viitattu 25.3.2026). ↩︎
11. Huttunen 2022, 63. ↩︎
12. Huttunen 2022, 38. ↩︎