Teksti: Saara Karhunen 18.3.2016
Vasen käsivarsi,
tutkielma Meditaatiota varten (n.1894)
Musée Rodin. Kuva: Christian Baraja
Ateneumin kevään näyttävään näyttelytarjontaan kuuluu kolme salillista vääntelehtiviä, heittäytyviä, horrokseen vaipuneita, päättömiä ja kyyristyneitä ihmishahmoja, tai niiden osia. Auguste Rodinin (1840-1917) tuotantoa esittelevä näyttely on tuotettu Ateneumin, Tukholman Nationalmuseumin ja Pariisin Muse?e Rodinin yhteistyönä.
Näyttely esittelee 51 Rodinin veistosta 1860-luvulta 1900-luvun alkuun. Lisäksi yksi sali esittelee Rodinin Suomi-yhteyttä ja keskittyy hänen oppilaidensa ja ateljeeapulaistensa Sigrid af Forsellesin (1877-1958) ja Hilda Flodinin (1860-1935) teoksiin ja taiteilijoiden yhteyksiin Ranskan taidemaailmaan.
Näyttelyä hallitsee lähes koko Rodinin uraa hallinnut, mutta vasta hänen kuolemansa jälkeen pronssiin valettu tilausteos Helvetin portti, jonka aiheisiin merkittävä osa näyttelyn teoksista perustuu. Yksi hieno esimerkki on Meditaatio (Sisäinen ääni), joka on esillä kolmena 1890-luvulla syntyneenä versiona: terrakotasta ja pronssista tehtyinä pienoisveistoksina sekä suurena kipsivaloksena, jonka saumat ovat näkyvissä. Kiertyneessä asennossa itseensä käpertyneeltä hahmolta puuttuu ruumiinosia. Vaillinaisuudestaan huolimatta juuri kipsiteos näyttää pääteokselta pronssiseen ja terrakottaiseen verrattuna – ja tätä se myös Rodinille oli.
Rodinin ihmisen anatomian, liikkeen ja vartalon painon taju on lyömätön, minkä lisäksi veistoksista välittyy tarkkanäköinen kiinnostus ihmisen sisäiseen maailmaan ja yksilöllisyyteen. Teokset tekivät rajun irtioton 1800-luvun klassistisen kuvanveiston rationaalisuudesta ja idealismista. Ne ovat hillittömiä, mutta samalla täysin hallittuja.
Varjo (1880-1964) Ateneum.
Kuva: Kansallisgalleria/Kirsi Halkola
Rodinin vapaa suhtautuminen valmiin teoksen määritelmään, aiheiden yhdistelemiseen ja toistamiseen sekä materiaalien hierarkiaan tulee esille ripustuksessa, jossa rinnastuu monia versioita samasta teoksesta. Se havainnollistaa myös kuvanveistäjän moderniutta. Alun perin Helvetin portteihin tehty Tuhlaajapoika rinnastettuna Fugit Amor –veistokseen (n. 1887) näyttää, miten kädet koholla polvilleen heittäytynyt hahmo voi olla yksittäinen epätoivoinen tuhlaajapoika tai vaakasuuntaan käännettynä veistosryhmän toista hahmoa kohti kurkottava ihminen.
Yksi juonne ovat taiteilijamuotokuvat. Esillä on hienovaraisten rintakuvien (esimerkiksi Victor Hugo, 1883) lisäksi tutkielma kohun aiheuttaneeseen Balzacin muistomerkkiin (1897), joka lähenee abstraktia ilmaisua. Kirjailijan tuima pää kohoaa pitkään takkiin viittaavan pelkistetyn muodon uumenista.
Valitettavasti ensimmäisen kerroksen salien tunnelmoiva näyttelyarkkitehtuuri häivyttää Rodinin veistosten muotoja häiritsevyyteen asti. Salit ovat hämäriä ja tummaseinäisiä. Veistokset on valaistu ylhäältäpäin kohdevaloilla, jotka aiheuttavat niihin voimakkaita varjoja ja heijastuksia. Näyttelyn viimeinen sali on museon kolmannessa kerroksessa, jossa veistoksia pääsee onneksi näkemään luonnonvalossa.
Rodinin taiteen mullistavuuden lisäksi on haluttu tuoda esiin Rodinin kytköksiä Suomeen ja muihin Pohjoismaihin. Tämä jättää valitettavasti sivuun monia muita näkökulmia, joiden kautta taiteilijan tuotannosta voisi saada enemmän puolia irti. Näyttelyyn sisältyvä nationalistinen diskurssi on sinänsä ajallemme kuvaava, mutta ei tee monipuolisesti oikeutta Rodinin taiteelle.
On myös sanottava, että Hilda Flodinin ja Sigrid af Forsellesin teokset ovat joutuneet aika hankalaan paikkaan. 1800-1900 -lukujen vaihteen naiskuvanveistäjien ja näiden kansainvälisten kytkösten esitteleminen on taidehistoriallisesti arvokasta, mutta Rodinin ihanasti kouristelevien hahmojen jälkeen esimerkiksi af Forssellesin Seisovan miehen jalat näyttävät valitettavasti räpylöiltä.
Jeanne d’Arc (1906) Ny Carlsberg Glyptotek.
Kuva: Ole Haupt
Näyttelyn Rodinista kertoman tarinan aineksia ovat varsin perinteisesti taiteilijan edelläkävijyys ja aikalaisvastaanotto. Elämän naiset ovat kuviossa mukana, suhde kuvanveistäjä Camille Claudeliin esitellään ja näytetään myös Claudelin Rodinista veistämä muotokuva.
Suurnäyttelyiltä on lupa odottaa terävyyttä, näkemyksellisyyttä ja katsojan haastamista. Siksi on harmillista, että näyttely on rakennettu niin turvallisen narratiivin varaan. Kuratointi tuntuu nojaavan tavoitteeseen sivistää katsojia taidehistorian supernimen esittelyllä, yhdistettynä taidehistorian varjoalueiden valottamiseen. Rodinin tuotannon esittäminen suhteessa oman aikansa yhteiskuntaan ja hänen ihmiskuvauksensa ideologiset ulottuvuudet voisivat olla nykykatsojille relevantteja näkökulmia, jotka näyttelyssä eivät ole lainkaan esillä.
Rodin, Ateneum 5.2.-8.5.2016