Teksti: Sini Mononen 23.2.2015
Kuvat: Nabb+Teeri
Mesh liikkuu Espoon Emmassa, jossa taiteilijapari Janne Nabb ja Maria Teeri rakentavat, purkavat, leikkaavat, maalaavat, kokeilevat ja muovaavat näyttelymateriaalia. Vuoden 2014 nuorten taiteilijoiden näyttely on vahvasti prosessuaalinen. Näyttely alkoi tyhjästä tilasta tammikuun lopussa – kun projekti päättyy maaliskuun puolessavälissä näyttelytilassa on vieraillut erilaisia rakennelmia, ääniteoksia, kokonaisuuden suunnitteludokumentteja, sähköpostiviestejä ja löydettyjä objekteja. Teerille ja Nabbille ominaisia materiaaleja siis.
Taiteilijat liikkuvat itse tilassa ja muuttavat lähes joka päivä jotakin. Kokeileva teoskokonaisuus on hämännyt joitakin museovieraita: osa ei ole rohjennut tilaan, kun on nähnyt siellä taiteilijoita teoksia työstämässä. Toiset ovat kuitenkin kävelleet muuttuvan rihmaston sisään ja ryhtyneet keskusteluun taiteilijaparin kanssa. Keskustelu on oleellinen osa teoksen kokemista. Puheen kautta museovieras voi päästä osaksi näyttelyn varsinaista aihetta, eräänlaista materiaalista verkostoa. Tilassa kuullaan myös säveltäjä ja äänitaiteilija Timo Tuhkasen tekemiä haastatteluja näyttelyn teemasta. Skypekeskusteluina suoritetut haastattelutaltioinnit kuullaan galleriassa päällekkäin toistettuina. Puheen muuttuminen sanojen merkityksistä äänimateriaaliksi ja puheen verkostoksi havainnollistaa hyvin näyttelyn ideaa: nyt tutkitaan materiaalisuutta, sen liikettä ja yllätyksellisyyttä.
Nabbin ja Teerin käynnissä oleva verkostotutkimus liittyy nykyiseen uusmaterialistiseen liikehdintään. Useat nykyfilosofit, joita voidaan kutsua ehkä uusmaterialisteiksi, posthumanisteiksi tai objektiorientoitunutta ontologiaa (OOO) harjoittaviksi ajattelijoiksi, löytyvät yhä useamman nykytaiteilijan työskentelyn taustalta. Iranilainen tieteen ja fiktion rajoja kokeileva kirjailija Reza Negarestani, OOO-filosofina tunnettu Graham Harman ja muun muassa ilmastonmuutoksen materiaalisuutta OOO:n kautta hahmottanut Timothy Morton ovat esillä ainakin usean Mustarinda-seuran piirissä työskennelleiden taiteilijan töissä. Niin ikään EMMAssa vuoden vaihteessa sekä tammikuussa Helsinki Contemporaryssä nähdyn Tuomas A. Laitisen kuparia pohtivien teosten taustalla voi havaita uusmaterialistisen filosofian, kuten energian kokemuksesta kirjoittaneiden Antti Salmisen ja Tere Vadénin vaikutusta.
Siinä missä Laitisen Emmaan rakentamasta teoskokonaisuudesta löytyi vain vähän suoria viitteitä nykyfilosofiaan, Teeri ja Nabb ovat tuoneet näyttelyynsä vaikuttaneiden ajattelijoiden kirjallista tuotantoa galleriatilaan luettavaksi. Pöydältä löytyy ainakin Salmisen ja Vadénin Energia ja kokemus. Käteen tarttuvat myös Timothy Mortonin Hyperobject sekä Realist Magic. Amerikkalaisen futuristin Buckminster Fullerin Synergetics lepää avoimena paljastaen aukeaman, jolla esitellään geodeettisia kupoleita.
Kupolit olivat nyt nähtävän näyttelyn alkusysäys. Janne pystytti galleriatilaan työpisteen, jolla hän työsti jokaisen kupoliin tulevaan metalliputken yksitellen ja rakensi täydellisen säännöllisen pallon. Vähitellen rakennelman ympärille kasvanut rihmasto on muuttunut ja täydentynyt. Vierailupäivänäni galleriassa on esillä myös silikoniverkkoja, Marian työstämä paperileikkaustyö, läpinäkyvälle paperille jäljennetty näyttelyn suunnitelma, jossa voi nähdä EMMAn logon ja muistiinpanoja teoskokonaisuuden ideoinnista muihin arkisiin huomioihin. Mukana on myös Tampereen Vuoden nuori taiteilija -näyttelyssä esillä ollutta Roskavideo-kokonaisuutta muistuttava valkokangasryhmä, jolle on heijastettu jonkinlaista visuaalista laavavirtaa. Lisäksi tilasta voi bongata värikkäitä silikoniverkkoja, loisteputkilamppuja ja Emman varastoista löytynyttä sekalaista materiaalia, kuten näyttelyseinän, jonka keskellä olevasta ovesta voi halutessaan kulkea.
Kaikkea tekemistä on ohjannut meshin pohtiminen. Mikä mesh sitten on? Morton erittelee käsitettä Realist Magic –teoksessa (2013, 75). Morton kutsuu meshiä aistittavaksi eetteriksi, se on kuin omena, jonka näemme omenan kokonaisuutena, mutta joka koostuu lukemattomista omenan muodostavista aineisosista kuten vesi, kuidut, sokerit ja väriaineet. Mesh on aineiden yhdistyminen, verkosto, näkymätön, mutta silti aistittava materiaalin yhteys.
Meshin käsite saattaa kuulostaa tavanomaiselta filosofiselta havaitsemisen pohdinnalta. Merkittävä ero meshin pohtimisen ja totutun fenomenologisen ajattelun välillä on kuitenkin näkökulma toimijuuteen. Siinä missä fenomenologi katsoo havainnon – ja siten havaitun objektin – syntyvän havaitsija mielessä, meshin käsitteessä huomio käännetään havaitsijasta tarkkailtavaan objektiin. Näin toimijana ei olekaan ihminen vaan materiaali. OOO:n joissakin haaroissa ihminen ymmärretään materiaalin kanssa tasavertaisena toimijana – kaikki toimijat ovat demokraattisessa suhteessa toisiinsa, toisilla on vain suurempi mahdollisuus toimia kuin toisilla. Samoin toiminnan muodot vaihtelevat toimijan omien ominaisuuksien mukaan. Sähkövirran toiminnallisuus ilmenee eri tavalla kuin elohopean, veden, mäyräkoiran, kaktuksen tai ihmisen. Jokainen näistä vaikuttaa kuitenkin omassa verkostossaan, joka ilmenee eräänlaisena materiaalisena verkostona, meshinä.
Kuten useat uusmaterialistiset ajattelijat, myös Morton käyttää filosofiansa analogiana ja käsitteellisenä tukena taiteellista työskentelyä. Mesh on materiaa, mutta elävää. Se on tahdotonta, mutta liikkuu kuitenkin oman mielensä mukaan. Sitä koskevat fysiikan lait, mutta sen liikehdintä on taianomaista. Morton (2013, 24) selventää materiaalin omituiselta vaikuttavaa toiminnallisuutta taiteen analogian kautta:
Maalaukset ovat olleet aina useamman tekijän kuin ihmisten valmistamia. Ne on tehty maalista, jonka syntyyn ovat vaikuttaneet pulverimuotoiset mineraalit jossakin muodossa, kuten kananmunan valkuainen tai öljy. Edelleen, kun maalaus ripustetaan seinälle, se on tekemisissä seinän kanssa. Kärpänen laskeutuu sille. Pöly asettuu maalaukselle. Pigmentti muuttuu hitaasti riippumatta taiteilijan intentioista. Voisimme ajatella kaikkia näitä tekijöitä itsessään eräänlaisena taiteena tai muotoiluna. Silloin voidaan huomata, että myös ei-ihmiset tekevät taidetta koko ajan, tätä tapahtumaa kutsutaan vain kausaliteetiksi.
Emmassa meshin sattumanvaraiselle liikehdinnälle on annettu paljon tilaa. Suunnitelmia prosessin tekemiselle on toki olemassa, mutta yllättävät tekijät voivat puuttua teoksen kulkuun. Esimerkiksi Marian maalaamaan prosessikarttaan osallistuivat teepussit, joissa toistui prosessikartan kuvio. Sama kuvio näkyy näyttelyn verkkosivuilla, jotka on rakennettu teoskokonaisuuden jatkeeksi. Marian verkkosivuilla julkaisema prosessipäiväkirja raottaa meshin kulkua:
Janne on ensimmäisellä viikolla liikkunut tilassa nopeasti, hänellä on vaalea harmaameleerattu collegehuppari ja samanväriset housut. Janne liikkuu alumiiniputkista kootun kupolirakenteen sisällä ja sen ympärillä. Joka päivä hän lämmittelee ja litistää kupolin sisälle jääneellä ruuvipenkillä 60 alumiiniputken päät. Katse kiinnittyy kaikkeen alumiininväriseen ja vaaleanharmaaseen, varastosta kannetut kuutiokehikotkin sopivat kokonaisuuteen. Emma Rönnholmin yöhiipijät muistuvat mieleeni. Sanon Timolle, että Janne on silverfish. Suomenkielinen nimi sokeritoukka ei tavoita samaa välkehtivää ja poukkoilevaa liikettä pois kylpyhuoneeseen sytytetystä häikäisevästä loisteputkihämystä. Silverfish on kolmisukahäntäinen ja hopeanhohtoinen, vähittäin muotoaan muuttava kaunotar satojen miljoonien vuosien takaa. Nallenpolun ateljeeasunnon kylpyhuoneessa olen kohdannut niitä ensi kertaa sitten syyskuun 2013, kun muutimme pois Laajasalon sokeritoukkaviljelmiltä. Hopeiset kolmisukahäntäiset pitävät kosteudesta ja lämmöstä, eikä sitä yhdistelmää ole tarjolla nykyisessä maaseutuasunnossamme. Tulisijojen lähellä on tietenkin lämmin. Yhden kerran näin maalla keittiön puuhellan vieressä uunitoukan, se oli sokeritoukan näköinen mutta suurempi ja tummempi, parisenttinen ja kullankarvainen. (Uunitoukka on englanniksi firebrat.) Weegeenharmaaseen hopeanhohde sopii tietenkin paremmin. Weegeenharmaan määritelmä on se harmaa, jonka värisiksi konservointiakvaarion tieltä puretut kattoritilät on maalattu.
Marian päiväkirjamerkinnästä voi lukea verkoston laajenemisen myös museorakennuksen ulkopuolelle. Galleria Sculptorissa alkuvuodesta esillä ollut Emma Rönnholmin näyttely on ryöminyt meshin osaksi. Nabbin ja Teerin teoskokonaisuus on rakennettu siten, että materiaalisuuden varjo saavuttaa eri tilojen lisäksi myös laajoja ajallisia kaaria. Näyttelyn avannut geodiittinen rakennelma viittaa menneisyyden tulevaisuusfantasiaan. Fullerin geodeettiset rakennelmat nousivat 50- ja 60-luvuilla uuden tulevaisuuden symboleiksi. Samalla ne merkitsevät uusmaterialismin nykyistä peruseetosta: Fuller löysi inspiraation rakennelmiinsa luonnosta ja sen loputtomasta uusiutumiskyvystä. Tästä ympärillämme kuhisevasta ja yllätyksiä tarjoavasta verkostosta myös jälkihumanistinen liikehdintä yrittää löytää ratkaisuja kestävämmän elämäntavan rakentamiseksi.
Mesh on täynnä viittauksia. Filosofit, nykytaiteilijat, teräsputket, ääniobjektit, silikoni, teepussit, A4:set… kaikki kietoutuvat toisiinsa ja nykivät verkkoa eri suuntiin.
Nabb + Teeri
mesh/m??/
Espoon modernin taiteen museo EMMA
15.3.2015 asti
Mesh-verkkosivut: whatamesh
Kirjallisuutta:
Morton, Timothy 2013, Realist Magic. Object, Ontology, Causality. Michigan: Open Humanities Press.
Salminen, Antti & Vadén, Tere 2013, Energia ja kokemus. Helsinki: niin & näin.