6.7.2008 Pirkko Holmberg
Kohtauksia puutarhassa
Ihmisiä niityillä -näyttely Galleria Huuto Viiskulmassa 11.6.–22.6.2008 ja Kohtauksia puutarhassa:Kaisaniemen Kasvitieteellisessä puutarhassa 10.6.-6.7.2008.
Ihmisiä niityillä -näyttely juhannuksen kynnyksellä oli virkistävän kesäinen ja värikkään monipuolinen kokemus. Huuto-gallerian kahden viikon näyttelyajat veivät kuitenkin monilta tilaisuuden sen näkemiseen. Heti nayttelyyn tullessaan kävelystä väsynyt kävijä sai istahtaa puistonpenkille nauttimaan teoksesta, jollaisia soisin olevan enemmänkin.
Diastereokuvista kahdella ViewMaster -kiekolla koostunut teos ”Ihminen was here” toi mukavan low tech -virtuaalisesti luonnon keskelle, mutta pakotti myös ihmisen kohtaamaan omat jälkensä siinä, sekä takapihan roskien esteettisyyden. Gallerian seiniä peitti eri tekijoiden maalausten ja kollaasien sekalainen matto, joukossa Ilona Valkosen mm. Fazerin sinisen paperikuorista leikkaamia siluetteja nimellä Botanical Paradiso. Heli Hiltusen mustavalkotulosteesta leikkaama ”Auringonkukkien pitelijä” täyttää yhden seinän ja pistää esiin taiteilijan kokemuksen ja taidon ansiosta. Mauri Kuitulanmaalaukset ”Pakettipelto” ja ”Niitty” täydensivät kokonaisuutta varikkyydellään.
Takahuoneessa oli mietiskelevämpi tunnelma: Niina Lehtonen-Braunin ”Toivon et’ palannet pian (kävelet taloni pihaan)” esittää, mitä tapahtuisi, jos ihmiset kirjoittaisivat perinteisiin muistokirjoihin mitä oikeasti ajattelevat. Elina Kataran ”Rakkaustarinassa” vanhentuneet avioparit pyörivät soittorasiassa karheasti soivan Love Storyn tunnusmusiikin tahdissa.
Takahuoneen vaikuttavin teos oli kuitenkin Ulu Braunin video ”Südwest”, omituinen maisema, joka avautuu pimean nurkan keskella. Valoisa ja varikas ihmemaailma, lappiluonto ja ihmiskulttuurin kummallisuudet; parittelevat siat ja leikkivät lapset, työmaan äänet ja kuoriutuvan kananpoikasen ponnistelut lipuvat sulassa sovussa silmien editse.
Kohtauksia puutarhassa -näyttely Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa 10.6.–6.7. on koonnut ryhmän taiteilijoita suunnittelemaan taidetta elävään tilaan, joka on jo itsessään merkitysten täyttämä ja täysin vailla galleriamaista steriiliä valkeutta. Lukuunottamatta Marja Hakalanteosta ”Kasvupaikka: Ihminen”, joka sijaitsee hevosenkengän muotoisella nurmialueella kasvihuoneen edessä, teokset on sijoitettu ympäri kasvihuonetta. Ensiksi kiinnittää huomiota kasvihuoneisiin ripotellun taidekokemuksen moniaistisuuteen. Palmuhuoneessa vastaan tuleva Anu Nirkon”Hopealusikka suussa” tuntuu entisestään korostavan lämpimän, kostean ilman, kasvien tuoksun ja lehvästön aistikylläisyyttä tuomalla sen keskelle auringossa kiiltelevien hopealusikoiden peittaman koristeellisen puutarhakaluston.
Otto Santala, Unohdetut
Miia Kallio
Yllättävimmin vastaan tulevat ympäri kasvihuoneita Otto Santalan”Kadonneet, unohdetut?”, kuvat talvisodassa kadonneista sotilaista, jotka ajan patina äkkiseltään tuntuu sulauttaneen luonnolliseksi osaksi kasvihuoneiden seiniä. Katoamista ja muistamista tarkeammaksi teemaksi kuvissa tuntuu nousevan elävän muiston kivettyminen esineeksi ja esineen sulautuminen ympäristöön. Ympäristöönsä sulautuu hienolla tavalla myoskin Miia Kallion ”Herättyä jäljellä on vain tekojen muisto”, jossa savannihuoneen puiden juurilta paljastuu kivitavarasta muokattuja suuria, eksoottisia siemeniä. Nimi herättää kysymyksiä: kenen unesta on kyse, ehkäpä ihmiskunnan kollektiivisesta unesta, josta herattyaan se huomaa kylväneensä viattoman luonnon täyteen pommeja?
Sirpa Jokisen”Keskusteluja kasvien kanssa” tuo riemastuttavalla tavalla huumorin mukaan näyttelyyn. Samalla se toi esiin kokonaisen unohdetun kulttuurin genren: kasveille puhumisen. Ääniteos koostui aavikkohuoneen kaktusten keskelle saviruukkuihin asetelluista pietzo -elementeistä, joista kaikui kasvien hellittelyä monella kielellä ja äänensävyllä. Hillittömästi mussuttava mummomainen suomenkielinen miesaani saa myötähäpeän heräämään: ymmärtävätköhän kasvit, ja mitähän ne tuumivat?
Sirpa Jokinen, Keskusteluja kasvien kanssa
Upea loppuhuipennus näyttelylle on Marja Hakalan ”Hetki sininen”, joka koostuu lummelammen reunalle asetelluista sinisen jätelasin lohkareista. Ne luovat lummesaliin loisteliasta Monet’n maalausten tunnelmaa. Tässä vaiheessa teki mieli vain istahtaa alas ja hengittää sisään paikan terapeuttista, rauhoittavaa ja aistikylläistä tunnelmaa. Sen sijaan ulkoteoksen ”Kasvupaikka: ihminen” kyltit teksteineen toivat mieleen lähinnä hyveiden hautausmaan. Mitään ei idä lähimmäisenrakkauden, myötätunnon tai inhimillisyyden muistopaikalla jossa ei ole muuta kuin kynittyä ruohikkoa.
Marja Hakala, Hetki sininen