Mustekalan vuoden parhaat 2022

Vuoden 2022 tultua päätökseensä on paikallaan muistella menneen vuoden kulttuuritarjontaa ja -kokemuksia. Ohessa Mustekalalaisten top 3 -valinnat lyhyine perusteluineen!

Saara Karhunen (Kulttuuriyhdistys Mustekalan puheenjohtaja)

Jani Ruscica: Ii vailla pistettä (näyttely Taidehallissa)

Jani Ruscican kirjainten ja symbolien muodoilla ja merkityksillä irrottelevat teokset hivelivät silmiä ja mieltä. Näyttelyn ilmava ripustus otti kaiken irti Taidehallin näyttelysaleista, ja Ruscican ilmeikkäät merkit venyivät arkkitehtuurin mittoihin seinämaalauksina ja ikkunateippauksina. Väljyys ja ikkunoista tulviva loppukevään valo antoivat kauniit puitteet Ruscican videoteosten ja puupiirrosten älylle ja huumorille. Katsojakin sai tilaa oleilla ja kuljeskella. Piia Oksasen kuratoimaan näyttelyyn kuului myös Taneli Viljasen runo ja Suzanne Pezan steppiperformanssi.

Sinikka Kurkinen: Pilvi ja esikuva (näyttely Kohtassa)

Sinikka Kurkisen näyttelyssä ripustuksen väljyys ei ollut se juttu, vaan Kohta oli tykitetty täyteen imatralaisen taiteilijan maalauksia 1970-luvulta alkaen. Täysin perustellusti, koska edelleen aktiivinen Kurkinen (s. 1935) ansaitsee enemmän tunnettuutta. Maalaukset energisoivat loistavilla väreillään ja vauhdikkailla muodoillaan. Itsevarmojen abstraktien maalausten ohella riemastutti esittävien aiheiden käsittely: Kurkisen tulkinta marjoista tuohikorissa oli erittäin cool.

Kaiken kansan muotoilua (näyttely Designmuseossa)

Kaisu Savolan ja Anna Vihman kuratoima näyttely valotti suomalaisen muotoilun historiaa yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Näyttelyssä yhdistyi vaivattoman oloisesti muotoiluhistorian tuntemus ja tulkinta sekä elämyksellisyys, joka perustui esille valittuihin esineisiin. Katsojan omaa ajattelua ruokkivat näyttelytekstit ja Hanna Anosen kaunis näyttelyarkkitehtuuri olivat oleellinen osa kokemusta. Rautatieaseman metrolaiturin seiniä peittävää keramiikkalaatoitusta katsoo näyttelyn nähtyään entistä tarkemmin, kun tietää kokonaisuuden olevan keramiikkapaja Seenojen tuotantoa 1980-luvulta.

Jutta Tynkkynen (Kulttuuriyhdistys Mustekalan sihteeri)

Riisuttu runko (näyttely, Merihaan parkkitalo P1, 8.–15.9.2022)

Kuunteluharjoituksia-työryhmän näyttely antoi rakkautta 1960- ja 1970-lukulaisille purkutuomion saaneille rakennuksille. Näyttely kysyi ja kuulosteli, miten paljon ainesta ja energiaa kätkeytyy purkutalojen uumenissa uinuviin betonirunkoihin ja miten ilmastokriisin aikakaudella enää oikeutamme yhdenkään betonikolossin purun. Autenttinen ja upea ympäristö Merihaan brutalistisen minimalistisessa parkkitalossa kruunasi Kaisa Karvisen ja Karita Rytivaaran monimediaisen esityksen.

SEEK BROMANCE (elokuva ja esiintyminen, 240 min., 2021, Suomen ensiesitys Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla 17. ja 19.9.2022)

Samira Elagozin teos on monella tavalla niin järisyttävä, koskettava ja kehollisesti koetteleva kokemus, että sen katsomisen aikaan saamaa liikettä on vaikea sanoin kuvailla. Nelituntinen esitys on syväsukellus sekä sukupuoli-identiteetin että ihmisenä olemisen perimmäisiin kysymyksiin. Ohjaaja-päähenkilön itseensä kohdistama katse on samaan aikaan niin raadollisen avointa, ilakoivan leikittelevää ja radikaalin lempeää, että päällimmäinen tunne esityksen jälkeen on syvä kiitollisuus.

Ysäri (näyttely, Työväenmuseo Werstas, 7.10.2022–8.10.2023)

Viimein olen saavuttanut sen iän, jossa lapsuuteni vuosikymmenestä tehdään näyttelyitä. En kuitenkaan ole minkään muun 1990-lukua käsittelevän näyttelyn kohdalla kokenut sellaista muistojen ja tunteiden tulvaa kuin Tampereella Työväenmuseo Werstaan Ysäri-näyttelyssä. Riehaannuin Lemmings-tietokonepelin äärellä, bongasin Anttilan-kuvastosta meille kotiin tilatut kirjavat, röyhelöiset sohvanpäälliset (ai että!), surin katsellessani lamavuosien uutislähetyksiä ja lopuksi löysin vuoden 1990 puhelinluettelosta vanhempieni osoitteen, sen saman, jonne minut tuon vuoden kesänä tuotiin laitokselta.

Athanasía Aarniosuo (hallituksen jäsen)

Brett Anderson: Coal Black Mornings sekä Afternoon with the Blinds Drawn

Olen viimeisen parin vuoden aikana lukenut erityisen paljon muusikoiden omaelämäkertoja. Luin nämä Sueden Brett Andersonin muistelmat väärässä järjestyksessä aloittaen Sueden menestyksen vuosista tarinoivasta Afternoon with The Blinds Drawnista ja siirtyen vasta sen jälkeen alkuvuosista kertovaan Coal Black Morningsiin. Vaikka Anderson kirjoittaa pyrkivänsä tekstiin, joka edustaa hänen omaa näkökulmaansa kuitenkin sortumatta nostalgiaan, niin nostalgistahan teksti kuitenkin on. Andersonin lyriikkaa tuntevalle kirjat aiheuttavat ajoittain jopa hilpeyttä; asfaltista ja betonitaivaasta runoilu kun kuuluu 90-luvulle kuin porkkala saaristolaislimpulle.

Susannah Stark: Time Together (Hues and Intensities)

Susannah Starkin debyyttilevyn sametinpehmeitä kuiskauksia tekee mieli silittää. Starkin kuvataide- ja äänitaidetausta ilmenevät kiinnostuksena kokeilevaa erityyppisten äänien kerrostamista kohtaan. Lopputulos on rauhallinen ja meditoiva, mutta samalla moniaistillinen ja lumoava. Nostalgiakylläisen levyn seitsemän kappaletta ammentavat inspiraatiota niin 80-luvun lopun brittimusiikista kuin Skotlannin läntisten saarten varhaiskristillisten mystiikoiden maisemista. Voimakkaasta skotlantilaisesta aksentistaan tietoisena Stark laulaa muun muassa siitä, miten kyseistä aksenttia eksotisoidaan ja suositaan puhelinmyyntiyrityksissä ja TV-mainoksissa.

Joutsa: TUO TUO, Taidelaitos Haihatus, Estomania 3, KITA – Kineettisen taiteen talo

Joutsa, tämä Keski-Suomen maakunnan minulle entuudestaan tuntematon helmi veti minua puoleensa poikkeuksellisen voimakkaasti vuonna 2022. Vietin ensin helmi-maaliskuussa kuukauden TUO TUO -residenssissä, jota voin suositella kaikille, jotka haluavat keskittyä itseensä sekä työhönsä ja voida hyvin. Kävelin paljon, piirsin, vedostin, luin, kirjoitin, saunoin ja uin Angesselän avannossa. Kesällä Joutsa kutsui jälleen, tällä kertaa Taidelaitos Haihatuksessa järjestetyn Estomania 3 -näyttelyn (vai taidefestarin?) muodossa. Johanna Sipilä, Panu Ollikainen ja Haihatuksen tirehtööri Risto Puurunen koordinoivat tämän ilostuttavan koko kesän mittaisen virolais-suomalaisen taiteen festivaalin, jonka taiteilijalistalta löytyi usean ystävän nimi. KITA eli Joutsassa sijaitseva kineettisen taiteen erityisgalleria jäi vielä kokematta, mutta tässäpä oiva syy suunnata Joutsaan myös ensi vuonna.

Helmi Saukkoriipi (päätoimittaja)

Adania Shibli: Minor Detail (2020, alk. 2017; englanninkielinen käännös Elisabeth Jaquette)

Palestiinalaiskirjailijan romaani on kertomus ylisukupolvisesta väkivallan ja pelon kokemuksesta sekä historiankirjoituksesta ja muistamisesta. Keskeisenä motiivina ovat rajat ja niiden ylitys. Palestiinan ja Israelin väliset rajamuurit piirtyvät tarinassa niin konkreettisena toimintana ja maantieteellisenä havainnointina, kuin symbolisena kokemuksena hahmojen ja kansojen välille. Mieleenpainuvan lukukokemuksesta tekee romaanin kerronta: toteava ja kuvaileva teksti jättää tilanteiden tulkinnan lukijalle. Teksti ei aukiselitä hahmojen motiiveja tai työnnä lukijaa kohti tiettyä tunnekokemusta – silti tai juuri siksi kuvattu vavahduttaa.

Centre Pompidou: / Allemagne / Années 1920 / Nouvelle Objectivité / August Sander / 

Parhaimmillaan taidehistoriallinen näyttely voi avata kokijalle kokonaisen aikakauden ajattelua, taiteen vaikutteita ja lähtökohtia, poliittisia virtauksia. Pariisin Pompidou-keskuksen saksalaista modernismia laajasti käsittelevä näyttely loi katsauksen paitsi maalaustaiteeseen ja valokuvaan, myös moderniin arkkitehtuuriin, (brechtiläiseen) teatteriin, elokuvaan, kirjallisuuteen ja musiikkiin. Nopean muutoksen murroskausi sisälsi mm. ekspressiivisestä taiteesta realistisempaan, satiiriseenkin uusasiallisuuteen (Neue Sachlichkeit) siirtymisen, teollistumisen kritiikkiä ja ihailua sekä sukupuoliroolien hetkellisen vapautumisen naisten siirtyessä työelämään – kuitenkin jo enteillen natsien valtaannousua ja tulevaa maailmansotaa.

Q-teatteri: Eriopis & Järjen Hedelmät 

Q-teatteri sai loppuvuodesta ansaitusti Taiken esittävien taiteiden valtionpalkinnon. Ryhmämuotoinen teatteri on onnistunut luomaan itselleen maineen laadukkaan ja ajassa kiinni olevan teatterin tekijänä. Tänä vuonna ohjelmisto koostui jo asemansa vakiinnuttaneiden huippunimien esityksistä. E. L. Karhun käsikirjoittamasta ja Akse Petterssonin ohjaamasta Eriopiksesta sekä Saara Turusen huonetrilogian kolmannesta osasta Järjen Hedelmät. Molemmat esitykset olivat kokonaistaideteoksia, joissa laadukas tekeminen lävisti niin tekstin, ohjauksen, näyttelijäntyön kuin visuaalisuuden ja äänimaailmankin. Eriopiksen moniäänisessä tarinassa hyödynnettiin neljän Eriopista näyttelevän hahmon limittymistä ja nukketeatteria sekä viitattiin keltaisen lehdistön tapaan kertoa korostaen ja toimijuuden itselleen ottaen. Järjen Hedelmien näyttämökuvissa yksittäiset pienetkin havainnot ja toiminnot muodostivat laajemman kuvan tai kuvaston mm. tyttöydestä, naiseudesta, seksuaalisuudesta, murtuvasta pidättyväisyydestä ja odotuksista. Keväällä 2023 luvassa on Lauri Maijalan The Pimpsons, jonka KOM-teatterille ohjaama lastenmusikaali ReeaRuu (teksti Ilpo Tiihonen, sävellys Markus Fageruddherkisti ja nauratti itseäni ja takanani istunutta lapsijoukkoa juuri ennen joulua.

Alonzo Heino (päätoimittaja)

Norm Macdonald: Nothing Special (2022, 86min.)

Kaikessa hiljaisuudessa pitkään sairastaneen koomikko Norm Macdonaldin kuolema syksyllä 2021 tuli kaikille yllätyksenä. Hän jätti jälkeensä kotonaan yksinpuheluna kuvatun komediaspesiaalin, jonka katsomiseen jouduin valmistautumaan henkisesti pitkään. Katsomiskokemus osoittautui kummallisen lohdulliseksi sekoitukseksi naurua ja surua. Vaikka esitys tietyssä mielessä kärsii live-yleisön puutteesta, sisällöltään Nothing Special on taattua Macdonaldia: pistämätöntä kielen, lausunnan ja tarinankerronnan hallintaa yhdistettynä poikamaiseen ilkikurisuuteen ja epäsovinnaisuuteen. Macdonaldin komiikka heijastelee hänen julkista persoonaansa, joka muodostuu hyvin omintakeisesta ajatusten, kiinnostuksen kohteiden ja (ajoittain vaivaanuttavienkin) mielipiteiden sekoituksesta. Tämä tuo mieleeni varhaisromantikko Novaliksen näkemyksen, jonka mukaan nerous on – muiden asioiden muassa – persoonan monipuolisuutta.

Jyrki Nissinen: Exät (2022, 64s., Zum Teufel)

Myös muusikkona ja kuvataiteilijana tunnetun Jyrki Nissisen sarjakuva-albumi Exät tarjoaa tarkkanäköisen ja hulvattoman katsauksen ”stadin luovan luokan jet-set elämään”, kuten opuksen takakannessa kerrotaan. Nissisen rempseä ote (joka pätee niin piirrosjälkeen kuin kieleenkin) tuo mieleen Mauri Kunnaksen Nyrok City -sarjakuvat 70–80-luvuilta, joskin Nissisen tyyli on piirun räväkämpää. Mitä siitä sen enempää virkkomaan – Exät on aihevalintansa ja käsittelytapansa puolesta täysosuma ja olennaista luettavaa jokaiselle arttipiireissä pyörivälle tai niihin hamuavalle!

MKO meets Jazzrausch Bigband (15.7.2022, Isarphilharmonie)

Jazzrausch Bigband on hieno saksalaisten nuorten muusikoiden yhtye, joka yhdistelee big band jazzia teknoon ja houseen. Kesällä 2022 yhtye konsertoi kotikulmillaan Münchenissä upouudessa Isarphilharmonie -konserttisalissa yhdessä Münchenin kamariorkesterin (MKO) kanssa. Ilta oli kokonaisuudessaan upea alkaen rakennuksesta itsestään, joka on rakennettu vanhan muuntajahallin yhteyteen. Ohjelmisto keskittyi Beethoveniin: kamariorkesteri esitti ensin perinteisemmän tulkintansa seitsemännestä sinfoniasta, jonka jälkeen Jazzrausch Bigband soitti omia sovituksiaan Beethoven’s Breakdown -levyltään. Jazzin, klassisen musiikin ja teknon risteytys saattaa tuntua epäpyhältä liitolta, mutta homma toimi ja ikärakenteeltaan riemastuttavan kirjava yleisö nautti strobovalojen välkkeessä tanssien sävelten ja rytmin imusta.

Lisäksi bonuksena musiikin saralta on pakko mainita vielä hyperpoppari Faye Fademin eli Trust Fund Ozun vuoden mittaan julkaisemat todella väkevät tykittelyt upeine musiikkivideoineen kaikkineen!