20.11.2006 Esko Kari
Abidinin näyttelyn jatko-osan sisältö poikkeaa radikaalisti Väittämästä 1, joka oli esillä edellisellä viikolla. Nyt esillä oleva Väittämä 2 on, jos ei nyt aivan virtuaali-esileikkiä niin ainakin seksologian oppitunti. Näyttely havainnoi kokonaisuudessaan sukupuolten välisiä käyttäytymiskoodeja.
Näyttelyn hauskin teos on ”Chat room”, jossa nainen ja mies ovat naamioituneet hyvännäköisen nettipersoonansa taakse ja päätyvät flirtissään lähes masturboimaan. Tätä teosta tarkastellessa tulee välittömästi mieleen naamiohuvit, jotka ovat kautta historian kiehtoneet ihmisiä. Muodot ja tekniikat vain ovat vaihtuneet. Naamioitumisen viehätyksestä kertoo tämän päivän roolipelien suosio. Chattaily sinällään on levinnyt jo kansanhuviksi. Kokemusten ja elämysten metsästys netissä on helppoa. Se on lähellä. Bittiflirtti on sitä haluaville keino piristää harmaata arkea itseään nolaamatta.
Suurikokoinen videoteos, ”Guaranteed affection” on kaksipuolinen. Toisella puolella sykkii suuri, punainen sydän, kun toisella puolella mieshenkilö antaa neuvoja miten naisen kiinnostus ja kiintymys saadaan heräämään. Mies luettelee neuvojaan monotonisella äänellä ilmeenkään värähtämättä kuin lukisi kirjahyllyn kokoamisohjeita tai ilmastonmuutoksen syitä ja seurauksia. Huvittava tämäkin teos kieltämättä on. Kukaties vaikka kuvan mies on onnistunut naisensa valloituksessa näillä neuvoilla?
Kolmas esillä olevista teoksista, ”One night stand”, antaa riisuutumisohjeita sekä naiselle että miehelle, kun on kiire kuoriutua talvivaatteista. Teos sisältää ironiaa, mutta kuinka hyödyllisiä neuvot ovat nimenomaan suomalaisille, kun meillä on usein vielä suksetkin riisuttava ennen vällyihin hyppäämistä.
Näyttelyn analysoinnissa mittatikkua voisi etsiä monelta suunnalta. Teoksia tarkasteltaessa luuppina voisi toimia esim. feministinen estetiikka. Miten liberaali subjekti havainnoisi teoksia, ja mihin diskursseihin näyttelyn teema liittyy? Valtapeliä tässä ilmiselvästi pelataan sukupuolten välillä. Nainen on kaunis ja manipuloitavissa. Sen pitemmälle näillä koordinaateilla en kuitenkaan pääse. On etsittävä muita näkökulmia.
Näyttelyn esteettistä arviointia voisi edellistä hyödyllisemmin harrastaa analyyttisen estetiikan rajaamin keinoin. Tämän estetiikan käsityksen mukaan taideteos ei kuvaa todellista elämää eikä ole kantaaottavaa. Kuva on tulkinta maailmasta, mutta sen tehtävä ei ole elämyksen antaminen, vaan tiedon ja ymmärryksen lisääminen.
Näissä viitekehyksissä tämä näyttely onnistuu hyvin. Se reflektoi tämän ajan kulttuurisia ilmiöitä. Kohteet on riittävästi etäännytetty, jotta ns. opetukset voidaan ottaa myös kognitiivisena leikkinä. Toisaalta teokset nojaavat paljolti kielen antamiin virikkeisiin. Esteettisen elämyksen etsiminen niistä on ehkä haetumpaa.