Irmeli Hautamäki
Lukiessani /teatteri.nyt esityksistä kirjoitettuja arvioita ihmettelin, mitä suomalaiset oikein tietävät USAn politiikasta? Suomessa näyttää olevan käsitys, että kaikki amerikkalaiset poliitikot ovat yhtä ja samaa ja ettei puolueiden välillä ole mitään eroja. Tämä ei pidä paikkaansa presidentinvaaleihin valmistautuvassa maassa, jossa debatti on kovaa ja rintamalinjat jyrkät.
Demokraatit voittivat vuosi sitten käydyt vaalit nimenomaan Bushin äärimmäisen epäsuosituksi muuttuneen sotapoliitikan takia. Sen jälkeen monet aiemmin sotaa kannattaneet republikaani senaattorit ovat muuttaneet kantaansa. Täällä odotetaan vain hetkeä, jolloin senaatissa saadaan tarvittava määräenemmistö jolla presidentti pakotetaan perääntymään sodasta. Hillary Clinton on antanut selvän viestin demokraattien linjasta. Hänen mukaansa ”cowboy politiikan aika on ohi”. Hänen kaudellaan USA aloittaa neuvottelevan ulkopolitiikan.
Mitä tulee parhaillaan käynnissä olevan presidentinvaalikamppailun teemoihin, erot republikaanien ja demokraattien välillä ovat todella suuret. Republikaanien keskuudessa suurin kiistanaihe on tällä hetkellä aborttikysymys! Rudy Giuliani, New Yorkin entinen pormestari ja puolueen pääehdokas uskalsi puolustaa aborttia ja sai heti vakavia kolhuja. Republikaanit kiistelevät vielä siitäkin, onko global warming ilmiö todellinen vai ei.
Republikaanit etsivät keskuudessaan amerikkalaisten arvojen ydintä revitellen näyttävästi piskuisella gay ja lesbian vähemmistöllä. Tällä asialla on todella vähän merkitystä maan kehitykselle. Lesbot ja gayt eivät ole mitään muuta kuin lyömäaseita, heillä hutkitaan puoleen ja toiseen. (Yksi naurunaihe on ollut, että varapresidentti Dick Cheneyn tytär kuuluu lesbo vähemmistöön, ja on ylpeä siitä.)
Toisaalta San Franciscon konservatiivinen kaupunginjohtaja Gavin Newsom, nuori ja kokematon poliitikko, joka edustaa täkäläistä bisnesmaailmaa, hankki itselleen rajattoman kannatuksen asettuessaan tukemaan gay ja lesbian vähemmistöä. Tämä oli todellinen poliittinen neronleimaus, täällä todettiin.
En tiedä, miten suomalainen media käsittelee Hillary Clintonin ehdokkuutta presidentinvaaleissa. Clintonia kuitenkin arvostetaan USAssa paljon, hän on pitkän linjan taitava poliitikko, joka on vihdoin päässyt tekemään omaa näkyvää uraa. Presidentinvaali kilpa on kovaa, likaista ja kallista. Siksi republikaanien ehdokkaat mollaavat joka tilanteessa Hillary Clintonia ja haukkuvat toisiaan clintonilaisiksi. He ovat onnellisia siitä, että demokraattien pääehdokas on nainen, siksi että nainen on olettavasti helppo kaataa. Myös Clintonin kampanjarahoitusta syynätään ja siitä yritetään löytää skandaalin aineksia. Huhuja julkaistaan mediassa ennen kuin Clintonin oma kampanjatoimisto tietää asioista.
Jos Hillary Rodham Clinton vaikuttaa kovalta ja peräänantamattomalta naiselta, niin se johtuu pelin hengestä. Juonikas taivuttelu, jota naiset ovat käyttäneet politiikan kulisseissa vanhoina aikoina saadakseen tahtonsa lävitse, kuuluu historiaan ja todellakin kulisseihin. Areenalla on oltava avoin ja suora ja kovakin.
Mitä tulee Bushin ulkoministeriin Condoleezza Riceen, hänet on jätetty poliittisessa pelissä viime aikoina vähän vähemmälle. Ricea ei arvostella julkisuudessa pahasti siksi, että hän on musta nainen.
Ricen valinta ulkoministeriksi oli ovela veto Bushin sisäpiiriltä, jossa päätökset tehdään. Rice lähetetään edustamaan presidenttiä ja tämän politiikkaa ulkomaille, jolloin hän saa näennäisesti kantaa vastuun. Rice onkin enemmän Bushin ulkopolitiikan toteuttaja, ei mikään itsenäinen toimija. Rice on kyvykäs ja sinnikäs nainen, mutta ei mikään karismaattinen henkilö kuten Madeleine Allbright, Bill Clintonin ulkoministeri. Joku aika sitten Rice herätti huomiota sillä ettei yksikään amerikkalainen lehti halunnut julkaista hänen kirjoittamaansa esseetä Lähi-Idän tilanteesta. Kirjoituksessa ei kuulemma ollut mitään pointtia. Ricen poliittinen tähti on ollut pitkään laskussa.
Vaikutusvaltaisin nainen USAn politiikassa on tällä hetkellä demokraattien johtaja Nancy Pelosi, joka asuu San Franciscossa. Vuosi sitten käydyt vaalit nostivat Pelosin maan politiikan kärkeen, kun hänestä tuli edustajainhuoneen puhenainen. Juuri ennen vaaleja konservatiivinen media pelotteli äänestäjiä tyyliin että Pelosin voittaessa ’San Francisco –arvot pääsevät valtaan USA:ssa’. Tällä viitattiin San Franciscon liberaaliin maineeseen. San Franciscossa asiasta oltiin vain ylpeitä, mutta tämä osoittaa, kuinka paljon mielikuvat vaikuttavat politiikan taustalla.
Mielikuvilla voidaan leikkiä taiteessa, niitä voidaan purkaa, iskeä vastakkain ja särkeä. Kriittisessä tiedonvälityksessä niitä tulisi varoa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Amerikasta puhuttaessa mielikuvilla on mediassa suunnaton valta.
Suomen mediassa esitellään asiallisesti ainoastaan Valkoisen talon kulloinenkin politiikka. Muut uutiset, silloin harvoin kuin niitä Yhdysvalloista esitetään, pelaavat mielikuvilla, vahvistaen niitä. Monesti uutiset eivät ole mitään uutisia vaan pelkkiä hupijuttuja. Näin väittävät monet pitkään USA:ssa eläneet suomalaiset ja näin itsekin muistelen asian olevan. Todellakin, on tarvittu jälleen kerran Michael Moorea kertomaan, että amerikkalaiset vastustavat laajasti ja vihaisesti Irakin sotaa.
Suomen media harrastaa USA:n kohdalla hiljaisuuden politiikkaa. Ketähän tämä hyödyttää, sitä voitte miettiä itse. Puolustukseksi ei käy, että USA on valtava maa. Tämän maan johtava lehdistö on riippumaton, erinomaisen paneutuva ja politiikan taustoja analysoiva hyviä kirjoja ilmestyy jatkuvasti.
Lisää Amerikan henkisestä maisemasta Richard Princen näyttelyssä kohdassa Arvostelut.