DocPoint festivaali aloittaa allekirjoittaneen vuoden 2011 elokuvajuhlat. Festivaalin lehdistötilaisuus keräsi muutamia toimittajia ja kourallisen dokumentin tekijöitä helsinkiläiseen elokuvateatteriin joulukuussa. Tarjolla oli lehdistötiedotteita, terästettyä glögiä, pipareita ja puheita dokumenttielokuvan alati nousevasta korkeasta tasosta. Tekijät ja raati esittäytyivät vuorollaan. Festivaalin taiteellinen johtaja Erkko Lyytinen kertoi kymmenenvuotiaasta festivaalista ja kotimaisen dokumenttielokuvan tilasta.
Kaikki sujui kaavan mukaan kunnes mikrofoni ojennettiin Tallinn Black Nights Film Festivalin ohjelmistosuunnittelijalle ja DocPointin raadin jäsenelle Kaarel Kuurmalle. Kuurma kertoi olevansa helpottunut siitä, että hänen silmissään dokumenttielokuvan saralla niin menestyksekkäässä maassa kuin Suomessa tehdään myös huonoa dokumenttielokuvaa. Niin monta mielestään kurjaa tuotosta hän oli saanut katsoa raadin jäsenenä. Omalta paikaltani katsottuna vaikutti siltä, että Lyytisen teki mieli siepata mikrofoni takaisin itselleen.
Niin hiomaton kuin Kuurman tapa esittää huomionsa olikin, onnistui se herättämään toimittajajoukon kommentoimaan ja ihmettelemään kotimaista elokuvaa ja sen tilaa. Sanomalehtien keskustelupalstoilla pitkin syksyä käyty polemiikki Yleisradion toiminnasta heräsi taas henkiin. Jos Yleisradio ei voi sitoutua esittämään ja siten levittämään kotimaista vaihtoehtoista elokuvaa, on taiteenlajin taso väistämättä vaarassa. Itse tuotantokin voi tyrehtyä tyystin. SES kun ei voi sääntöjensä puitteissa tukea elokuvaa, jolla ei ole levitystä.
SESin tuotantotukien jakajat ovat vaikeassa tilanteessa. He eivät asemansa vuoksi voi liputtaa minkään tietyn elokuvan lajityypin puolesta. Tuet täytyy jakaa sääntöjen mukaan puolueettomasti. Kuitenkin Yleisradion nykyinen tilanne uhkaa kaventaa tuet varsin kapealle elokuvan lajityypille, joka on varmasti teatterilevitykseen päätyvä draamaelokuva. Dokumentti, animaatio, musikaali, kokeellinen elokuva – siinä vain esimerkkejä lajityypeistä, jotka ovat olleet perinteisesti Yleisradion levityksen varassa.
Jotta tasapuolinen rahoitus toteutuisi eikä SES joutuisi tahtomattaan yhden lajityypin tukijan asemaan, on elokuvan rahoitusta kenties mietittävä uudelleen. Suomalaisten päättäjien saamattomuus Yleisradion rahoituksessa on ollut niin pitkäpiimäistä, että tuskin kannattaa jäädä odottelemaan Ylen tilanteen paranemista.
Elokuvan historiassa taloudelliset vaikeudet ovat usein tuoneet esiin luovia ratkaisuja. Saksassa rahan puute esti kalliiden lavasteiden rakentamisen 1920-luvulla. Syntyi ekspressionistinen elokuva maalattuine varjoineen ja kubistisine maailmoineen. Muutama vuosikymmen myöhemmin Ranskassa rahoituskuvioiden epäonnisten järjestelyjen jälkeen nuoret ohjaajat pääsivät lopulta tekemään elokuvaa. Syntyi Ranskan uusi aalto, jonka perintö kantaa edelleen.
Suomessa elokuva on tienhaarassa. Ilman kotimaista levitystä ratkaisuja on etsittävä muualta. Tilanne on hankala, mutta toivottavasti lopulta johtaa johonkin hedelmälliseen tulokseen.
Kirjoitan tätä jouluaattona. Kotimaisen elokuvan paremmasta tulevaisuudesta haaveillessa nautin ranskalaisesta uudesta aallosta. Ystäväni muisti minua Truffaut’n klassikkoelokuva-boksilla. Nouskoon kotimainen elokuva sitten joskus. Nyt lämmittää Fahrenheit 451. Toivon uudesta vuodesta entistä parempaa vaihtoehtoiselle taiteelle. Myös niille, jotka eivät nauti suuren yleisön suosiosta.
– Sini Mononen