Los Angelesin ja New Yorkin räppäreiden välistä surullisenkuuluisa kiistaa seurattiin 1990-luvulla ympäri maailman. Sierra Leonen lapsisotilaille kiistan tunnetuin riitapukari, Tupac Amaru, oli Rambon kaltainen sotaikoni, ja myöhemmin hänestä tuli vasta solmitun rauhan symboli. Nykyään hiphop edistää rauhan kulttuuria muun muassa levottomassa Mosambikissa.
Räp-kappaleille tyypilliset rauhan toivotukset ovat viime vuosien Mosambikissa olleet kaikkea muuta kuin hiphop-klisee. DJ Sidneyn isännöimässä kappaleessa ”Paz em Moçambique” (Rauha Mosambikissa) peräti 15 artistia pitkän maan eteläosasta pohjoiseen räppää rauhan puolesta svengaavaan ja rokahtavaan saksofonibiittiin.
Sanoituksien lisäksi vahva kannanotto rauhanomaisen yhteiselon ja moninaisuuden puolesta kappaleessa on peräti seitsemän paikallisen kielen käyttö maan virallisen kielen portugalin ohella. Viime vuosina Mosambikin räp-artistit ovat julkaisseet kymmeniä vastaavanlaisia kappaleita, joissa kerrotaan konflikteista tai joissa vedotaan rauhaan.
Mosambikin sisällissodan 1976–1992 osapuolet nykyinen valtapuolue Frelimo ja suurin oppositiopuolue Renamo tarttuivat uudelleen aseisiin vuosina 2013–2016. Vuonna 2017 Cabo Delgadon lääniin vielä ilmestyi uusi edelleen aktiivinen aseellinen ryhmä, jota paikallisväestö kutsuu Al Shahabiksi.
Azagaian kappaleessa “Vampiros / Declaração da Paz” (Vampyyrit/ Rauhanjulistus) kehotetaan kieltäytymään verenimijöiksi nimitettyjen poliittisten johtajien sodista. Azagaia, yksi portugalinkielisen maailman tunnetuimmista räp-artisteista on tunnettu suorasukaisesta kritiikistään niin valtapuoluetta kuin Renamoakin kohtaan. Youtubestakin löytyvässä klipissä Azagaia esittää kappaleen akustisen kitaran säestyksellä Eduardo Mondlane –yliopistossa Maputossa, Mosambikin pääkaupungissa. Muutamat korkea-arvoiset läsnäolijat pönöttävät vaivaantuneesti suuren osan yleisöstä yhtyessä ulkomuistista kertosäkeeseen. Pönötys sai muun yleisön epäilemään, että juuri nämä olisivat kappaleessa mainittuja vampyyrejä, jotka elävät kansan verestä.
Nuoremmatkin räp-artistit ovat ottaneet kantaa. Artistien päivittäiseen kamppailuun keskittyvässä Slim Niggan räp-videossa ”O País da Pandza” (Pandzan maa) Mosambikin lipussa komeilee kalashnikov-rynnäkkökiväärin sijasta rumpu.
Räpillä on maailmanlaajuisesta kaupallisesta menestyksestä huolimatta edelleen myös poliittinen puoli. Se säestää ja mobilisoi kamppailuja esimerkiksi rotusortoa ja poliisiväkivaltaa vastaan eteläisestä Afrikasta Hong Kongiin. Esimerkiksi legendaarinen Public Enemy tuki Bernie Sandersin esivaalikampanjaa. Ryhmän johtava MC Chuck D perusteli twitterissä, että Bernie oli ainoa ehdokas, joka ajaa universaalia terveysvakuutusta. Sellaista olisi koronapandemian aikana tarvittu Yhdysvalloissakin.
Monien artistien aktivismista huolimatta räp yhä yhdistetään gangsterismiin ja etenkin mustien miesten väliseen väkivaltaan. Suomessa Bassoradion Kultabassokerho julistautuu gangsterimusiikin pää-äänenkannattajaksi, toki ironisesti. Beirassa Keski-Mosambikissa Academia do Hip Hop -ohjelman tunnariksi on valittu tuhti Godfather-sämple.
Sodan ja rauhan symbolit
Räpin gangsterileimalla on historiansa. Sukupolveni ei koskaan unohda kuinka surullisenkuuluisan East/ West -konfliktin päätteeksi maailmankuulut räppärit Tupac Shakur (Tupac) ja Notorius B.I.G. (Biggie) saivat vuorollaan väkivaltaisesti surmansa vuosina 1996 ja 1997. Ohi ajavista autoista laukaistut surmanluodit eivät luultavimmin suoraan liittyneet itä- ja länsirannikon väliseen vihanpitoon. Silti ne saivat amerikkalaisen hiphop-yhteisön ymmärtämään, että nokittelu oli täysin karannut käsistä. Syntyi aloite hiphopin rauhanjulistuksesta, joka luovutettiin Unescolle vuonna 2001.
Hiphopin keskus oli tuolloin nykyistäkin enemmän Yhdysvalloissa ja näitä tapahtumia seurattiin kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi Sierra Leonen sisällissodan päätyttyä vuonna 2002 kaduilla soivat Biggie ja Tupac. Pääkaupungin nuoriso nosti Eminemin remiksaaman räp-kappaleen ”Runnin’ (Dying to Live)” sodan päättymisen tunnushymniksi, jossa edesmenneet artistit räppäävät kumpikin vuorollaan. Miesten päätyminen riitapukareiksi oli estänyt kappaleen julkaisemisen artistien elinaikana. Tupacin ja Biggien vierekkäin asetellut kuvat komistivat t-paitoja, joihin oli kirjoitettu kissan kokoisilla kirjaimilla Peace. Sellaisia näkee yhä myös Mosambikissa.
Vain paria vuotta aikaisemmin Tupacin kappaleet olivat soineet sotafanfaareina pahamaineisten West Side Boys -lapsisotilaiden ämyreistä, kun he polttivat Sierra Leonen kyliä maan tasalle poikkeuksellisen julmissa iskuissaan. Yksi sissien suosimista kappaleista oli ”Only God can judge me”. Siinä Tupac puolustaa amerikkalaisen mustan miehen ajautumista rikollisuuteen sillä, että häneltä on evätty kaikki muut mahdollisuudet edetä elämässä.
Hiphopin rauhanjulistukset
Hiphopin kahdeksantoistakohtaisen rauhanjulistuksen 2001 allekirjoittajiin kuuluu legendaarisia hiphop-järjestöjä, kuten Universal Zulu Nation ja Temple of Hip Hop sekä yli 300 hiphop-pioneeria. Siinä julistetaan hiphopin perustajien visiota rauhasta, yhtenäisyydestä, tasavertaisuudesta ja katuyritteliäisyydestä hauskanpitoakaan unohtamatta.
Allekirjoittajat olivat pohjoisamerikkalaisia hiphop-aktivisteja, mutta toukokuussa 19 vuotta täyttänyt julistus jo tunnistaa hiphopin ”maailmanlaajuisena tiedostamisen kulttuurina, joka antaa kaikille roduille, heimoille, uskonnoille ja erityylisille ihmisille mahdollisuuden heidän parhaiden töidensä ja ideoidensa ilmaisemiseen.”
Vaikka asiaa on hiphop-historioitsija Jeff Changin mukaan liioiteltu, hiphop syntyi Etelä-Bronxissa nimenomaan purkamaan aiemmin toisiaan vastaan tapelleiden jenginuorten jännitteitä uudella tavalla. Keskinäisen tappelun sijaan kilpailtiin syntyvän hiphop-kulttuurin ilmaisutavoissa, kuten graffitien maalaamisessa sekä breakdance- ja freestyle-räp-battleissa. Tappelut eivät tietenkään loppuneet kuin seinään, mutta silti jo hiphopin syntyaikoihin liittyy sen perustajien unelma keskinäisen väkivallan lopettamisesta ja rauhanomaisesta konfliktinratkaisusta. Nämä saivat jo vuoden 1974 Bronxissa kirjallisen muodon entisen jenginuoren Africa Bambaatan visioiman Universal Zulu Nationin perustamisasiakirjassa.
”Rotukoirat”
Iänikuiselta tuntuvan koronaepidemian aikana tuntuu kuin siitä olisi vuosia, mutta itse asiassa vain muutama viikko sitten maputolaisen elokuvateatterin jokainen tuoli oli käytössä mosambikilaisen ”Resgate”-elokuvan näytöksessä. Jopa portailla istui kymmeniä elokuvan ystäviä.
Elokuvan kohtauksessa räp-kappaleen orgaaniset- ja syntetisaattorisoundit sekoittuvat saapuvan auton ääniin, kun dreadlock-päinen pikkurikollinen kurvaa autonsa yöllä rikoskumppaninsa asunnon eteen. Hän jättää oven auki autostereot huutaen.
Resgate hiphop-pitoisine ääniraitoineen on kuin maineikkaan mosambikilaisen elokuvatradition nuorennusleikkaus. Kohtauksessa soivan kappaleen ”Cães de Raça” (Rotukoirat) sanoituksissa käsitellään ironisesti Mosambikin ”rodullisiin” ryhmiin liitettyiä stereotypioita. Rikoskumppanin ryhmään Azagaian kappaleessa viitataan mekaanikkoina, rikollisina ja prostituoituina sekä ”valkoisen ja mustan välisen rakkauden hedelmänä, lainausmerkeissä”.
Elokuva näyttää, että rikos ei kannata. Mutta se myös kommentoi epäsuorasti hallituksen vuonna 2013 kansalta ja parlamentilta salaa ottamaa 1,4 miljardin dollarin salavelkaa. Se on niin elokuvassa kuin tosielämässäkin tehnyt tavallisten mosambikilaisten elämän kalliiksi palkkojen jäätyä pahasti jälkeen velkakriisin aiheuttamasta hinnannoususta.
Huolimatta elokuvagangsterin musiikkivalinnasta Azagaian ”Cubaliwa”-albumi ei ole huumausaineita, typyköitä ja tuliaseita hehkuttavaa gangsta-räppiä vaan terävää postkolonialistista kulttuurikritiikkiä. Se on kutsu yleisölle kukistamaan kolonialismin kuolettavaa perintöä, joka osaltaan estää monia Afrikan maita elpymästä. Albumin omaperäisessä äänimaailmassa futuristinen elektroninen soundi yhdistyy paikallisiin perinnesoittimiin ja itse asiassa koko maailman musiikkikulttuureihin, niiden joukossa Itä-Afrikan rannikon islamilaiseen kuorolauluun.
”Missão Santungira”
Vuosien 2013–2016 konfliktin aikana oppositiopuolue Renamon pyssymiehet vetäytyivät Gorongosan sademetsiin, josta käsin he terrorisoivat maantieliikennettä ja maan taloudelle tärkeitä kivihiilikuljetuksia. Hallituksen joukkojen terrori puolestaan ajoi Teten, Sofalan ja Manican maakunnista jopa yli kymmenen tuhatta siviiliä pakolaisiksi Malawiin, koska armeija oletti että paikallisväestö tukee sissejä. Samalla, kun julkinen tieto oli kasvaneen kontrollin ja toimittajien työn estämisen vuoksi epäluotettavaa ja ristiriitaista, kriisialueen räppärit kuvasivat tapahtumia riimitellen, mutta sisällöltään silti reportaasimaisen tarkasti .
Räppäri Extraterrestre, joka on myös alakoulun opettaja, kertoi Manican läänin pääkaupungissa Chimoiossa tavatessamme läänin syrjäseudulla sijaitsevan koulunsa evakuoimisesta pusikkoon Renamon ja Frelimon tulitaistelun tieltä. Samanlainen tapahtuma mainitaan beiralaisen Cicatrizes (Arvet)-ryhmän huilusämplen somistamassa kappaleessa ”Outra faze da paz” (Rauhan toiset kasvot). Kappale kertoo myös siviililiikennettä saattavista sotilassaattueista, asuintaloja polttavista palkkasotilaista ja Renamon maantieiskuista.
Samoin beiralaisen Canibal Mpameluehin Renamon komentokeskuksen mukaan nimetty “Missão Santugira” (Operaatio Santugira) kertoo jousi-instrumentaalin säestämänä sodasta kuin räppärin sisämaassa tapaaman hallituksen sotilaan näkökulmasta. Tämä lähtee sotilasoperaatioon eikä tiedä, palaako hän enää perheensä luokse. Siellä odottaisi vastasyntynyt vauva. Canibal on monen mosambikilaisräppärin tavoin historian opettaja ja liikkuu työnsä vuoksi säännöllisesti Beiran ja sisämaakampuksen välillä.
Konfliktien myötä hallitus on yhä vahvemmin pyrkinyt kontrolloimaan tiedotusvälineitä. Sananvapautta mittaavissa indekseissä Mosambik on tippunut muutamassa vuodessa jopa 40 sijaa. Kaikki mosambikilaisräppärien rauhanvetoomukset eivät suinkaan soi suurilla radiokanavilla, mutta leviävät tehokkaasti muun muassa whatsappitse. Musiikki muistuttaa sodan mielettömyydestä aikana, jolloin poliittiset johtajat vuoroin vakuuttavat rauhantahtoaan ja vuoroin uhoavat iskuilla ja vastaiskuilla.
Teksti ja kuvat: Janne Rantala
Kirjoittaja on freelancer-kirjoittaja ja tutkijatohtori Africa Open Institutessa Stellenboschin yliopistossa.
Kannen kuva: Räppäri Azagaia esiintyy rauhanmielenosoituksessa Maputon Baixassa elokuussa 2016