Seidlin Models – dokumentti (1998) on katsojalle sopivan pahoinvoiva kokemus
10.2.2008 Reetta Haarajoki
Joudumme ankeaan huoneeseen ja eilispäivän krapulaan. Katsoja melkein maistaa vanhan viinan suussaan. Suttuiselta pornomallilta näyttävä bimbo selittää jotain puhelimeensa. On ihan hukassa. Mutta pian vedetäänkin kokaiiniviivat nokkaan. Ja taas menoksi.
Ulrich Seidlin dokumentissa Models neljä b-luokan mallia häärii viiva- ja viinapäissään peilin ja kameran edessä. Vaikka dokumentin nimi viittaa siihen, että tarjolla olisi rankkaa elämää castingeissa, laihduttamista ja kilpailua, kuvaa dokumentti lopulta ihan tavallista rakkaudenkaipuuta. Herkät tunteet nousevat esille etenkin baari-illan jälkeisessä laskuhumalassa, kun ketään ei ole löytynyt diskosta. Nämä tytöt ovat valmiita jakamaan rakkautta, vaikka kotoa löytyy poikaystävät ja diskonvessassakin haisee pahalle.
Vain muutamassa kohtauksessa tytöt tekevät “mallin töitä”. Pienissä vaatteissa ja oudon pellemäisissä meikeissä poseerataan junan matkustajavaunuosastossa sekä studiossa. Valokuvaajat ovat potentiaalisia sänkykumppaneita ja uran edistäjiä. Dokumentti raottaa ovea lähinnä tyttöjen vapaa-aikaan: baariin, vessoihin ja makuuhuoneeseen. Ensi hetkestä käy selväksi, että kyseessä ei ole mikään upea kansainvälisten mallielämä, vaan kerrassaan läävä meininki.
Mistä sitten on oikein kyse? Ehkäpä loputtomasta ihailun janosta. Dokumentit tytöt ovat varsin surullinen joukko ihmisiä. Kokaiinin niistämisen jälkeen elämä saattaa vaikuttaa olevan hetken katossaan. Tytöt ovat melkein kuin hamstereita häkissä, vankeja ankeassa pikkukaupungissa. Elämä junnaa kuin juoksupyörällä. Ne mallin uratkin taitavat olla aika olemattomat.
Suurennettu rintavarustus edellä kävelevä Lisa on kauneusleikkaustensa jälkeisessä muovinukkemaisuudessaan enää kuin imitaatio ihmisestä. Katsojaa naurattaa, kun hän pykii omituisen kultakalamaisesti kumihuulillaan. Silti, tämänkin tytön kokaiinista punoittavien silmien takana on varmasti oikea sielu. Inhimillisyyden palat ovat kuitenkin pieniä, niin kova ja vahva on poseerauksen panssari, se tärkein.
Ohjaaja Seidl on päässyt varsin intiimille etäisyydelle malliensa kanssa. Naiset puhuvat peilille ja toisilleen aivan kuin kameraa ei olisi lähimaillakaan. Aivan kuin katsoja seisoisi peilin takana. Hyvää materiaalia on tallentunut niinkin paljon, että filmi kestää hieman liian kauan. Lopuksi alkaa jo hieman pitkästyttää. Toisaalta ohjaajan tautologinen tapa toistaa baari- ja keskustelukohtauksia on koko elokuvan idea. Ohjaaja ei päästä katsojaa pakoon, vaan pitkittää vielä viimeisiä minuutteja pätkällä, jossa nauretaan tyhjälle.
Models on dokumentti, jossa katsojalta loppuu happi. Modelsin krapulaa ei pääse pakoon, vaikka se ei olisikaan omasi.
Dokumentti esitettiin Helsingin doc point festivaaleilla 25.1. 2008